sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sämpyläleipä

Valmistusaika: yli 60 min.
n. 10 palaa.

2 ½dl Vettä
25g Hiivaa
1rkl Juoksevaa hunajaa
1tl Suolaa
n. ½L 3-viljan sämpyläjauhoja
2rkl Öljyä

Voiteluun:
Vettä

Pinnalle:
Kaurahiutaleita

  1. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, suola, sämpyläjauhot ja lopuksi öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna sen kohota (lämpimässä paikassa) peitettynä kaksinkertaiseksi.
  2. Leivo taikinasta noin 40 cm:n pituinen tanko pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa tanko saksilla noin 4cm:n välein pohjasta kiinni jääviksi viipaleiksi ja taivuta viipaleet vuorotellen oikealle ja vasemmalle.
  3. Kohota liinalla peitettynä lämpimässä noin 30 minuuttia. Voitele leipä vedellä ja ripottele ponnalle kaurahiutaleita.
  4. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
  5. Tarjoa tuoreena juuston kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka Syyskuu 2010 -lehti

Rapeat Suklaa-kinuski leivokset

Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, eikä leivosten asettelu onnistunut mitenkään päin, joten kuva ei ole muutenkaan hieno.. :/

Valmistusaika: alle 30 min.
n. 25 palaa

½pkt (à400g) Murotaikinaa (pakaste)

Kuorrutus:
1tlk (2dl) Vispikermaa
3/4dl Fariinisokeria
1dl Siirappia (Vaaleaa tai tummaa)
3rkl Kaakaojauhetta (tummaa)
1tl Murukahvia
1tl Voita

Koristeeksi:
Nonparelleja, kookoshiutaleita tai mantelilastuja

  1. Voitele 20x25cm kokoinen uunivuoka tai leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi. Kauli sulanut murotaikinalevy vuokaan sopivaksi, pistele haarukalla ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
  2. Mittaa kaikki kuorrutusaineet, voi nokaretta lukuun ottamatta pinnoitettuun laakeaan kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä ilman kantta noin 15 minuuttia, kunnes kinuski sakenee. Lisää lopuksi voi.
  3. Kaada suklaakinuski kypsän pohjalevyn päälle vuokaan, ripottele pintaan koristeita ja siirrä vuoka jäähtymään. Leikkaa kylmänä pieniksi leivospaloiksi.
Vinkki: Kinuskin keittoaika riippuu kerman tuoreudesta. Aivan tuore kerma vaatii pidemmän keittoajan kuin lähellä parasta ennen -päiväystä oleva.

Ohje: K Ruoka Pirkka Syyskuu 2010 -lehti



torstai 21. marraskuuta 2013

Maitosuklaafudge

Heti aluksi on pakko myöntää, yritin viime vuoden (2012) jouluksi tehdä meille näitä, mutta jotain omituista tapahtui ja kaikki fudget meni mönkään, mutta onneks osaan hyötykäyttää suurimman osan ruuista ym.
Pienellä muokkauksella fudge päätyi kääretorttujen täytteeksi ja hyvää tuli. Ei ainakaan ollut normaali täyte ! :)

 Lähempää.

Ensimmäinen yksin tehty JA ONNISTUNUT fudge ! :)

Tän ohjeen mukaan tulee noin 20-30 kpl, riippuen palojen koosta ja vuoan koosta. Mä laitoin laakeeseen vuokaan, joten fudgesta tuli ohuempia paloja, ja isompia. ;D

2dl Kuohukermaa
2dl Sokeria
3rkl Voita
2rkl Hunajaa
2dl Vaahtokarkkeja
100g Maitosuklaata

Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin keittämään kerma-sokeri-voi sekoitus sekoittaen, itse en sitä suosittele, vaan mahd. vähäisellä sekoituksella jos tekee niin saostuu nopeasti ja jähmeneekin nopeasti jääkaapissa. :)

1.Kiehauta kerma, sokeri ja voi. Lisää hunaja. (Alkuperäinen ohje; Keitä sekoittaen, kunnes seos on sakeaa). Seos on valmis, kun nokare pysyy koossa tiputettaessa kylmään veteen.
2.Ota liedeltä ja sekoita, kunnes seos hieman jäähtyy ja sakenee. Hienonna vaahtokarkit, rouhi suklaa ja lisää seokseen. Sekoita, kunnes ainekset sulavat ja muuttuvat notkeaksi massaksi.
3.Kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan ( tässä vaiheessa itse laitoin vuoan pohjalle, leivinpaperin päälle tietty, m&m's karkkeja semmosen yhden minipussillisen, sitten kaadoin massan karkkien päälle ja lopuksi vielä pinnalle toinen mini pussi m&m's karkkeja.)(n.12x20cm) ja anna jähmettyä peitettynä jääkaapissa. Leikkaa paloiksi.

Namnam  ! Meillä on näitä 100% varmuudella tänä jouluna ! <3 Opetan kyllä äidillekin näiden tekemisen :>

Ohje: Yhteishyvä Ruoka Joulukuu 2012 -lehti

Kaura-siemenleipä

Valmistusaika: Yli 60 min.
2 kpl

5dl Vettä
1ps(11g) Kuivahiivaa
1dl Auringonkukansiemeniä
2dl Kaurahiutaleita
½dl Juoksevaa hunajaa
1½tl Suolaa
9-10dl Hiivaleipävehnäjauhoja
50g Becel Gold 70% margariinia

  1. Kuumenna vesi noin 42-asteiseksi. Lisää joukkoon kuivahiiva, auringonkukansiemenet, kaurahiutaleet , hunaja ja suola. Sekoita tasaiseksi ja alusta jauhot vähitellen taikinaan. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä rasva. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia.
  2. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat pyöreiksi leiviksi. Kohota leivät hyvin, 20-30 minuuttia.
  3. Vedä ristiviillot mahdollisimman terävällä vaitsellä leipien pinnalle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia.
  4. Tarjoa keiton kanssa. Tai vaan iltapalana.
Meijän perhe löysi yhden uuden lempparileivän. :)

Ohje: K Ruoka Pirkka Huhtikuu 2013


Tomaatilla Kuorrutettu Makaronilaatikko

Eli heti alkuun mainittakoon, että tää ruoka on tehty jo kuun alkupuolella, mutta blogin päivittely aina jää kun on muka kamalan kiire koko ajan. Mutta asiaan, pikkusiskollani oli synttärit 7.11. jolloin puoliskoni kanssa pyydettiin pikkusisko ja hänen puoliskonsa meille syömään. Onneks meijän perheessä ollaan totuttu siihen että vaikka on juhlat niin ruoka voi silti olla arkista, siihen voi laittaa jotain pientä erikoisuutta niinkun nyt oli tomaattia kuorrutuksessa, ja sehän kelpasi !

  Toisessa versiossa jätettiin tomaatit päältä pois, mutta sekoitin makaronien ja jauhelihan sekaan hieman majoneesia. :)

Tomaatilla kuorrutettu versio, ilman majoneesia ! :)

Sitten ohjeeseen:
Valmistusaika: yli 60 min.
n. 8-9 annosta

1ps (400g) Makaroneja
2L Vettä
1 Kasvisliemikuutio
1rs(400g) Naudan jauhelihaa( sika-nauta käy myös)
3 (n.200g) Porkkanaa
1 (100g) Sipuli
1 tl Suolaa
1/4 tl Maustepippuria

MUNAMAITO:
4 Kananmunaa
9-10 dl Kevytmaitoa
1tl Suolaa
½ tl Mustapippuria

PÄÄLLE:
5-6 (400g) Tomaattia
2dl Emmental-mozzarellajuustoraastetta
Tuoretta tai kuivattua basilikaa

  1. Keitä makaronit kypsiksi liemikuutiolla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi makaronit ja kaada takaisin kattilaan.
  2. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi tai viipaloi ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää kasvikset jauhelihan joukkoon ja anna niiden kuullottua. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kumoa lihaseos kattilaan ja sekoita hyvin makaronin kanssa. Kaada seos tilavaan (3 l), laakeaan, voideltuun uunivuokaan tai kahteen noin 1½ litran vuokaan.
  4. Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Käytä suurempaa maitomäärää, jos vuokia on kaksi.
  5. Paista makaronilaatikkoa 175-asteisen uunin alatasolla 50-60 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt. Ota vuoka uunista ja kuumenna grillivastus 225 asteeseen. Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja peitä niillä vuoan pinta.
  6. Levitä päälle juustoraaste ja kuorruta grillivastuksen alla uunin ylätasolla, kunnes juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä. Varo, ettei kuorrutus pala. Koristele basilikalla.
  7. Tarjoa makaronilaatikko salaatin kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka Huhtikuu 2013 - lehti

Nopea Broilericurry

Tästäkin ruoasta jäänyt jostain syystä kuva ottamatta ( ehkä oli niin nälkä ettei kerennyt ? :D) mutta ohje silti pakko jakaa koska tää oli super hyvää ! <3 Meillä oli eri tuorejuusto koska en löytänyt Indian currya mistään :( JA purjon vaihdoin pakasteesta tuoreeseen purjoon ja hyvin toimi, eli laitoin noin 15cm tuoretta purjoa. :) Ja kastiketta ns. jatkoin eli tein isommaksi 1prk (2dl) Ruokakermaa. :)

Valmistusaika: 15 min.
4 annosta.

450 g Marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl Öljyä
Ripaus suolaa
½ps (à200 g) Purjoviipaleita (pakaste)
½ps (à200 g) Maissia (pakaste) Mä laitoin koko pussin koska tein isomman satsin kerralla.
1rs (200g) Valio Viola Indian curry-tuorejuustoa (Meillä oli Paprika-chili-tuorejuustoa)
n. 1½ dl Vettä

Lisäksi:
Venhänuudeleita tai makaronia

  1. Paista broilerit pannulla parissa erässä kypsiksi. Mausta suolalla.
  2. Lisää joukkoon purjo, maissi, tuorejuusto ja vesi. Keitä noin 5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Tarjoile nuudeleiden tai makaronin kanssa.

Ohje: K Ruoka Pirkka Syysku 2010 -lehti

Paistopussin käyttövinkit

Elikkäs, joulu lähestyy niin ajattelin jakaa tännekin paistopussien käyttövinkkejä.

-Aseta pussi uunipellille tai uunivuokaan. Taita pussin reuna, jotta täyttäminen olisi helpompaa.
-Sulje pussi sulkimella. Leikkaa pussin ylin kulma auki, jotta muodostuva höyry ei riko pussia.
-Varmista että pussin suuaukko on ylöspäin. Paistopussi ei saa koskettaa uunin seinämiä eikä kattoa.
-Paistopussi kestää 200 asteen lämpötilan. Korkeammassa lämpötilassa paistopussi sulaa tai haurastuu.
-Pussit sopivat myös marinointiin ja pakastukseen.

Makkarakastike ja muusi

Kuva on jostain syystä jäänyt ottamatta, mutta halusin silti tän ohjeen jakaa teidän kanssa, koska se oli hyvää. :)

Valmistusaika: alle 30min
n. 5 annosta

1 pkt (580g) HK Sininen -lenkkimakkaraa
2(200g) Sipulia
2 rkl Juoksevaa margariinia
3 rkl Vehnäjauhoja
5 dl Vettä
1tlk (2½dl) Valio Kippari ruokakermaa
1 rkl Turun sinappia
1 rkl Tomaattipyrettä
Ripaus mustapippuria
Persiljaa

  1. Suikaloi kuorittu makkara. Hienonna sipulit. Ruskista makkarat ja sipulit kevyesti rasvassa. Ripottele pinnalle jauhot. Siirrä pannu kuumalta levyltä ja sekoita joukkoon vesi. Siirrä pannu takaisin levylle, kaada joukkoon ruokakerma ja mausta kastike. Keitä kastiketta 5-10 minuuttia.
  2. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.
Tarjoa lisäksi perunasosetta ja salaattia.

Ohje: K Ruoka Pirkka Syyskuu 2010 -lehti

Currymunat

Tuoreet vihannekset ja keitetty kananmuna on ruokaisa ja raikas iltapala tai alkupala juhlavalle aterialle. Valmiiksi pöytään katettuna on tuore ja houkutteleva alkupalalautanen kuin ystävällinen hyvän ruokahalun toivotus.

4 annosta
Valmistusaika: n. 20min.

4 munaa (meillä oli 5)
½ Tuoretta kurkkua
4 rkl Paksua majoneesia
4 rkl Kermavaahtoa
1/4 tl Suolaa
2 tl Currya
1/4 tl Jauhettua mustapippuria
Paprikajauhetta
Muutama persiljan oksa (Mulla unohtu laittaa ne, ennen kun otin kuvan.)
Muutama tomaatin lohko

Vihje ! Jos haluat ateriasta ruokaisamman, halkaise munat ja laita ne voidellulle leipäviipaleelle ja ohjeesa olevat muut ainekset leivän koristeeksi.

  1. Keitä munat koviksi. Laita ne kylmään veteen kattilaan ja kattila liedelle. Kun vesi alkaa poreilla, keitä munia 6 minuuttia. Jäähdytä munat kylmässä vedessä.
  2. Pese kurkku hyvin, älä kuori sitä. Vedä sen pintaan haarukalla pitkiä "raitoja" ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet renkaiksi 4 alkuruokalautaselle.
  3. Sekoita majoneesiin kermavaahtoa ja mausta kastike.
  4. Kuori munat ja leikkaa niitten reunasta pieni pala, jotta ne pysyvät kurkkurenkaitten keskellä. Jaa maustemajoneesi munien päälle ja ripottele pinnalle vielä koristeeksi paprikajauhetta. Koristele lautaset persiljalla ja tomaatilla.
( Itse käytin noita ns. munakippoja, mihin saa reunoille lisäkkeet. En tehnyt kurkkuun "raitoja", pelkästään puolitin kurkku viipaleet ja paprikajauheen ripottelin kananmunan päälle, omasta mielestä kätevämpi syödä noin ja toisekseen, sitä majoneesia saa jokaiselle palaselle eikä vaan siihen ensimmäiseen/kahteen ensimmäiseen. :))


Ohje: Kotikokki ruokaohjekerho -lappuset :)




Aurinkoinen Omenapiirakka

Omenapiirakka vaniljakastikkeen kera maistuu aina ! Pohja on nopea valmistaa ja täyttää hieman happamilla omenoilla. Tämä klassikko on taatusti menestys.

Kokonaisaika: 40 min.
Paistoaika: 20-25 min.
6-8 palaa

POHJA:
175 g Voita t. margariinia (tai 1 3/4dl juoksevaa margariinia)
n. 3 dl Vehnäjauhoja
1½ tl Leivinjauhetta
1 dl Sokeria
½ tl Suolaa

TÄYTE:
3-4 Omenaa

TARVIKKEET:
Piirakkavuoka, halkaisija n. 24cm.
  1. Säädä uuni 200-asteeseen. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi tai lohkoiksi.
  2. Pohja: Jos käytät kiinteää rasvaa, sulata se. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri ja suola astiassa.
  3. Kaada rasva jauhoseoksen joukkoon ja sekoita seos taikinaksi.
  4. Painele taikina piirakkavuokaan. Vuokaa ei tarvitse voidella.
  5. Tee omenaviipaleista aurinkoinen kuvio piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa uunin keskiosassa n. 20-25 minuuttia.

PIIRAKAN KAVERIKSI:
Tarjoa piirakka maukkaan ranskankermakastikkeen kera. Sekoita 2dl ranskankermaa, 1rkl hunajaa, ½-1tl inkiväärijauhetta ja 1-2 rkl silputtua tuoretta sitruunamelissaa. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa n. 30 minuuttia ennen tarjoilua.

VAIHTELUA PIIRAKKAAN:
Omenoiden sijasta voit käyttää päärynöitä, luumuja tai muita hedelmiä. Kullanruskean värin saat, kun ripottelet omenoiden päälle manteli- tai pähkinätouhetta.