sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Aito Hampurilainen


4 Hampurilaissämpylää

Pihvit:
400 g Paistijauhelihaa
1 rkl Worcesterkastiketta
1 Murskattu valkosipulinkynsi
½ tl Suolaa
1/4 tl Mustapippuria

Lisäksi:
Sipulirenkaita
Tomaattia
Kurkkusalaattia
Sinappia
Ketsuppia
Chilimajoneesia

  • Valmista pihvit.
  • Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet.
  • Muotoile seoksesta neljä reilua pihviä.
  • Paista pannulla tai grillaa ne kypsiksi.
  • Paahda ja täytä sämpylät.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 8/07 -lehti.

Kakko

 Me teimme tällä ohjeella neljä leipää ja yhden leivän veinkin yllätyksenä naapurille. :)

3-4 leipää

1 L Maitoa
50 g Hiivaa
n. 1 rkl Suolaa
n. ½ rkl Rouhittua anista
n. 1 ½ kg Jauhoja, joista suurinosa hiivaleipäjauhoja ja loput puoliksi ohra- ja puoliksi vehnäjauhoja

  1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää suola, rouhitut anikset ja jauhot. Alusta pehmeä taikina. 
  2. Kohota liinan alla noin puolen tunnin ajan.
  3. Leivo taikinasta 3-4 pyöreää leipää. Kohota ja paista 225 asteessa kauniin vaalean ruskeiksi, noin 30 minuuttia.
  4. Jos haluat leipien pinnan pysyvän rapeana, älä peitä niitä. Kakko maistuu parhaimmalta leipomis päivänä.

Ohje: Suuri Leivontakirja - Kotilieden Parhaat Leivonnaiset -kirja.

Tulinen Makkararuukku

4 annosta

n. 500 g Lenkkimakkaraa
1 Sipuli
2 Valkosipulinkynttä
1 rkl Öljyä
1 tl Paprikajauhetta
1 prk (400 g) Tomaattimurskaa
2 rkl Tomaattisosetta
½ Punaista chiliä
1 dl Vettä
Ripaus Suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 rkl Fariinisokeria

Lisäksi:
Persiljaa

  • Kuori ja pilko makkarat.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
  • Ruskista paistokasarissa makkarapalat.
  • Nosta syrjään.
  • Kuullota sipulit öljyssä paprikajauheen kanssa.
  • Lisää joukkoon tomaattimurska, tomaattisose ja hienonnettu chili.
  • Lisää joukkoon vesi ja mausteet.
  • Anna kastikkeen kiehua noin 10 minuuttia.
  • Lisää joukkoon makkarapalat ja anna kiehua vielä muutama minuutti.
  • Koristele kastike persiljalla.
  • Tarjoile keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka lokakuu 2012 -lehti.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lohikeitto

4 annosta

6 Perunaa
2 Porkkanaa
1-2 Sipulia
8 dl Vettä
10 Maustepippuria
1 Laakerinlehti
400 g Lohifilettä
2 dl Maitoa tai kermaa
½-1 dl Tilliä

  • Pese, kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli.
  • Poista lohifileestä nahka ja ruodot.
  • Kuutioi lohi.
  • Keitä kasvikset maustepippureiden ja laakerinlehden kanssa vedessä lähes kypsäksi.
  • Lisää maito tai kerma ja paloiteltu lohi.
  • Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kala on kypsää, noin 5 minuuttia.
  • Lisää tilli ja tarjoile keitto ruisleivän kanssa.
  • Paahda leipäviipaleet halutessasi.
VIHJE !
Lisää vaihteeksi keittoon kapriksia tai suolakurkkukuutioita.



Ohje: Yhteishyvä Ruoka 1/06-lehti.

Espanjalainen Appelsiini-Mantelikakku


1 Keskikokoinen appelsiini
75 g Kasvismargariinia
200 g sekä 2 rkl Sokeria, jaetaan
1 Kananmuna
175g Vehnäjauhoja
1½ tl Leivinjauhetta
½ tl Suolaa
1/8 dl Maitoa
90 g Viipaloituja manteleita
0,6 dl Appelsiinilikööriä
Appelsiinia koristeluun

  1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 20x20 cm kokoinen leivinvuoka tai 22,5 cm kokoinen pyöreä kakkuvuoka.
  2. Raasta 4 tl appelsiininkuorta, jätä odottamaan.
  3. Vatkaa kasvismargariini ja 200g sokeria kevyeksi vaahdoksi keskenään isossa kulhossa sähkövatkaimella. Lisää muna ja vatkaa hyvin.
  4. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa. Lisää ne sokeritaikinaan maidon kanssa vuorotellen, vatkaa hyvin. Sekoita mukaan appelsiinikuori. Levitä taikina vuokaan ja ripottele päälle manteleita.
  5. Paista uunissa 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä taikinatikulla kokeiltaessa.
  6. Ripottele kakulle loput 2 rkl sokeria ja kostuta appelsiiniliköörillä.
  7. Anna kakkuvuoan jäähtyä leivinritilän päällä 10 minuuttia. Irrota kakun reunat vuoasta veitsellä tai taipuisalla metallilastalla. Irrota vuoka kakusta kevyesti ravistaen ja jäähdytä kakku.
  8. Voit halutessasi vielä koristella kakun ylimääräisellä appelsiininkuorella.
Ohje: Amerikkalainen keittiökoulu -kirja.

Tonnikalaperunat

Me tarjoiltiin halloumin ja viinirypäleiden kanssa tämä ruoka, suosittelemme kokeilemaan ! :)

6 annosta

2 ps (450 g) Kuorellisia valkosipulimaustettuja lohkoperunoita
1 Sipuli
1 ruukku persiljaa
3 tlk Tonnikalaa vedessä
5 rkl Kevyt majoneesia
2 dl Juustoraastetta

  • Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  • Kaada lohkoperunat leivinpaperin päälle uunipellille ja kypsennä 10 minuuttia.
  • Kuori ja hienonna sipuli, hienonna persilja.
  • Valuta vesi tonnikalasta.
  • Sekoita tonnikala, sipuli, persilja, majoneesi ja juustoraaste keskenään.
  • Siirrä lohkoperunat uunivuokaan ja sekoita tonnikalatäyte joukkoon.
  • Jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 9/07 -lehti.

Äitienpäivä Broileri

4 annosta

4 Maustamaton broilerin rintafilettä
1 Sipuli
2 rkl Öljyä
1 rkl Currya
(½ tl Kurkumaa)
½ tl Suolaa
Mustapippuria
3 Valkosipulinkynttä
2 dl Vettä
4 dl Ruoanvalmistusjogurttia
2 rkl Vehnäjauhoja
3 tl Fariinisokeria


  • Paloittele fileet.
  • Kuori ja paloittele sipuli.
  • Kuumenna öljy padassa ja ruskista broilerinpalat kevyesti.
  • Lisää sipuli.
  • Mausta ja lisää vesi.
  • Hauduta kypsäksi kannen alla, noin 20 minuuttia.
  • Sekoita vehnäjauhot ruoanvalmistusjogurttiin ja lisää pataan.
  • Kuumenna ja mausta vielä fariinisokerilla.
  • Tarjoile keitetyn riisin ja salaatin kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 5/03 -lehti.

Raikas Kinuskikakku

Tein meille äitienpäiväksi tämmöisen ihanuuden ! <3

Sopii useimmille laktoosi-intoleranteille

Kakkupohja:
4 Kananmunaa
2 dl Sokeria
1 dl Vehnäjauhoja
1 dl Perunajauhoja
1 tl Leivinjauhetta

Kostutukseen:
1½-2 dl Sitruunajuomaa, maitoa tai appelsiini- tai sitruunamehua

  • Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää siivilän läpi vaahtoon kevyesti sekoittaen.
  • Laita taikina hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
  • Anna jäähtyä ennen leikkaamista kolmeen osaan.
  • Kostuta leikatut kakkupohjat sopivalla nesteellä.
VIHJE !
Tumman kakkupohjan saat lisäämällä taikinaan 3 rkl kaakaojauhetta.

Täyte:
500 g Vähälaktoosista maitorahkaa
1 dl Vaahtoutuvaa valmista vaniljakastiketta
100 g Maustamatonta vähälaktoosista tuorejuustoa
n. 250 g Punaherukoita soseutettuna ja siivilötynä
1 dl Sokeria
5 Liivatelehteä

Kinuski:
3 dl Sokeria
1 dl Siirappia
3 dl Vähälaktoosista kuohukermaa
1 rkl Margariinia tai voita

Koristeluun:
2 Karambolaa
Vihreitä viinirypäleitä


  • Vaahdota vaniljakastike ja yhdistä se rahkan ja tuorejuuston sekaan.
  • Kiehauta herukat ja painele ne siivilän läpi.
  • Liota liivatteet kylmässä vedessä ja purista ne kuiviksi.
  • Kuumenna tilkka herukamehua ja liota siihen liivatelehdet.
  • Yhdistä herukkasose, liivateseos ja sokeri rahka-tuorejuustoseokseen.
  • Valmista kinuski.
  • Keitä kattilassa hiljalleen sokeri ja kerma noin 15-30 minuuttia, kunnes ne sakenevat.
  • Kinuski on sopivan paksuista kun se pysyy valumatta hyvin lusikassa.
  • Lisää voi ja kaada kinuski tasaisesti kakun päälle.
  • Anna seistä hetken ja koristele viinirypäleillä ja karambola viipaleilla. ( Minä laitoin myös sulatetusta valkosuklaasta pienen koristeen).

Ohje: Yhteishyvä Ruoka 5/02 -lehti.


Empanada / Espanjalainen Kanapiiras

4 annosta
Valmistusaika: 1 tunti 30 min, josta noin 40 min kohotusaika ja 40 min paistoaika.

2½ dl Vettä
20 g Hiivaa
2 tl Suolaa
400 g ( noin 6 dl) Vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja

Täyte:
2-3 Sipulia
2 Paprikaa
2 rkl Voita tai margariinia
1 tlk (400g) Tomaattimurskaa
1 tl Suolaa
½ tl Timjamia
1 Keitetty broileri tai pieni kana
1 Kananmuna voiteluun

  1. Lämmitä vesi haaleaksi ja liota siihen hiiva ja suola. Sekoita jauhot nesteeseen ja vaivaa se taikinaksi. Kohota taikinaa noin 20 minuuttia.
  2. Hienonna kuoritut sipulit ja puhdistetut paprikat. Hauduta ne pehmeiksi rasvassa.
  3. Lisää pataan tomaattimurska, mausteet ja paloiteltu kananliha. Keitä täytetty ilman kantta, niin että osa nesteestä haihtuu ja se sakenee. 
  4. Kauli kohonneesta taikinasta kaksi pyöreää levyä, josta toinen voi olla vähän suurempi.Laita pohjalevy leivinpaperoidulle pellille. Levitä sen päälle täyte tasaiseksi kerrokseksi mutta jätä noin 2 cm reunoista tyhjäksi. Nosta toinen levy kanneksi täytteen päälle. Kostuta pohja levyn reunat vedellä, käännä ne kannen päälle ja paina sauma kiinni.
  5. Kohota piirakkaa noin 20 minuuttia. Voitele sen pinta munalla. Leikkaa kuoreen veitsellä muutama viilto ja paista piirakka 200 asteisessa uunissa kypsäksi.

VIHJE !
Broilerin asemasta voit käyttää täytteeseen sieniä, kalaa, tähteeksi jäänyttä paistia tai tms.

Ohje: Kotikokki ruokaohjekerho -lappuset.

Espanjalainen Sipulipaistos


Taikina:
5 dl Vehnäjauhoja (vajaa 350g)
3 tl Leivinjauhetta
1/8 tl Suolaa
150 g Voita tai margariinia
3/4 dl Kylmää vettä
3 Kananmunaa

Täyte:
1 kg Sipulia
5-10 Valkosipulinkynttä
2-3 rkl Kasvisöljyä
2 Punaista paprikaa
2-4 Tomaattia
Suolaa
Valkopippuria
noin 2 tl Yrttimaustetta (Timjamia, rakuunaa, oreganoa)
1-2 tlk Tonnikalaa tai 400 g jauhelihaa

Voiteluun:
1 Kananmuna

  1. Nypi jauhot, leivinjauhe, suola ja rasva murumaiseksi. Sekoita vesi ja kananmunat keskenään ja lisää nopeasti taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa.
  2. Silppua sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet. Hauduta ne miedolla lämmöllä öljyssä läpikuultaviksi ja kullankeltaisiksi. Lisää silputut paprikat. Viillä tomaatteihin ristiviilto ja kasta ne kiehuvaan veteen, jonka jälkeen kuori irtoaa helposti. Paloittele kuoritut tomaatit joukkoon ja mausta seos. Lisää jäähtyneeseen seokseen tonnikala tai erikseen ruskistettu ja maustettu jauheliha.
  3. Kauli taikinasta kaksi pyöreää, ohutta levyä (halkaisija 25-30 cm), joista pohjaksi tuleva kaulitaan suuremmaksi. Nosta pohjalevy hyvin voideltuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan tai vuokaan, josta piirakka tarjotaan. Täytä jäähtyneellä, maustetulla sipulitäytteellä. Nosta taikinakansi päälle, tasoita reunat ja painele ne kiinni. Voitele munalla ja pistele. Tee loppu taikinasta koristeita piirakan pintaan.
  4. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Espanjalainen sipulipaistos on muhkeana ja korkeana piirakkana kokonainen lämmin tai kylmä ateria.

Ohje: Suuri leivontakirja Kotilieden parhaat leivonnaiset -kirja.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Valkosipulileipä

1lLeipä

2 dl Kasvislientä tai vettä
½ palaa (25g) Hiivaa
½ tl Suolaa
1 rkl Sokeria tai siirappia
5 dl Vehnä- tai sämpyläjauhoja
50 g Margariinia

Täyte:
2-3 Kevätsipulia varsineen
3-4 Valkosipulinkynttä
½ dl Margariinia sulatettuna
½ tl Aromisuolaa

Voiteluun:
Kananmuna

Pinnalle:
Unikonsiemeniä, pähkinärouhetta tai seesaminsiemeniä

  1. Murenna hiiva haaleaan liemeen, sekoita kunnes se liukenee. Lisää suola ja sokeri tai siirappi ja vähitellen jauhot. Alusta joukkoon lopuksi pehmeä rasva. Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi.
  2. Silppua valkosipulit ja kevätsipulit varsineen kattilaan. Lisää rasva ja suola. Hauduta ainekset miedolla lämmöllä ruskistamatta pehmeiksi ja jäähdytä.
  3. Kaaviloi taikina neliönmuotoiseksi levyksi levitä täyte levyn pintaan tasaiseksi kerrokseksi ja kierrä levy rullaksi kulmasta aloittaen. Taivuta rulla sarveksi pellille ja leikkaa siihen muutama poikki viilto.
  4. Kohota leipä peitettynä uudelleen, voitele ja koristele. Kypsennä valkosipulileipää 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Ohje: Kotilieden Herkkusuiden Kestit -kirjanen.

Espanjalainen Perunamunakas / Tortilla Española

Toukokuussa meillä vietetään teemaviikkona Espanja-viikkoa. Tässä ensimmäinen ohje. :)
Pahoittelut huonosta kuvasta, kamerani ei näemmä tehnyt yhteistyötä kanssani.


n 1 dl Extra Virgin oliiviöljyä
750 g Ohueksi viipaloituja perunoita
1 Iso sipuli
6 Kananmunaa
Suolaa, pippuria

  1. Kuumenna osa öljystä laakeassa paistinpannussa, lisää ohuet perunaviipaleet ja suikaloitu sipuli. Pienennä lämpöä ja anna perunoiden ja sipulin kypsyä hitaasti välillä käännellen noin 15-20 minuuttia tai kunnes perunat ja sipulit ovat kullanruskeita ja pehmeitä.
  2. Vatkaa kananmunat ja ripaus suolaa.
  3. Valuta perunoista kannen avulla ylimääräinen öljy pois ja kaada perunat munaseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Pyyhkäise paistinpannu talouspaperilla puhtaaksi ja kuumenna siinä noin 2 rkl öljyä. Kaada tortillaseos pannuun. Kypsennä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Käännä tortilla tasaisen kannen tai öljyllä pyyhkäistyllä leivinpaperilla päällystetyn leikkuulaudan avulla. Kypsennä vielä toiselta puolelta noin 5 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmioiksi.
Ohje: Kotilieden Herkkusuiden Kestit -kirjanen.

Hämähäkin Verkko-Muffinit

10-12 kpl

1 pkt (420g) Valmista suklaakakkuainesta

Kuorrute:
3 dl Tomusokeria
2 rkl Maitoa
50 g Sulatettua suklaata

  • Valmista suklaakakkutaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Annostele se paperisiin muffinivuokiin ja paista muffinit kypsiksi.
  • Anna jäähtyä.
  • Valmista kuorrute sekoittamalla tomusokerista ja maidosta paksuhko kuorrute.
  • Levitä kuorrutetta muffinien pinnalle.
  • Sulata suklaa ja valuta se pieneen pakastepussiin.
  • Pistä neulalla pieni reikä pussin nurkkaan ja valuta suklaalla kierteet kuorrutteen päälle.
  • Vedä veitsellä tai tikulla ristikkäisvetoja kuorrutteen pinnalle, jotta syntyy verkkomainen kuvio.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 10/04 -lehti.

Juustoinen Makaronilaatikko

6 annosta

5 dl Makaroneja tai kuviopastaa
400 g Jauhelihaa
1 Sipuli
½ tl Mustapippuria
1 tl Suolaa
1 tl Paprikajauhetta
1 Valkosipulinkynsi
2 dl Juustoraastetta

Munamaito:
5 dl Maitoa
2 Kananmunaa
½ tl Suolaa
1 dl Hienonnettua basilikaa

Pinnalle:
3 Tomaattia
2 dl Juustoraastetta

  • Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Paista jauheliha ja sipulit pannulla, mausta ja lisää hienonnettu valkosipuli.
  • Sekoita joukkoon juustoraaste.
  • Voitele uunivuoka.
  • Sekoita jauhelihaseos ja valutettu pasta.
  • Kaada seos vuokaan.
  • Yhdistä munamaidon ainekset ja kaada vuokaan.
  • Kypsennä 175 asteessa noin 50 minuuttia.
  • Lisää paistamisen puolessa välissä pinnalle tomaattiviipaleet ja juustoraaste.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 11/05 -lehti.

Nopea Jauhelihakastike

4 annosta

1 tlk Tomaattikastiketta
400 g Jauhelihaa
1 dl Emmental- tai parmesaaniraastetta

  • Kaada valmis tomaattikastike pannulle.
  • Kuumenna.
  • Lisää jauheliha nokareina ja kuumenna sekoitellen, noin 15 minuuttia.
  • Lisää juustokastikkeen joukkoon.
  • Tarjoile pastan kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 11/05 -lehti.

Jauhelihachili

GLUTEIINITON !

10 hengelle

2pkt(175g) Pekonia
1,2 kg Jauhelihaa
3 Sipulia
10 Valkosipulinkynttä
1 rkl Kuminaa
2 rkl Paprikajauhetta
1 rkl Oreganoa
½ tl Cayannepippuria
2 tl Suolaa
5 dl Vettä

Tarjoiluun:
Cheddarjuustoa raastettuna
Ranskankermaa
Jalopenoja
Maissilastuja
Limetinlohkoja
Sipulia hienonnettuna

  • Kuumenna iso pannu tai kattila.
  • Paista ensin paloitellut pekonit.
  • Lisää jauheliha, hienonnetut sipulit ja valkosipulinkynnet sekä jauhettu kumina, paprikajauhe, oregano, cayannepippuri ja suola.
  • Paista jauheliha kypsäksi ja lisää vesi.
  • Hauduta ruokaa vielä noin 20 minuuttia.
  • Lisää lopuksi vettä tarvittaessa ja tarkista maku.
  • Jos vieraat pitävät voimakkaasti maustetusta ruoasta, lisää mausteiden määrää.
  • Tarjoile ruoka riisin ja /tai lisäkkeiden kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 7/05 -lehti.

Sitruunaiset Rahkamunkit

Vappu päivitykset tulee nyt hieman myöhässä koska sain kauhean flunssan. :(
Mutta tässä nyt tulee ! :)

noin 20 kpl

75g Margariinia
2½dl Maitoa
25g Tuore hiivaa
½tl Suolaa
1dl Sokeria
n. 6½dl Vehnäjauhoja

Paistamiseen:
Rypsiöljyä

Rahkatäyte:
200g Maitorahkaa
1tl Sitruunan kuorta
4rkl Sokeria
1tl Vaniljasokeria

Pinnalle:
Sokeria

  • Valuta rahka suodatinpussissa kuivaksi taikinan teon ajan.
  • Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä.
  • Lisää joukkoon maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. (37 astetta).
  • Ota kattila pois liedeltä ja kaada neste kulhoon.
  • Murenna ja liota hiiva nesteeseen.
  • Lisää suola ja sokeri.
  • Lisää jauhoja erissä nesteeseen ja vaivaa taikinaa, kunnes siitä tulee notkeaa ja se irtoaa kulhon reunoista.
  • Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  • Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi.
  • Leivo taikinasta pullia, kohota niitä noin 20 minuuttia liinalla peitettynä.
  • Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuorta.
  • Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.
  • Kuumenna öljy valurautapadassa 180 asteiseksi.
  • Jos sinulla ei ole lämpömittaria, kokeile rasvan kuumuutta leipäpalalla: sen tulee ruskistua kauniisti noin minuutissa.
  • Varo kuumaa rasvaa ja pidä erityisesti huolta, että vettä ei joudu rasvan sekaan !
  • Paista munkit muutama kerrallaan, käännä paiston välissä.
  • Valuta munkit talouspaperin päällä.
  • Täytä munkit rahkatäytteellä kapeakärkisellä pursottimella.
  • Sokeroi sen jälkeen paperipussissa tai lautasella.



Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 4/08 -lehti.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Toffeelatte

2 annosta

2dl Vahvaa kahvia
4rkl Valmista kinuskikastiketta
2dl Kuumaa maitoa

  • Valmista kahvi ja vaahdota kuuma maito.
  • Kaada kahvi kuppeihin, lisää kinuskikastike ja sekoita hyvin.
  • Kaada vaahdotettu maito lasiin kahvijuoman päälle.
  • Sekoita.
VIHJE !
Valmista maitovaahto kattilassa. Kuumenna maitoa kokoajan kierrevatkaimella vaahdottaen. Tarjoile kahvin kanssa.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka 11/05 -lehti.

Lihapullakeitto


PIENET LIHAPULLAT: (60 KPL)
2rkl Korppujauhoja
1 Kananmuna
500g Jauhelihaa
3 Viipaletta pekonia
2 Valkosipulinkynttä
½dl Persiljaa hienonnettuna
½dl Emmental- tai parmesaaniraastetta
½tl Suolaa
1/4tl Mustapippuria

  • Sekoita kulhossa korppujauhot, kananmuna, jauheliha, paloiteltu pekoni, hienonnettu valkosipuli, persilja, juusto ja mausteet.
  • Muotoile seoksesta  pieniä lihapullia.
  • Jos haluat saman kokoisia lihapullia, annostele pullat teelusikalla ja muotoile kostutetuilla käsillä pyöreiksi.
  • Asettele lihapullat uunipellille leivinpaperin päälle vieri viereen.
  • Paista lihapullia 200-asteessa noin 8 minuuttia.
LIHAPULLAKEITTO: (4 ANNOSTA)
1 L Vettä
2 Lihaliemikuutiota
½tl Suolaa
1 Sipuli
6 Perunaa
1ps Pakastekasvissekoitusta
25 pientä lihapullaa
Ripaus mustapippuria

  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Pese, kuori ja lohko perunat.
  • Kaada vesi kattilaan, lisää lihaliemi ja suola.
  • Kiehauta vesi.
  • Lisää kattilaan sipulit, perunat, pakastekasvikset, lihapullat ja mustapippuri.
  • Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 11/05 -lehti.

Porkkanakierteet

MAIDOTON !

18-20 kpl

5dl Porkkanamehua tai vettä
50g Hiivaa
1rkl Hunajaa tai sokeria
2tl Suolaa
3dl Hienoksi raastettua porkkanaa
3/4dl Öljyä
n. 14dl Sämpyläjauhoja

Pinnalle:
2rkl Seesaminsiemeniä

  • Liota hiiva kädenlämpöiseen porkkanamehuun tai veteen.
  • Lisää hunaja, suola, porkkanaraaste ja öljy.
  • Alusta jauhojen kanssa taikinaksi.
  • Peitä taikina liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
  • Jaa taikina tasaisesti noin 20 osaan.
  • Pyörittele paloista peukalon paksuisia noin 25 cm pitkiä tankoja.
  • Taita tangot kahtia ja kieritä osat toisiinsa.
  • Nosta ne kohoamaan leivinpaperoidulle pellille ja peitä ne liinalla.
  • Anna kohota 15-20 minuuttia.
  • Sipaise niiden pinnat kevyesti vedellä ja halutessasi ripottele päälle seesaminsiemeniä.
  • Paista 225-asteessa 10-15 minuuttia koosta riippuen.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 4/04 -lehti.

Täytetty Lihamureke

Me keitimme perunoiden kanssa punasipulia ja muussasimme ne samalla kun perunat, eli peruna-punasipulimuusia.
4 annosta

500g Jauhelihaa
1dl Korppujauhoja
1½dl Vettä tai ruokakermaa
1 Kananmuna
1tl Suolaa
1/4tl Mustapippuria

Täyte:
1½dl Säilöttyjä paprikasuikaleita
1½dl Murennettua sinihomejuustoa

  • Mittaa korppujauhot ja neste kulhoon ja anna turvota hetki.
  • Lisää sitten jauheliha, kananmuna ja mausteet ja sekoita taikina tasaiseksi.
  • Taputtele taikina leivinpaperille 25 x 25 sentin kokoiseksi levyksi.
  • Valuta paprikasuikaleet hyvin.
  • Levitä mureke levylle juusto ja paprikat.
  • Kääri levy mahdollisimman tiiviiksi rullaksi.
  • Siirrä rulla varovasti leivinpaperin keskelle ja nosta papereineen uunipellille.
  • Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 8/07 -lehti.