keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Chilinen Kaalisalaatti & Grillattu Possu

Valmistusaika: alle 30 min.
n. 7 annosta

200g Kaalia
2-3(200g) Porkkanaa
1(200g) Purjo
1ps(200g) Herneitä (pakaste)
1½dl Persiljaa hienonnettuna
1dl Tilliä hienonnettuna

Kastike:
1 Mieto punainen chilipalko
1tlk(200g) Kevyt kermaviiliä
1dl Kevyt majoneesia
3rkl Limetinmehua
1rkl Hunajaa
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria

Lisäksi:
1pkt(1kg) Rypsiporsas karamellipossua

  1. Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Kiehauta herneet pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä ne nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita kaikki salaatin ainekset isossa kulhossa. Jätä puolet persiljasta salaatin koristeluun.
  2. Hienonna halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Sekoita kermaviili, majoneesi, limetinmehu, hunaja ja mausteet.
  3. Sekoita kastike salaatin joukkoon nostellen. Kaada salaatti tarjoilukulhoon ja ripottele pinnalle loput persiljasta. Anna salaatin maustua jääkaapissa.
  4. Grillaa pihvit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa lisäksi leipää.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Cowboyn Jauhelihakastike

4 annosta

4 Pekoni viipaletta
400g Jauhelihaa
1 Sipuli
1 Valkosipulinkynsi
1rkl Öljyä
1tl Juustokuminaa
1tl Timjamia
1prk(410/220g) Kidneypapuja chilikastikkeessa
1prk(200g) Paseerattuja tomaatteja
1dl Vettä
1tl Suolaa ja sokeria
Ripaus rouhittua mustapippuria

  • Hienonna pekoni ja paahda pannulla.
  • Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipiulinkynsi, lisää jauhelihaseokseen mausteiden kanssa.
  • Kääntele hetki.
  • Kaada pannulle pavut liemineen, paseerattu tomaatti ja vesi sekä mausteet.
  • Anna kastikkeen kiehua noin 5 minuuttia.
  • Tarjoile riisin kera tai tortillalettujen täytteenä.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Nakkimunakas

2 annosta

5 Kananmunaa
4rkl Vettä
½tl Suolaa
1/4tl Musta- tai valkopippuria
½ Sipulia
2 Keitettyä perunaa
6 Nakkia
1rkl Öljyä
Persiljaa

  • Riko kananmunat kulhoon, sekoita niiden rakenne rikki ja lisää joukkoon vesi, suola ja pippuri.
  • Viipaloi perunat, sipuli ja nakit valmiiksi.
  • Kuumenna öljy paistinpannulla.
  • Paista miedolla lämmöllä sipulia hetken aikaa.
  • Lisää perunaviipaleet ja nakit.
  • Kaada munakasseos päälle ja jatka kypsentämistä työntäen lastalla kohti pannun keskustaa, kunnes munakas alkaa hyytyä.
  • Kypsennä munakasta hetki kannen alla.
  • Munakas on kypsä, kun se pysyy hyvin kasassa, mutta pinta ei ole vielä täysin kuiva.
  • Koristele persiljalla.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 3/06 -lehti.

Tonnikalasalaatti

Valmistusaika: alle 30 min.
3-4 annosta

1tlk(200g) Tonnikalaa öljyssä
2(200g) Tomaattia
½(150g) Kurkkua
1(100g) Suippopaprika
½(50g) Punasipulia
1 Ruukku jääsalaattia
1prk(200g) Raejuustoa

Lisäksi:
Ranskalaista salaattikastiketta tai maapähkinä-kookoskastiketta

  1. Valuta tonnikala. Paloittele tomaatit ja kurkku. Viipaloi suippopaprika ja kuorittu punasipuli. Revi salaatti laakealle vadille.
  2. Asettele ainekset salaattipedille. Tarjoile tonnikalasalaatti haluamasi kastikkeen ja lämpimän leivän kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

Italialainen Jauhelihamureke

4 annosta

400g Jauhelihaa
1dl Maitoa
3rkl Korppujauhoja
1 Kananmuna
1dl Parmesaaniraastetta
2rkl Hienonnettua basilikaa tai persiljaa
1 Valkosipulinkynsi
½tl Suolaa

Lisäksi:
1prk(200g) Paseerattuja tomaatteja
2rkl Tomaattisosetta
½tl Sokeria
Ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1dl Juustoraastetta

  • Sekoita maito, korppujauhot, kananmuna ja parmesaaniraaste.
  • Anna turvota 5 minuuttia.
  • Sekoita joukkoon jauheliha, hienonnetut yrtit, raastettu valkosipulinkynsi ja suola. 
  • Sekoita tasaiseksi massaksi.
  • Muotoile taikinasta kostutetuin käsin leivinpaperin päälle uunipellille soikea mureke. ( Voi tehdä myös vuokaan niinkuin me, koska me tehtiin kastiketta hieman enemmän).
  • Sekoita kulhossa paseerattu tomaatti, tomaattisose ja mausteet keskenään.
  • Valuta murekkeen päälle.
  • Ripottele pinnalle juustoraaste.
  • Kypsennä mureketta 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Kinkku-Sinihomejuustopasta

4 annosta

1 Pieni sipuli
1 Valkosipulinkynsi
1rkl Öljyä
1ps(300g) Kinkkusuikaleita
2rkl Chilikastiketta
1prk(125g) Pehmeää sinihomejuustoa
2dl Ruokakermaa
½tl Rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
n.300g Penne-pastaa

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.
  • Kuullota sipulit öljyssä.
  • Lisää kinkkusuikaleet ja chilikastike.
  • Kääntele ainekset sekaisin.
  • Lisää sinihomejuusto, ruokakerma ja ripaus rouhittua mustapippuria.
  • Anna kastikkeen kiehua 5-10 minuuttia, kunnes juusto sulaa tasaisesti.
  • Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoile kastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 6.11 -lehti.

Valkosipulikeitto

Tästä keitosta tulee meidän perheessä aivan vakiokeitto, jos on esim. flunssa tai muuten kipeä.
Helppo syödä vaikka olisi kurkku kipeä ja helpottaa oloakin varmasti mitä enemmän sekaan laittaa valkosipulia. :)
Tämä keitto sopii myös juotavaksi kupista. :)

Valmistusaika: 30-60min.
4 annosta.

2-3(n.120g) kokonaista valkosipulia
1-2(n.150g) Sipulia
2rkl Ekstra neitsytoliiviöljyä
½dl Vehnäjauhoja
9dl Vettä
4rkl Kasvisfondia
Ripaus mustapippuria
1tlk(2dl) Kuohu- tai ruokakermaa
½dl Tuoretta persiljaa hienonnettuna

Lisäksi:
Esipaistettua patonkia
Oliiviöljyä

  1. Irrota valkosipuleista kynnet. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä pari minuuttia kuorimisen helpottamiseksi. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipuli.
  2. Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulia öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet.
  3. Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja persilja. Kuumenna höyryäväksi.
  4. Leikkaa patongista pieniä (noin 1 x 1 cm) kuutioita. Kuumenna öljy pannulla ja paista leipäkuutiot kauniin ruskeiksi.
  5. Tarjoa keitto leipäkuutioiden kanssa. (Meillä niitä ei ollut, koska syötiin ruisleipää tuon keiton kanssa ja sopi super hyvin !)
Ohje:K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Etikka On Keittiön Moniottelija

Etikka tarkoittaa alun perin hapanta viiniä (ranskaksi vin aigre). Aikaisemmin etikka valmistettiin jättämällä alkoholipitoinen neste (viini tai olut) avoimeen astiaan, kunnes se muuttui etikaksi. Käymismenetelmällä valmistettujen etikoiden nimi määräytyy sen mukaan, mistä aineesta etikka on valmistettu, esimerkiksi valko- tai punaviinietikka. Väkiviinaetikka on Suomessa käytetyistä etikoista perinteisin. Se valmistetaan käyttämällä ja tislaamalla ohra ensin väkiviinaksi. Luonnollisen käymisprosessin  seurauksena etikkahappobakteerit muuttavat väkiviinan etikaksi.

Kuva: Google.

Etikan kyydissä maailman ympäri
Etikoita valmistetaan eri puolilla maailmaa. Etikoiden raaka-aineita ovat viinirypäleet, omenat, riisi ja erilaiset viljat.

Viinietikat.
Viinietikoita on valmistettu viinirypäleitä tuottavissa maissa jo pitkään. Tavallisten valko- ja punaviinietikoiden lisäksi etikoita voidaan valmistaa tietyistä rypälelajikkeista tai esimerkiksi sherrystä.
Balsamiviinietikka.
Suomalaisillekin tutuksi tullut tumma ja makeahko balsamiviinietikka on kotoisin Italiasta. Perinteistä ja aitoa balsamiviinietikkaa, Aceto Balsamico tradizionalea, valmistetaan ainoastaan Italian Modenan alueella. Balsamiviinietikoissa on paljon eroja. Tumma balsamiviinietikka sopii loistavasti salaatteihin ja mansikoille. Vaalea balsamiviinietikka valmistetaan sekoittamalla valkoviinietikkaa ja kokoonkeitettyä rypäletiivistettä.
Omenaviinietikka.
Omenamehusta valmistetaan omenaviiniä ja siideriä, joista saadaan viinietikkaa tai siideriviinietikkaa.
Riisiviinietikka.
Aasiassa riisistä valmistetaan valkoista, punaista, ruskeaa ja mustaa riisietikkaa. Riisietikat ovat yleensä miedomman makuisia kuin eurooppalaiset viinietikat.

Puhdasta jälkeä etikalla
Väkiviinaetikka on turvallinen ja ekologinen yleispuhdistusaine. Happamana etikka voi syövyttää huokoisia pintoja, joten älä käytä etikkaa alumiinin, marmorin tai muun kalkkikiven tai vanhan emalin puhdistamiseen.
Poista tahrat etikkaan kastetulla pyyhkeellä, esimerkiksi kuulakärkikynän jäljet puupinnoilta. Poista kalkkijäämät pesukoneesta kaatamalla koneeseen 4 litraa etikka-vettä (1osa väkiviinaetikkaa ja 2 osaa vettä) ja käynnistämällä valkopesuohjelma.
Kahvinkeittimen puhdistus sujuu kaatamalla vesisäiliöön 5dl väkiviinaetikkaa ja 5dl vettä. Käynnistä keitin ja sammuta virta, kun puolet etikkavedestä on valunut läpi. Odota puoli tuntia ja käynnistä keitin uudelleen. Huuhtele keitin tämän jälkeen keittämällä kaksi säiliöllistä vettä.
Pinttyneet teräskattilat puhdistuvat kun keität niissä 2 osaa väkiviinaetikkaa ja 1 osaa vettä. Lisää 1tl suolaa ja anna seistä yön yli. Sameat juomalasit kirkastuvat etikkavedellä.

Etikka säilöö
Etikan säilyvyyttä lisäävä teho perustuu happamuuden lisäämiseen, eli pH-arvon alentamiseen.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 9.11 -lehti.

torstai 23. lokakuuta 2014

Makua Mausteilla

Kaikki kuvat lainattu googlesta !
Mausteiden tuoksut tulvahtavat runsaina jouluisesta keittiöstä. Vaihtoehdoksi perinteiselle glögille voi kokonaisilla mausteilla antaa aromikkaan maun juomille.

Kaneli
Kaneli on ikivihreän, pensasmaisen laakerikasvien heimoon kuuluvan kanelipuun kuorta. Kanelin eksoottinen tuoksu on makea ja lämmin. Kokonaiset kanelitangot maustavat niin itämaisen lihapadan, glögin kuin sekahedelmäkeitonkin. Ripaus jauhettua  kanelia taas kruunaa jouluisen puuron.

Kardemumma
Kardemumma on monivuotinen inkiväärikasvien heimoon kuuluva yrttipensas. Pensaan siemenpalkojen sisältä paljastuu pieniä mustanruskeita siemeniä. Kardemumman maku on miellyttävän lämmin, hieman eukalyptukseen vivahtava. Kardemummaa käytetään niin suolaisissa kuin makeissakin ruoissa. Kokonaiset siemenet antavat aromia sillille, glögille ja pikkelssille. Jauhettua kardemummaa käytetään leivonnassa.

Vanilja
Kämmekkäkasvien sukuun kuuluvan maustekasvin siemenpalosta saadaan vaniljaa. Oikealla vaniljalla on voimakkaan eksoottinen tuoksu. Sen pehmeä kukkamainen maku on runsaan täyteläinen. Vanilja on yksi hienoimmista mausteista, ja sitä käytetään lähes yksinomaan makeissa ruoissa. Vaniljatangon, niin kuin kanelitangonkin, voi käyttää uudelleen huuhtelun ja kuivatuksen jälkeen, joskin sen maku hieman heikkenee käyttökertojen jälkeen.

Neilikka
Mausteneilikka on ikivihreän neilikkapuun kukinnon nuppu. Nuput kerätään käsin ja kuivataan. Neilikan maku on vahvan aromaattinen ja kirpeä. Jauhettu neilikka kuuluu joulunajan pikkuleipiin, piparkakkuihin ja maustekakkuihin. Kokonaisia neilikoita käytetään esim. maustamaan juomia, liemiä ja kastikkeita. Niillä koristellaan myös perinteinen joulukinkku.

Glögimauste
Valmis glögimausteseos sisältää kanelin, neilikan ja kardemumman lisäksi pomeranssinkuorta ja inkivääriä. Mausteseos sopii niin glögiin kuin muihinkin kuumiin juomiin. Hauduta mausteseosta mahussa tai punaviinissä 5 minuuttia ja siivilöi.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruokamaailma 12.09 -lehti.

Ostoskorissa Sipulit

Kaikki kuvat lainattu googlesta !
Ikivanhana viljelykasvina tunnettua sipulia pidetään myös tärkeänä lääkekasvina. Niiden sisältämien flavonoidien ja vitamiinien takia ne kuuluvatkin monen suomalaisen rohdoksi flunssan karkoittamiseen.

Sipulikasvien voimakas maku ja tuoksu johtuvat rikkiyhdisteitä sisältävistä aromaattisista öljyistä. Näiden takia sipulit saavat meidät ''itkemään''. Sipulien kypsentäminen vähentää happoisuutta, miedontaa makua ja vähentää myös joillakin esiintyviä vatsavaivoja. Sipulikasvien suku on laaja ja maku vaihtelee lajikkeittain. Lajeja löytyy aina pienistä hillosipuleista suuriin jättisipuleihin. Sipulit ovat monipuolinen raaka-aine ja mauste, jotka antavat ruoalle niille ominaisen maun ja tuoksun.

Keltasipuli
Tavallisin Suomessa käytetty ja viljelty sipuli on keltasipuli eli ruokasipuli eli kepasipuli. Sitä löytyy kahta tyyppiä, litteänpyöreää ja pyöreää. Se on yleissipuli, jota käytetään usein kun resepteissä mainitaan sipuli. Se säilyy hyvin kuivattuna ja varastoinnin kestävänä samoin kuin punasipuli. Kesällä kelta- ja punasipulia myydään varsineen nippuina, jolloin niistä voidaan käyttää myös vihreä varsiosa.

Punasipuli
Punasipulin maku on keltasipulia hieman voimakkaampi ja kirpeämpi. Sen kauniin värinsä puolesta se sopii koristeeksi esim. voileiville, sillisäilykkeille ja salaatteihin, mutta käy myös monenlaiseen ruoanlaittoon. Kypsentäessä punasipulin väri haalenee ja saattaa myös värjätä ruoan.

Purjo
Purjo poikkeaa muista sipuleista, koska se ei muodosta lainkaan maanalaista versoa. Purjo kasvattaa pitkän lehtitupen, josta voidaan käyttää sekä valkoinen että vihreä osa. Purjon maku on sipuleista miedoin. Se sopii erityisesti monen liemen ja keiton maustamiseen, mutta käy myös sellaisenaan, keitettynä ja kuorrutettuna. Purjosipuli on syytä huuhdella huolella, koska lehtityviin jää usein multaa ja hiekkaa.

Valkosipuli
Valkosipuli eli kynsilaukka on yksi vanhimpia viljelyskasveja maailmassa. Sitä ollaan viljelty jo yli 5 tuhatta vuotta. Valkosipuli on myös sipuleista voimakkaimman makuinen ja tuoksuinen. Valkosipuli koostuu pikkusipuleista eli kynsistä, jota ympäröi yhteinen ohut kuori. Yksikin kynsi antaa ruoalle jo hienostuneen makeahkon maun, mutta todelliset valkosipulinystävät lisäävät koko sipulin. Valkosipuli tunnetaan myös erityisesti rohtona sen luonnon antibiootteja sisältävien aineiden vuoksi. 

Salottisipuli
Salottisipuli kasvaa ryppäinä, joka muodostuu pienistä epäsäännöllisen muotoisista sipuleista. Punaruskean ja pitkulaisen salottisipulin maku on hienostunut ja se käy erityisesti liemien ja kastikkeiden maustamiseen ja pataruokiin. Se säilyy myös erittäin hyvin kuivattuna.


Jättisipuli & Ruohosipuli
Jättisipuli eli salaattisipuli on iso kokoinen ja se voikin kasvaa jopa yli kilon painoiseksi. Sen maku on mieto ja herkullinen. Se sopii toisen nimensä puolesta erityisen hyvin raakana käytettäväksi salaatteihin. Se on myös helppo käyttöinen, koska sitä ei tarvitse kuoria.
Ruohosipulia myydään kaupoissa ympäri vuoden ruukuissa kasvatettuina. Siitä syödään sen tillimäisen lehdet. Ruohosipulin maku on mieto ja se käy koristeeksi ja mausteeksi mm. salaatteihin ja keittoihin.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 10/05 -lehti.

Ostoskorissa Sokerit

Kaikki kuvat lainattu googlesta !
Niinkun varmasti huomasitte, tänään on päivitelty vaan näitä vinkki/info osioita. Ja se jatkuu taas.
Näillä näkymin sunnuntaina jatketaan taas sitten ruokaohjeiden parissa, mikäli muutoltani kerkeän/jaksan. :)
Toivottavasti näistä vinkeistä/infosta on myös teille apua, itse ainakin olen oppinut jo paljon uutta ! :)

Sokereita käytetään ruoanlaitossa makeuttamiseen ja maustamiseen sekä erilaisten ruoka-aineiden aromien korostamiseen. Säilönnässä sokerin tärkein tehtävä on homeiden ja bakteerien kasvun estäminen. Sokeri myös säilyttää marjojen ja hedelmien aromin ja parantaa C-vitamiinin säilyvyyttä. Leivonnassa sokerit ovat tärkeänä raaka-aineena vaikuttamassa leivonnaisten väriin, makuun ja rakenteeseen.

Sakkaroosia
eli tavallista sokeria nimitetään myös kidesokeriksi. Valkeaa pitkälle jalostettua sokeria meiltä saa pienikiteisenä sekä karkeampana eli taloussokerina. Taloussokeri sopii yleiskäyttöön leivonnassa, säilönnässä, ruoanvalmistuksessa ja juomien makeuttamisessa. Kidesokeria on saatavana myös tummana eli ruokokidesokerina. Tumma ruokokidesokeri on kuiva, siroteltava ja hieman fariinisokeria miedompi.


Hillosokeriksi
kutsutaan hienokiteisempää kidesokeria, johon on lisätty hyytelöitymistä edistävää pektiiniä ja säilöntäainetta.

Hyytelösokeri
on täysin kasvispohjainen tuote, joka sisältää sokeria, tärkkelyssiirappia, pektiiniä sekä sitruunahappoa. Hyytelösokerilla koristelee kakkuihin ja piirakoihin upean kiillon. Hyytelösokeri ei sovellu säilöntään eikä myös maitopohjaisten jälkiruokien hyydyttämiseen.

Kostea ja voimakasarominen tumma fariinisokeri
valmistetaan lisäämällä kidesokeriin siirappia. Fariinisokeria käytetään leivontaan ja juomien esim. siman valmistukseen. Fariinisokeri kovettuu helposti kuivuessaan. Siksi se on säilytettävä hyvin suljettuna. Kovettuneen fariinisokerin saa pehmeäksi lisäämällä sokeripussiin vähän lämmintä vettä.

Tomusokeri
on valmistettu kidesokerista jauhamalla. Tomusokeriin on lisätty paakkuuntumisen estämiseksi tärkkelystä. Tomusokeria käytetään leivonnaisten ja jälkiruokien valmistukseen sekä koristeluun. Tomusokeria on myös saatavana maustettuna.

Palasokeri
valmistetaan puristamalla kostea kidesokeri tangoiksi, jotka leikataan halutun kokoisiksi paloiksi. Palasokeria suositetaan kuumien juomien makeuttamiseen. Palasokereita on saatavana kooltaan ja liukenemisominaisuuksiltaan erilaisia sekä myös aromikkaina tummina ruokokidesokeripaloina.

Raesokeri
valmistetaan murskaamalla palasokeritankoja. Raesokeria käytetään lähinnä leivonnaisten koristeluun. Raesokeria on saatavana valkoisena ja värillisenä.


Vanilja- tai vanilliinisokeria
saadaan lisäämällä hienojakoiseen kide- tai tomusokeriin aitoa vaniljaa tai synteettistä vanilliinia. Ne maustavat niin jälkiruoat, leivonnaiset kuin juomatkin.

Hedelmäsokeri
eli fruktoosi on aito luonnonsokeri, jota on marjoissa, hedelmissä ja hunajassa. Hedelmäsokeria käytetään yleisimmin kylmien ruokien makeuttamiseen, mutta sitä voi käyttää leivontaan ja säilöntäänkin. Hedelmäsokeria on saatavana jauheena ja tabletteina. Hedelmäsokeri on tavallista sokeria makeampaa, joten sitä tarvitaan vähemmän eli noin puolet tavallisen sokerin määrästä. Hedelmäsokeri sopii diabeetikolle paremmin, koska se imeytyy ruuansulatuksessa hitaammin kuin tavallinen sokeri.


1kg sokeria on 1,2 L
100g sokeria on 1,2dl
1dl kidesokeria painaa 85g
1dl tomusokeria painaa 60g
1dl fariinisokeria painaa 70g
1dl hedelmäsokeria vastaa 2dl tavallista kidesokeria.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 8/04 -lehti.

Oletko Maistanut Parsaa ?

Kuva: Google.

Liljakasveihin kuuluva parsa on kevään sesonkiherkku, jota myydään valkoisena ja vihreänä. Sen maku on mieto ja hienostunut. Parsa sopii herkutteluun, ja sen valmistaminen ei ole vaikeaa.

Mihin parsaa käytetään?
Parsa on herkullisinta yksinkertaisesti valmistettuna: keitettynä ja vähällä voisulalla tai oliiviöljyllä mehevöitettynä. Kastikkeeksi sopivat myös kermaviili- tai juustokastike, hollandeise- tai valkoviinikastike. Parsa maistuu erinomaiselta myös salaateissa, piiraissa, munakkaan täytteissä, keitoissa ja risotoissa. Vihreä parsa sopii myös grillaukseen ja wokkiruokiin. Parsaa voi tarjoilla myös ruuan lisäkkeenä gratinoituna.

Vihreää ja valkoista parsaa
Parsan väri johtuu auringonvalon määrästä. Vihreä parsa kasvaa vapaasti maanpinnalla, valkoinen parsa mullan alla peitettynä. Vihreä parsa korjataan juuri ennen nuppujen aukeamista, jolloin sen maku on parhaimmillaan. Valkoinen parsa mullataan sen aloittaemma kasvun keväällä. Silloin sen varret pysyvät pehmeinä eivätkä saa väriä. Versot korjataan leikkaamalla ne juuri kun kärjet ovat kasvaneet mullan pintaan. Vaalea parsa on maultaan miedompi kuin vihreä. Parsan kasvattaminen vaatii pitkäjännitteisyyttä, sillä kasvatus siemenestä satoon kestää vähintään 3-4 vuotta.

Parsan ravintoarvo
Parsa on erinomainen foolihapon lähde, ja muutamasta varresta saa yli puolet päivän tarpeesta. Parsasta saa myös K- ja C-vitamiinia, kaliumia sekä kuituja. Sadassa grammassa parsaa on vain 12 kaloria. Vihreä parsa on ravintoarvoltaan parempi kuin valkoinen.

Parsan valinta & säilytys
Osta tuoretta parsaa, joka on kiinteää, suoravartista ja tukevaa. Tuoreen parsan nuppu on umpinainen ja tiivis. Parsaa ei kannata varastoida pitkään. Kotona parsa säilyy parhaiten jääkaapissa valolta suojattuna kosteaan talouspaperiin tai pyyhkeeseen käärittynä. Käytä parsa parin päivän sisällä ostohetkestä.

Parsan keittäminen:

1. Varaa tuoretta parsaa 4-5 vartta henkeä kohden. Huuhtele parsat huolellisesti. Poista tyvestä kova, puumainen osa joko veitsellä leikaten tai napsauttamalla parsa sormin poikki.
2. Kuori parsan pintakerros pois perunankuorimaveitsellä. Älä kuitenkaan kuori nuppuja. Vihreää parsaa ei ole välttämätöntä kuoria, vain jos varsi tuntuu tuviosasta puumaiselta ja kuori paksulta.
3. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä isossa kattilassa. Lisää parsa kiehuvaan veteen. Keitä ohutta vihreää ja valkoista parsaa noin 8 minuuttia. Paksuimpia valkoisia keitetään noin 12 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tuvestä tikulla tai haarukalla. Vihreä parsa kypsyy valkoista hieman nopeammin. Valuta parsat hyvin esimerkiksi talouspyyhkeen päällä. Tarjoile heti.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 5/06 -lehti.

Mehevien Makujen Mansikka & Nektariini

 Maista mansikoita !

Kuva: Google.

Mansikka on yksi maailman runsaimmin viljellyistä kasveista. Vaikka mansikkaa kutsutaan marjaksi, se on itseasiassa ruusukasvien heimoon kuuluva hedelmä.
Mansikoiden parhaan satokauden ajankohta on riippuvainen alkukesän säästä. Suuret ja mehukkaat mansikat ovat parhaimmillaan tuoreina.
Pehmeät marjat eivät kestä montaa päivää jääkaapissa, joten pidempään säilytystä varten mansikat kannattaa hillota tai pakastaa.
Eniten myytävänä olevat mansikkalajikkeet sopivat sekä tuoreena käytettäviksi että säilöntään.
Käytä mansikoita monipuolisesti. Nauti kesämarjojen mausta sellaisenaan, jäätelön tai kermavaahdon kanssa.
Käytä mansikoita kakkuihin, leivoksiin, jälkiruokiin ja salaatteihin. Yhdistä muiden marjojen kanssa hilloihin ja mehuihin.
Pakasta mansikat talven varalle mieluiten kevyesti sokeroituna viipaleina tai paloina: kokonaiset mansikat vievät pakasterasiasta paljon tilaa ja jäätyvät hitaasti, jolloin niiden rakenne kärsii turhaan.

Mansikoissa on C-vitamiinia jopa enemmän kuin appelsiinissa, noin 60mg/100g.

Tiesitkö?
Mansikat ja nektariinit sisältävät runsaan vesipitoisuutensa vuoksi vain vähän energiaa. Noin 45 kcal/100g, mutta runsaasti kivennäisaineita ja vitamiineja.

Nauti nektariineista !

Kuva: Google.

Nektariini on persikan sileäkuorisempi ja pienempi sukulainen.
Hedelmät myydään usein puolikypsinä, jolloin ne säilyvät kuljetuksessa paremmin.
Raa'at nektariinit kypsyvät pehmeiksi huoneenlämmössä muutamassa päivässä.
Kypsät nektariinit ovat makeita ja meheviä.
Niiden sisällä oleva kivi irtoaa yleensä helposti.
Hedelmät maistuvat sellaisenaan, mutta sopivat myös salaatteihin, kasvislisäkkeisiin ja jälkiruokiin.
Voit myös grillata puolitetut nektariinit kevyesti broilerin tai possunlihan rinnalle.
Pehmeät nektariinit säilyvät parhaiten jääkaapissa.
Nektariinit tuottavat etyleeniä, joten säilytä hedelmät erillään etyleenin kypsyttävälle vaikutukselle herkistä kasveista, kuten esimerkiksi salaateista.

Tieto peräisin: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2011 -lehti.

Oletko Maistanut Karambolaa?

Kuva: Google

Kiiltäväkuorinen karambola eli tähtihedelmä on kotoisin Intiasta ja Indonesiasta.
Nykyään tätä pensasmaista puuta viljellään kaikkialla tropiikissa.
Suomeen hedelmä tuodaan ympäri vuoden muunmuassa Thaimaasta, Malesiasta, Israelista ja Brasiliasta. Kypsänä karambola on kauniin kirkkaan keltainen.
Se on täysin kypsä, kun sen sakaroiden kärjet muuttuvat ruskeiksi.
Hedelmän poikkileikkaus on tähden muotoinen.
Viipaleet ovat upeita koristeita esimerkiksi täytekakuissa ja juomissa.
Tähtiviipaleillavoi koristella juhlaviksi myös esimerkiksi jäätelöannoksia, voileipiä, kala- ja lihavateja ym.
Karambolaa voi syödä sellaisenaan, eikä sen kuorta ja siemeniä tarvitse poistaa. Eri lajikkeiden maku vaihtelee, mutta yleensä maku on raikas ja etäisesti sitruunahedelmää muistuttava, mutta hyvin mieto.
Karambolaa ei suositella kuumennettavan, sillä lämpimänä sen maku muuttuu parfyymimaiseksi.
Hedelmässä on runsaasti C-vitamiinia ja oksaalihappoa sekä hiukan kaliumia.
Hedelmä säilytetään viileässä noin +4-+8 asteessa.


Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruokamaailma 7/07 -lehti.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Nopea Lihapullaminestrone

4 annosta

400g Jauhelihaa
2tl Jauhelihamausteseosta
2rkl Korppujauhoja

Lisäksi:
1prk(400g) Tomaatti-pastakastiketta
n. 8 dl Lihalientä
1dl Makaronia
1ps(250g) Pakastevihannessekoitusta
(Ripaus suolaa)

  • Sekoita kulhossa jauheliha, mausteseos ja korppujauhot.
  • Pyörittele seoksesta noin 20 pientä lihapullaa.
  • Kuumenna kattilassa kastike ja lihaliemi.
  • Lisää joukkoon makaronit.
  • Anna kiehua noin 4 minuuttia.
  • Lisää joukkoon vihannessekoitus ja kiehauta liemi.
  • Lisää lihapullat ja anna keiton kiehua noin 5 minuuttia.
  • Tarkista maku ja lisää nestettä tarvittaessa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2.11 -lehti.

Mansikkaleivokset

Minä tein nämä pakaste mansikoista, mutta maussa ei ollut mitään eroa tuoreista mansikoista tehdessä. :)

Valmistusaika: yli 60 min.
10 annosta

Pohja:
4 Kananmunaa
1½dl Sokeria
½dl Vehnäjauhoja
½dl Perunajauhoja
½ps(100g) Mantelijauhetta
1tl Leivinjauhetta

Täyte:
250-300g Mansikoita
1tlk(2dl) Vispi- tai kuohukermaa
½rs(200g) Maustamatonta tuorejuustoa
3rkl Sokeria
1tl Vaniljasokeria

Kostutus:
½dl Maitoa

Koristeluun:
2-3rkl Mansikkahilloa
250-300g Mansikoita
Dan sukker-hyytelösokeria
Vettä tai punaista mehua
(Sitruunamelissaa)

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, mantelijauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista levyä 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.
  2. Leikkaa mansikat pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, sokeri, vanilliinisokeri ja mansikat kermavaahtoon.
  3. Leikkaa jäähtynyt levy kolmeen osaan. Kostuta levyt maidolla. Levitä täyte tasaisesti kahteen väliin. Leita kevyt paino kakun päälle ja nosta kylmään noin puoleksi tunniksi.
  4. Levitä kakun pinnalle ohut kerros mansikkahilloa ja koristele mansikkaviipaleilla. Valmista hyytelö, hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan ja levitä lusikalla mansikoiden päälle. Anna pinnan hyytyä kylmässä 15 minuuttia.
  5. Leikkaa kakku leivoksiksi terävällä, ohut teräisellä veitsellä ja koristele halutessasi leivokset sitruunamelissalla.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2011 -lehti.

Jauhelihapiirakka

8-10 annosta

1pkt(600g) Isoa lehtitaikinalevyä

Täyte:
3/4dl Pitkäjyväistä riisiä
3dl Vettä
½ Kasvisliemikuutio
1 Iso sipuli
1rkl Öljyä
400g Jauhelihaa
1 Punanen paprika
1tl Suolaa
2tl Paprikajauhetta
1/4tl Rouhittua mustapippuria

Voiteluun:
Kananmunaa

  • Keitä riisit kasvisliemessä kypsäksi ja valuta huuhtomatta ylimääräinen neste pois.
  • Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa pannulla öljyssä.
  • Lisää joukkoon jauheliha ja anna sen paahtua.
  • Poista paprikasta kanta sekä siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
  • Lisää paprika ja mausteet jauhelihaseokseen ja kääntele seosta hetken aikaa.
  • Sekoita kypsennetty riisi ja jauhelihaseos keskenään ja anna seoksen jäähtyä täysin.
  • Jaa taikinalevy kahteen osaan niin, että toinen osa on kaksikertaa suurempi kuin toinen.
  • Nosta pienempi pala kaulimatta leivinpaperoidulle uunipellille.
  • Levitä sille jäähtynyt riisi-jauhelihaseos.
  • Kauli hieman isompaa taikinapalaa jauhotetulla pöydällä ja nosta se piirakan päälle.
  • Taita levyn reunoja hieman pohjan alle.
  • Leikkaa saksilla koristeita pinnalle.
  • Voitele piirakan pinta kananmunalla ja paista 200-asteessa, uunin alaosassa n. 40 minuuttia.
  • Peitä lopussa tarvittaessa, jottei pinta tummu liikaa.
  • Tarjoile salaatin kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Herkkusiili

Perjantaina meillä oli tällä kertaa saunan jälkeen tälläistä herkkua. :)

Valmistusaika: alle 15 min.

Kermajuustoa kuutioituna
Lihapyöryköitä
Ananasviipaleita paloiteltuna
Viinirypäleitä
Kirsikkatomaatteja
½ Vesimelonia tai kaalia
Coctailtikkuja

  1. Pujota coctailtikkuihin aineksia vuorotellen. Pistele tikut vieri viereen meloniin tai kaaliin.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2010 -lehti.

Täytetty Meloni

Valmistusaika: alle 30 min
10 annosta

1 Vesimeloni
4 Kiiviä tai n.300g Viinirypäleitä
2-3 Nektariinia tai persikkaa
2 Banaania
(tilkka likööriä)

  1. Leikkaa melonin toisesta päästä noin 1/3 pois terävällä veitsellä. Halutessasi voit tehdä reunasta sahalaitaisen.
  2. Koverra hedelmäliha palloraudalla tai lusikalla. Kuutioi kiivit ja nektariinit. Viipaloi banaanit. Sekoita hedelmät keskenään ja mausta halutessasi liköörillä. Täytä koverrettu meloni hedelmä salaatilla. Tarjoa kylmänä.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2010 -lehti.

Fetatäytteiset suippopaprikat

Valmistusaika: alle 30 min
4 kpl

1pkt(200g) Suippopaprikoita
½prk(375g) Salaattijuustokuutioita öljymarinaadissa
1tl Provencen mix-yrttisekoitusta
Ripaus mustapippuria

Paistamiseen:
Salaattijuustokuutioiden öljymarinaadia

Lisäksi:
1pkt(4kpl) Pintamaustettuja porsaan grillipihvejä

  1. Halkaise suippopaprikat pitkittäin. Poista kanta ja siemenet. Sivele paprikoiden ulkopinta öljymarinaadilla.
  2. Murskaa valutetut salaattijusstokuutiot haarukalla. Täytä paprikat juustolla ja ripottele pinnalle yrttisekoitusta ja mustapippuria.
  3. Grillaa öljytyllä parilalla tai muurikalla miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes paprikat pehmenevät hiukan.
  4. Tarjoa grillattujen pihvien kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2011 -lehti.

Kinkkukakku

20 annosta

n. 18 palaa isoa paahtoleipää
n. 11 palaa ruisleipää

Kostutus:
2dl Maitoa

Täyte1:
200g Kinkkua
50g Pepperonimakkaraa
2dl Kevyt ranskankermaa
2rkl Salsaketsuppia
2tl Sinappia

Täyte2:
300g Tsatsiki-tuorejuustoa tai paprika-chili tuorejuustoa
½tlk Kevyt ranskankermaa
1½dl Kurkkua pieninä kuutioina
½dl Maustekurkkua

Kuorrutus:
200g Maustamatonta tuorejuustoa
200g Valkosipulituorejuustoa
½tlk Kevyt ranskankermaa
1dl Basilikaa

Koristeluun:
Ohuen ohutta savukinkkuleikkelettä
Keltaisia kirsikkatomaatteja
Punaisia kirsikkatomaatteja
Basilikan lehtiä tai kurkkua

  • Hienonna kinkku ja pepperoni leikkuuterällä monitoimikoneessa tai veitsellä työlaudalla.
  • Sekoita joukkoon ranskankerma, salsaketsuppi ja sinappi.
  • Valmista toinen täyte sekoittamalla tsatsikituorejuusto, ranskankerma ja kuutioidut kurkut.
  • Kokoa kakku isolle lautaselle neliön muotoon.
  • Leikkaa leivinpaperista suikaleet lautasen suojaksi.
  • Poista leivistä kuoret.
  • Nosta alimpaan kerrokseen paahtoleipäviipaleet vieri viereen siten, että leivinpaperisuikaleista jää puolet leivän alle.
  • Kostuta.
  • Levitä kinkkutäyte leiville.
  • Nosta päälle ruisleipäviipaleet.
  • Kostuta ja levitä toinen täyte päälle.
  • Asettele paahtoleipäviipaleet kanneksi.
  • Kostuta.
  • Päällystä kakku huolellisesti kelmulla ja foliolla.
  • Nosta kakun päälle kevyt leikkuulauta painoksi ja siirrä kylmään.
  • Sekoita kuorrutusta varten maustamaton tuorejuusto ja valkosipulituorejuusto.
  • Lisää joukkoon hienonnettu basilika.
  • Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille.
  • Poista suojapaperit ja koristele kakku leikkeleillä, tomaateilla ja basilikanlehdillä tai kurkulla.
Ohje:Yhteishyvä Ruoka 5/06 -lehti.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jauhelihaquesadillat

Valmistusaika: alle 30 min.
8 annosta

400g Jauhelihaa
1tlk(315g) Salsadippiä (keskivahva tai vahva)
(Ripaus suolaa)
1pkt(8kpl) Tortilloja
1tlk(300g) Juustodippiä
1ps(150g) Emmental-mozzarellajuustoraastetta

Paistamiseen:
Juoksevaa rasvaseosta

  1. Ruskista jauheliha. Lisää salsadippi ja hauduta noin 5 minuuttia. (Lisää suolaa tarvittaessa).
  2. Kuumenna noin ½rkl rasvaa pinnoitetulla pannulla. Nosta tortilla pannulle ja levitä puolelle tortillasta noin 2rkl juustodippiä, 3rkl jauhelihaa ja 3rkl juustoraastetta. Käännä puolet tortillasta täytteiden päälle. Näin saat puolikuun muotoisen guesadillan. Kuumenna vielä pari minuuttia, jotta juusto sulaa.
  3. Leikkaa guesadillat pitsaleikkurilla sektoreiksi.

Ohje: K Ruoka Pirkka tammikuu 2011 -lehti.

Banaani-Suklaamuffinit

12-14 kpl

2 Kananmunaa
2dl Fariinisokeria
1dl Kaakaojauhetta
2dl Vehnäjauhoja
2tl Leivinjauhetta
1/4tl Suolaa
100g Sulatettua margariinia tai 1dl Juoksevaa kasvisrasva sekoitetta
200g Kahvijogurttia
1 Banaani soseutettuna
1dl Rouhittua tummaa suklaata

Lisäksi:
Muffinivuokia

  • Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi.
  • Sekoita kuviat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon vuorotellen jäähtyneen margariinisulan kanssa.
  • Sekoita joukkoon jogurtti, soseutettu banaani sekä rouhittu suklaa.
  • Jaa taikina paperisiin muffinivuokiin.
  • Paista 200-asteessa, 16-20 minuuttia koosta riippuen.
Ohje:Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Kana-Tortillakupit

Näitä ihanuuksia tehtiin äitini kanssa taas perjantaina saunan jälkeen. :)

24 kpl

6 Vehnätortillaa

Täyte:
2pkt(300g) Broilerin fileesuikaleita
2rkl Öljyä
1½rkl Grillimaustetta
1rkl Sambal oelek-chilitahnaa
½rkl Limetin mehua
1ruukku Ruohosipulia
3rkl Majoneesia

Lisäksi:
1 ruukku jääsalaattia

  • Lämmitä tortillat kostean leivinpaperin alla mikrossa 30 sekuntia.
  • Leikkaa letut neljään osaan.
  • Aseta viipaleet muffinivuokien pohjille taitellen ne kupeiksi.
  • Paista 175-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia tai kunnes reunat hieman tummuvat.
  • Nosta kupit varovasti jäähtymään ja kuivumaan ritilälle.
  • Valmista täyte.
  • Paista broilerifileet pannulla öljyssä kahdessa erässä ja mausta ne.
  • Hienonna puolet ruohosipulista ja sekoita majoneesin kanssa jäähtyneeseen broileriseokseen.
  • Leikkaa jääsalaatti ohuiksi suikaleiksi ja täytä kovettuneet tortillakupit salaatilla.
  • Nostele päälle täytettä ja koristele ruohosipulilla.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 5.10 -lehti.

Feta-hampurilaiset (Munaton)

 4 kpl (munaton)


 Pihvit:
100g Fetajuustoa
1dl Persiljaa
2 viipaletta(paahto) leipää
1 Valkosipulinkynsi
400g Jauhelihaa
2tl Kuivattua fenkolia
1/4tl Rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
4 Hampurilaissämpylää
Etikkapunajuurta
Punasipulia
Jäävuorisalaattia
Tomaattia
(Hampurilaiskastiketta yms.)


  • Hienonna feta, persilja ja (kuorettomat) leipäviipaleet.
  • Kuori ja hienonna valkosipuli.
  • Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  • Muotoile massasta kostutetuin käsin neljä pihviä.
  • Anna vetäytyä kylmässä noin 30 minuuttia.
  • Valele pihvit kevyesti öljyllä.
  • Kuumenna grilli ja grillaa noin 5 minuuttia molemmilta puolilta tai kunnes pihvit ovat kypsiä.
  • Halkaise sämpylät ja grillaa myös niitä hetki.
  • Viipaloi etikkapunajuuri ja leikkaa punasipuli renkaiksi.
  • Kokoa hampurilainen asettamalla sämpylöille jäävuorisalaatti (ja hampurilaiskastike), punajuurta, punasipulia, tomaattia ja pihvi.
  • Nosta sämpylän puolikas päälle,


Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 7/07 -lehti.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Perinteinen Kermainen Lohikeitto

4-5 annosta

6 Perunaa
2 Porkkanaa
2 Sipulia
8dl Vettä
1½tl Suolaa
½tl Mustapippuria (kokonaisia)
1 Laakerinlehti
400g Lohifilettä
2dl Kuohukermaa
2rkl Tuoretta tilliä (hienonnettuna)
1ps Apetit Vihannes-sekoitusta

  • Pese ja kuori kasvikset. Paloittele perunat, viipaloi porkkanat ja hienonna sipulit.
  • Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää mausteet (EI suolaa), sipulit ja porkkanat. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 5 minuuttia. Lisää perunanpalat ja keitä 10 minuuttia.
  • Lisää vihannes-sekoitus keittoon. Poista fileestä nahka ja ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
  • Lisää keittoon kala, kerma ja suola. Kuumenna lohikeitto kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla n. 5 minuuttia. Mausta perinteinen lohikeitto vielä tillillä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Makua Katkaravuista

Ulkomailta tuoduista äyriäisistä tunnetuimpia ovat katkaravut. Niitä myydään harvoin tuoreena. Useimmiten ne ovat kypsennettyjä ja pakastettuja, koska nämä vaaleanpunaiset pitkäpyrstöt ovat herkkiä pilaantumaan.
Katkarapuja myydään kokonaisina kuorineen keitettyinä ja pakastettuina ja kuirittuina pakastettuina tai suolaveteen säilöttyinä. Keittämisen ja kuorimisen jälkeen katkaravut suojataan jääkuorrutuksella, jotta ne eivät kuivu.

Kuva: Google.

Pakastekatkarapujen painosta veden määrä on noin 10-15%, joka ei sisälly pakkauksen painoon. Suomeen tuodaan eniten kylmistä vesistä pyydettyä katkarapua, lähinnä Koillis-Atlantilta tai Norjanmereltä. Niiden liha on kiinteää ja niissä on hienostunut makean suolainen maku.
Kuoritut katkaravut myydään ja luokitellaan niiden kokoluokkien mukaan. Puoleen kiloon mahtuu koon mukaan noin 100-500 katkarapua.
Lämpimän veden suurikokoiset jättikatkaravut kasvavat usein kaikissa lämpimissä merissä. Meillä niitä myydään pakasteessa kokonaisina tai kuorittuina tai suolaveteen säilöttyinä. Uusin trendi on valmiiksi maustetut pakastekatkaravut.

Käyttö
Katkarapuja käytetään esim. salaateissa, leivillä, pastoissa, pizzoissa ja keitoissa. Keittäminen sitkistyttää lihan, joten lämpimiin ruokiin katkaravut lisätään lopuksi. Jättikatkaravut voidaan pikapaistaa tai grillata kokonaisina kuorineen.
Sulata ravut hitaasti jääkaapissa, jolloin niiden maku ja rakenne pysyy mehukkaana. Valuta neste pois ennen käyttöä. Katkaravut pilaantuvat herkästi, joten käytä ne nopeasti sulattamisen jälkeen.

Tiedot peräisin: Yhteishyvä Ruokamaailma 11-09 -lehti.

Avokado On Pop

Väli-Amerikasta kotoisin oleva avokado on laakerikasveihin kuuluvan avokadopuun luumarja. Muodoltaan päärynämäisen avokadon kuori on nahkamainen ja väri vaihtelee lajikkeen mukaisesti vaaleanvihreästä lähes mustaan. Kermaisen hedelmälihan maku on mieto ja hivenen pähkinämäinen.

Kuva: Google.

Käsittely ja käyttö
Avokado halkaistaan ja keskiosan suuri siemen poistetaan ennen käyttöä. Halkaistu avokado voidaan kuoria ja viipaloida salaatteihin tai leivilel. Pehmeä hedelmäliha tummuu herkästi, joten valele sen pinta sitruunamehulla kuorimisen jälkeen. Kuorenpuolikkaista voi kovertaa hedelmälihan pois ja niissä voi tarjoilla esim. salaatin. Soseutettuna avokado sopii kastikkeisiin, kylmiin keittoihin, juomiin ja levitteisiin sekä voileipäkakkujen täytteeksi. Tutuin käyttötapa avokadolla on meksikolainen kastike ja lisäke, guacamole, jota lisätään wrappien täytteeksi. Avokado sopii myös jälkiruokiin, vaikkapa jäätelön makuaineeksi. Avokado sointuu hyvin yhteen ananaksen, sitrushedelmien, äyriäisten ja broilerin sekä kinkun kanssa.

Mistä tunnet kypsyyden?
Kypsän avokadon tuntee, kun tyvipuolelta kevyesti painettaessa pinta antaa hieman periksi. Kypsä avokado ei säily kauan. Jos hedelmämalto on sisältä tummunut, on se jo ylikypsä. Kova hedelmä kypsyy huoneenlämmössä muovipussissa muutamassa päivässä.

Ravinto-arvo
Avokado sisältää muista hedelmistä poiketen 20-30 prosenttia rasvaa, joka sisältää tyydyttämättömiä eli hyvälaatuisia rasvahappoja. Energiapitoinen avokado sisältää n. 200 kcal/100g. Hedelmässä on lisäksi runsaasti kuituja, kaliumia, B- ja E-vitamiineja sekä foolihappoa.

Säilytys
Avokado säilytetään 10-14 asteessa. Avokado tuottaa runsaasti etyleeniä, joka huonontaa muiden hedelmien ja vihannesten säilyvyyttä. Pidä avokado erillään etyleenille aroista ksviksista, kuten kiivistä, kurkusta ja salaateista.

Vinkki
Jos käytät vain puolikkaan avokadon, säästä kivellinen puolikas. Kivi hidastaa tummumista.

Tiedot peräisin: Yhteishyvä Ruoka lokakuu 2014 -lehti.