torstai 31. tammikuuta 2013

Lohipiiras

8 annosta. (Itse käytin pohjana Kevyt piirakkataikinaa, merkkiä en muista mutta S-Marketeista ainakin löytyy)

Pohja:
1pkt(500g) Pirkka esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa (pakaste)

Voiteluun:
½ Kananmuna

Täyte:
n. 15cm Purjoa
½rkl Öljyä
1½ Kananmunaa
½rs(à200g) Maustamatonta tuorejuustoa
1dl Kevyt maitoa
2rkl Kapriksia
1dl Tilliä hienonnettuna
1rkl Sitruunanmehua
1/4tl Mustapippuria
1rs(300g) Marinoituja kirjolohisuikaleita

  1. Sulata voitaikinalevy. Kauli taikina noin 30x30cm kokoiseksi neliöksi.
  2. Nosta taikinalevy piirakkavuokaan (halkaisija 30cm). (Taikinan reunat saavat jäädä roikkumaan vuoan reunojen yli.) Voitele reunat kananmunalla ja pistele pinta haarukalla. Kypsennä pohjaa 200 asteessa, noin 15min.
  3. Valmista sillä aikaa täyte. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo. Kuullota suikaleita hetki öljytilkassa. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää tuorejuusto, maito, valutetut kaprikset, tilli, sitruunanmehu ja mustapippuri.
  4. Nostele kirjolohisuikaleet puolikypsän pohjan päälle. Lisää purjosuikaleet. Kaada juustoseos päällimmäiseksi. Jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.  Tarjoa piiras vuoastaan tai nosta se salaatinlehdillä koristellulle vadille.



Ohje: Ruoka Pirkka 50/10.12.2009

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Värikäs Pitsapannari

Pitsapannari just uuniin laitettuna.
Juuri uunista tullut, herkkuaaaa !<3
Lähikuvaa.



Pannari:  (Tee esim. tuplana pannari jos teet pellille. Alla oleva ohje on piirakkavuokaan)
2dl Kevyt maitoa
1 Kananmuna
3/4dl Vehnäjauhoja
½dl Ohra- tai ruisjauhoja
1rkl Öljyä
1/4tl Suolaa

Täyte:
1pss Eldorado Wok-vihanneksia
1pss Savukinkkusuikaleita
1 Iso sipuli
n. 1pss Emmental-mozzarella juustoraastetta


1. Vatkaa maidon joukkoon muna, vehnä- ja ohra- tai ruisjauhot, öljy ja suola. Taikina saa turvota noin 15. min. Sulata wok vihanneksat.

2. Kuori ja viipaloi sipuli. Kaada taikina vuokaan/pellille. (Omani tein siis pellille). ja paista 225 asteessa alimmalla tasolla n.    15minuuttia.

3. Levitä pohjalle kinkkusuikaleet, sulatetut wok vihannekset, sipuli renkaita ja juustoraaste. (Halutessa myös oreganoa). Jatka paistamista keskitasolla n. 10 minuuttia. Anna tasaantua hetki ennen tarjoilua.

Ohje; Pannarin ohje Ruoka Pirkka Joulukuu 2010 -lehdestä, täytteet omasta päästä.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pienet uunimunakkaat

Alkuperäisen ohjeen munakkaita tulee 4-6 pikkuvuokaa

Pienissä annosvuoissa hyydytetyt munakkaat on maukasta alkuruokaa tai mehevää tarjottavaa kevyeksi iltapalaksi. Paahda leipää rapeapintaiseksi ja tarjoa sitä munahyydykkeen lisäkkeenä tilli- tai persiljavoin kanssa.

Ohjeesta poiketen, tein munakkaan yhteen isoon vuokaan ja sardillien?(miten ikinä kirjotetaankaan:D) sijasta käytin kirjolohta kun tein isomman satsin kun ohjeessa. Mutta alkuperäinen ohje tullee tässä;

1tlk(125g) Sardelleja
4 Kananmunaa
4dl Kermaa
2rkl Hienonnettua maustekrassia tai persiljaa

1. Voitele pienet annosvuoat hyvin.
2. Valuta sardellit ja hienonna ne haarukalla pieniksi paloiksi.
3. Vatkaa munat ja kerma sekaisin.
4. Lisää munaseokseen hienonnettu maustekrassi ja sardellit.
5. Kaada seos vuokiin ja kypsennä niitä vesihauteessa uunissa 15-20minuuttia, kunnes munaseos on hyytynyt ja pinnnaltaan kauniin väristä. Koeta kypsyyttä tikulla.
6. Tarjoa uunimunakkaat suoraan annosvuoista ja laita lisäksi tarjolle tuoretta maustekrassia.

Valmistusaika; n. 30 min, josta n. 20 min uunissa.

Uuninlämpö; 175 astetta.

Ohje; JOku Kotikokki ruokaohjekerho ?ehkäpä. En ole varma.. :D


maanantai 14. tammikuuta 2013

Mausteinen Glögitorttu


Tätä torttua olikin joulun aikaan monella tuttavallakin joulupöydässä, mutta pistänpä silti ohjeen myös tänne josko sitä jolla kulla ei ole paperiversiona(tai jos ei tykkää kerätä nurkkiinsa ärsyttäviä pieniä lippulappusia mistä ei loppujen lopuksi tiedä missä järjestyksessä mikäkin pitäisi tehdä.) :D

Pohja:
150g-200g Piparkakkuja
75-80g Meijerivoita tai Mainio rasvaseosta

Täyte:
4 Liivatelehteä
1tlk(2dl) Vispikermaa
1rs(200g) Kevyt Maustamaton tuorejuusto
1dl Tomusokeria
½tl Kanelia
½tl Kardemummaa
1 Appelsiinin raastettu kuori
3rkl Appelsiininmehu

Pinnalle:
4 Liivatelehteä
1dl Vettä
3dl Glögitiivistettä (meijän torttuun ei tullut tiivistettä kun oli vaan valmiiksi laimennettua versiota tarjolla kotona)

Koristeeksi:
Kanelitankoja tai nonparelleja

1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (Halkaisija 24cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

2. Laita liivatteet kylmään veteen ja anna liota vähintään 10minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri ja mausteet. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

3. Liota liivatteita n. 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada kiivateseos ohuena nauhana glögin joukkoon samalla sekoittaen. Anna hieman jäähtyä. Kaada mehuhyytelöä puoliksi hyytyneen kakun päälle varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele kanelitangoilla. (tai vaihtoehtoisesti nonparelleilla).

Ohje: Pirkka Ruoka 50/ 10.12.2009

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vihannes-gratiini


1pss  Findus Wok-vihanneksia (Tai mitä wok vihanneksia tahtookaan käyttää)
2-3dl Ruokakermaa
2-3dl Emmental- juustoraastetta

1. Lado uunivuokaan vuoretellen wok-vihannekset, kerma ja juustoraaste.
2. Kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 15-20min. (Tai vähemmän aikaakin, kunhan juustoon tulee kaunis kullanruskea väri).
3. Tarjoa lisänä esim. perunamuusia ja kanafileitä. :)

Ohje: Omasta päästä.

Rapeakuoriset Sämpylät


Nämä sämpylät leivotaan erikoisvehnäjauhoista ja ne maistuvat vastapaistettuina, jolloin kuori on rapea ja maukas. 

Aika: noin 1½ tuntia, josta 1 tunti kohottamiseen ja 8min paistamiseen. (N. 16kpl)

25g Hiivaa
5dl Vettä
1tl Suolaa
2tl Sokeria
1dl Vehnäleseitä
n. 11dl Erikoisvehnäjauhoja

TAI: (vaihtoehtoisesti, kuten kuvan sämpylät on tehty;)
25g  Hiivaa
5dl Vettä
1tl Suolaa
2tl Sokeria
3dl Vehnäleseitä
2dl Kaurahiutaleita( esim. pikapuuro)
7-8dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
+pinnalle kaurahiutaleita ja leseitä

1. Murenna hiiva taikinakulhoon.
2. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Kaada osa vedestä hiivan joukkoon ja sekoita kunnes hiiva liukenee.
3. Lisää loppuvesi, suola, sokeri ja leseet.(Tai toisen ohjeen mukaan leseet ja hiutaleet) Alusta jauhoja taikinanesteeseen vähitellen kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Vaivaa taikina sileäksi ja kimmoisaksi.
4. Ripota taikinan pinnalle vähän jauhoja, peitä ja anna kohota n. 30 minuuttia.
5. Kumoa taikina jauhoitetulle alustalle ja vaivaa se hyvin jauhojen kanssa.
6. Jaa taikina 16 yhtä suureen palaan ja leivo ne soikeiksi tai pyöreiksi sämpylöiksi.
7. Lado sämpylät leivinpaperilla peitetylle pellille ja anna kohota liinan alla n. 30minuuttia.
8. Nosta kiehuvalla vedellä täytetty uunipannu uuniin ja säädä uuni lämpenemään 250 asteiseksi.
9. Tee kohonneiden sämpylöiden pintaan syvä viilto terävällä veitsellä ja voitele sämpylät vedellä.
10. Paista sämpylöitä uunin keskiosassa n. 8minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja rapean kuoren.
11. Jäähdytä sämpylät ritilällä peittämättä, jolloin niiden rapeus säilyy.
12. Jos säilytät sämpylöitä muovipussissa tai kannellisessa astiassa, lämmitä ne kuumassa uunissa juuri ennen tarjoilua.
13. Sämpylät voi myös pakastaa, säilyvyys on n. 9 kuukautta. :)

Ei muutakun sämpylöiden pyörittelyyn ja herkuttelemaan !:)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mokkapalat *part. 2* (Kananmunaton)

Pohja:
50g Sulatettua margariinia
1,5dl Maitoa
1,5dl Sokeria
1tl Vaniljasokeria
3dl Vehnäjauhoja
0,5dl Tummaa kaakaojauhetta

Kuorrutus:
2dl Tomusokeria
2rkl Tummaa kaakaojauhetta
2-3rkl Kahvia
3rkl Sulatettua margariinia

Pinnalle:
Nonparelleja tai kookoshiutaleita tai ei mitään, miten kukin tahtoo :)


1. Sekoita sula rasva ja maito.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3.Vatkaa rasva/maito seoksen joukkoon kuivat aineet siivilän läpi.
4. Kaada taikina uunivuokaan(n.20x20cm)leivinpaperin päälle
5. Paista 175 asteessa n.10 min.
Tee Kuorrutus;
1. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään(seos on notkeaa)
2. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle.
3. Ripottele päälle kookoshiutaleita tai nonparelleja.
-anna kovettua ja leikkaa neliöiksi

tiistai 1. tammikuuta 2013

Joulua!

Lanttulaatikko

Perunalaatikko<3

Pipareita<3

Porkkanalaatikko<3

Graavikalaa & Suolakurkkuja

Joulupöytä<3

Joulupöytä Part2

Kana-Lihapataa<3

Lihapullia<3

Maksalaatikko

Mausteinen Glögitorttu<3

Riisipuuroo<3

Salaattia<3

Tuorejuusto Uunilohta<3