sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joululimppu

2 kpl

5dl Piimää
50g Hiivaa
1dl Siirappia
1½tl Suolaa
1tl Pomeranssinkuorta
1tl Fenkolinsiemeniä
1tl Anista
5dl Vehnäjauhoja
5dl Ruisjauhoja
3/4dl Öljyä

Voiteluun:
½dl Vettä
2rkl Siirappia

  • Liota hiiva kädenlämpöiseen piimään.
  • Lisää siirappi ja mausteet.
  • Alusta jauhot taikinaan, lisää lopuksi öljy.
  • Kohota taikina.
  • Leivo kaksi pyöreää limppua ja anna kohota vähintään 30 minuuttia liinan alla, ettei leivät repeile paistettaessa.
  • Voitele pinta siirappi vedellä.
  • Pistele leivät ja paista limppuja 175-asteessa noin 45 minuuttia.
  • Anna jäähtyä peittämättä.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 12/06 -lehti.

Vihannes-kinkkugratiini

Valmistusaika: 30-60 min.
4 annosta

2ps(300g) Kukkavihanneksia (pakaste)
Vettä
Suolaa

Kastike:
2rkl Meijerivoita
3rkl Vehnäjauhoja
3dl Täysmaitoa
100g Saunapalvikinkkua
Ripaus musta- tai valkopippuria
1/4tl Suolaa
2dl Emmental-mozzarellajuustoraastetta

  1. Keitä vihannekset pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ne.
  2. Sulata rasva kasarissa ja kiehauta jauhot. Lisää puolet kylmästä maidosta ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää loput maidosta ja anna kastikkeen kiehua 3-4 minuuttia sekoittaen. Nosta kastike pois liedeltä,
  3. Lisää kuutioitu kinkku ja juustoraaste kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Levitä vihannekset laakeaan uunivuokaan. Kaada päälle kastike.
  5. Gratinoi 250-asteisessa uunissa, uunin ylätasolla noin 10 minuuttia.
Ohje: K Ruoka Pirkka joulukuu 2012 -lehti.

Jauhelihapihvit (part 2)

4-6 kpl

1dl Korppujauhoja
2dl Kasvisrasvasekoitetta
1 Kananmuna
1rkl Punaista currytahnaa
1tl Suolaa
1tl Paprikajauhetta
400g Nauta-sika jauhelihaa

Päälle:
Kuulotettua sipulia, ripaus chilirouhetta

  • Sekoita kulhossa keskenään korppujauhot ja kasvisrasvasekote.
  • Anna korppujauhojen turvota muutama minuutti.
  • Lisää seokseen muna, currytahna, suola ja paprikajauhe.
  • Sekoita joukkoon jauheliha.
  • Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pihvejä.
  • Asettele pihvit uunipellille leivinpaperin päälle.
  • Paista pihvit 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  • Kuori ja viipaloi sipulit, kuullota se nopeasti ja nostele renkaat pihvien päälle.
  • Ripottele vielä makusi mukaisesti chilirouhetta pihvien päälle.
  • Tarjoile pihvit parsakaalin, vihannesten ja perunoiden kanssa. ( Me tarjoiltiin nämä oma tekemien kermaperunoiden kanssa).
Ohje: K Ruoka Pirkka 10.12.2009 -lehti.

Pienet suklaapullat

n. 30 kpl

2½dl Maitoa
25g(1pkt) Hiivaa
1dl Sokeria
½tl Suolaa
1tl Kardemummaa
1 Kananmuna
n. 8dl Vehnäjauhoja
75g Margariinia

Täyte:
75g Margariinia
1pkt(160g) Suklaatuorejuustoa (philadelphia)
4rkl Sokeria

Voiteluun:
1 Kananmuna

  • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
  • Murenna hiiva joukkoon ja lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna.
  • Lisää osa jauhoista ja sekoita tasaiseksi.
  • Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot.
  • Alusta kimmoisaksi taikinaksi.
  • Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  • Kauli taikina ohueksi 30 x 60cm:n levyksi.
  • Levitä levylle pehmeää rasvaa, notkistettua tuorejuustoa ja sokeria, kääri levy rullalle jättäen saumapuoli alaspäin.
  • Leikkaa rullasta vinosti n. 30 palaa.
  • Nosta pullat kohoamaan leikkuupinta alaspäin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  • Anna kohota noin 15 minuuttia.
  • Voitele munalla.
  • Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Amerikkalainen Appelsiinijuustokakku

n. 12 annosta

Pohja:
150g Margariinia
3rkl Sokeria
1 Kananmuna
3½dl Vehnäjauhoja

Täyte:
2prk(200g) Appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
150g Ranskankermaa
3 Kananmunaa
1dl Sokeria
2tl Vaniljasokeria
2rkl Perunajauhoja

  • Voitele irtopohjavuoan (halkasija 24cm) reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla.
  • Valmista taikina.
  • Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.
  • Vatkaa joukkoon kananmuna.
  • Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi.
  • Kauli taikina ja painele vuoan pohjalle ja reunoille.
  • Notkista tuorejuustot kulhossa.
  • Sekoita joukkoon loput täytteen aineet,
  • Kaada täyte vuokaan.
  • Paista kakkua 175-asteessa noin 50 minuuttia.
  • Nosta kakku jäähtymään ritilälle.
  • Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2.11 -lehti.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

New Yorkin juustokakku (värjätty)

Tein tämmöisen juustokakun äidin syntymäpäivänä ja Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi jälkiruuaksi.
Täytteen värjäsin Dr. Oetkerin geelivärillä siniseksi. Suomen lipun mukaan. :)

Valmistusaika: yli 60 min.
10 annosta

Pohja:
1pkt(175g) Kaurakeksejä
50g Margariinia

Täyte:
2tlk(200g) Maustettua rahkaa, sitruuna
1tlk(2dl) Kevyt kermaa
3/4dl Sokeria
3 Kananmunaa
½dl Maissitärkkelysjauhoja

Pinnalle:
1tlk( 200g) Kevyt kermaviiliä
n. 1rkl Sokeria
1tl Vaniljasokeria

  1. Hienonna keksit monitoimikoneessa, kaada joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
  2. Sekoita rahka, kerma, sokeri, munat ja maissitärkkelysjauhot (ja halutessasi geeliväri) keskenään. Kaada seos vuokaan ja paista 175-asteessa uunin alimmalla tasolla 45-50 minuuttia.
  3. Sekoita pinnalle tuleva kermaviili, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Levitä seos kuuman kakun päälle heti uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä kakku jääkaappiin. Irrota kakku vuoasta ja tarjoa kylmänä esimerkiksi marjojen, hedelmien tai marjakastikkeen kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka joulukuu 2012 -lehti.

Munatoastit

4 annosta

8 Ruispaahtoleipää

Voiteluun:
100g Tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)

Täyte:
3 Kananmunaa
3rkl Vettä
1/4tl Yrttisuolaa
Pala kurkkua
2 Tomaattia

  • Voitele kevyesti paahdetut paahtoleivät toisilta puolilta tuorejuustolla.
  • Sekoita munat, vesi ja yrttisuola kevyesti haarukalla ja paista seoksesta pieniä munakkaita ohukaispannulla.
  • Nosta jokaisen leivän päälle pieni munakas ja ohuiksi viipaloitua kurkkua ja tomaattia.
  • Nosta kaksi leipää vastakkain ja leikkaa leivät kolmioiksi.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06-lehti.

Juustoinen Jauhelihakeitto

4 annosta

1 Sipuli
1L Vettä
2 Kasvisliemikuutiota
250g Naudan- tai kalkkunanjauhelihaa
1dl Pätkittyä spagettia
100g Voimakasta tuorejuustoa (esim.Koskenlaskijan musta paketti)
1ps(100g) Herne-maissi-paprika-sekoitusta
Nippu persiljaa

  • Silppua sipuli.
  • Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi.
  • Lisää liemeen sipulisilppu ja murenna jauheliha.
  • Keitä noin 5 minuuttia.
  • Lisää keittoon spagetti ja sulatejuusto paloina, keitä 10 minuuttia.
  • Lisää pakastevihannekset ja anna keiton vielä kiehahtaa.
  • Tarkista maku ja lisää valmiiseen keittoon silputtu persilja.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 10/07 -lehti.

Persilja-Jauhelihapihvit & Mustapekkakastike

Tälläistä ruokaa tein äitina syntymäpäivän ja Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. :)

3-4 annosta

400g Jauhelihaa
1dl Maustamatonta jogurttia
½dl Korppujauhoja
1 Pieni sipuli
1 Kananmuna
1tl Suolaa
½tl Mustapippuria
1dl Tuoretta persiljaa

Kastike:
1tlk(2dl) Ruokakermaa
½-1pkt Viola Mustapekka tuorejuustoa

  1. Sekoita jogurtti ja korppujauhot. Anna turvota noin 10 minuuttia. Välillä sekoittaen. Hienonna sipuli. Lisää korppujauhoseokseen jauheliha, sipuli, muna ja mausteet, hienonnettu persilja.
  2. Muotoile taikinasta 6 pihviä leivinpaperin päälle pellille. Paista 200-asteessa noin 15 minuuttia. Voit paistaa pihvit myös pannulla kypsäksi.
  3. Kuumenna ruokakerma pinnoitetussa kattilassa. Lisää paloiteltu juusto ja keitä sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka 49/30.11.2009 -lehti.

Piparkakkujuustokakku

10 annosta

175g Pipareita, kaurakeksejä tai digestive-keksejä
75g Margariinia

Täyte:
2prk(200g) Arla Piparkakkurahka
1pkt(200g) Maustamatonta tuorejuustoa
4 Liivatelehteä
3rkl Valmista glögiä

Koristeluun:
Murskattuja piparkakkuja

  1. Hienonna keksit monitoimikoneessa ja kaada joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin.
  2. Sekoita rahka ja tuorejuusto keskenään. Voit halutessasi murskata täytteen joukkoon muutaman piparkakun.
  3. Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä (n. 5-10 minuuttia).
  4. Liota pehmenneet liivatelehdet lämmitettyyn glögiin ja kaada ohuena nauhana kokoajan sekoittaen täytteen sekaan.
  5. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  6. Koristele murskatuilla piparkakuilla.

Kaali-Riisipata

4 annosta

1 Sipuli
2 Valkosipulinkynttä
1rkl Öljyä
1tl Kanelia
½tl Kardemummaa
1tl Jeeraa eli juustokuminaa
½tl Punaista chilirouhetta
7dl Vettä
1½ Kasvisliemikuutiota
3½dl Basmatiriisiä
200g (pakaste) Kukkakaalia
200g (pakaste) Parsakaalia

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
  • Kuullota öljyssä kattilassa muutama minuutti.
  • Lisää mausteet ja jatka paistamista hetki kokoajan sekoittaen.
  • Varo, etteivät mausteet pala.
  • Lisä vesi, liemikuutiot ja riisi, sekoita.
  • Lisää kaalit ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 10 minuuttia.
  • Siirrä kattila levyltä ja anna vetäytyä kannen alla vielä 10 minuuttia.
  • Mausta, lisää suola tarvittaessa.
  • Tarjoa broilerin tai lihan lisäkkeenä, meillä oli kalapuikkoja lisänä ja nekin toimi oikein hyvin ! :)
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 1/09 -lehti.

Valkosipulinen Jauhelihapasta

4 annosta

400g Jauhelihaa
1 Paprika
100g Valkosipuli kevyt tuorejuustoa
1prk(400g) Tomaatti-pastakastiketta

Lisäksi:
350g Pastaa

  • Ruskista jauheliha paistinpannulla.
  • Hienonna loppuvaiheessa joukkoon paprika.
  • Sekoita loput ainekset joukkoon.
  • Keitä pasta kypsäksi,
  • Valuta vesi pois ja tarjoa jauhelihakastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 1/09 -lehti.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Nachovuoka & Sonskun pasta-kinkkusalaatti

Tällä ohjeella salaattia tulee paljon, joten ohje kannattaa puolittaa jos haluaa pienemmän määrän salaattia. Itse teen ko. salaatin aina 7L kulhoon.

Annoksia:
Nachovuoka; n.5-8 annosta
Salaatti; n. 8-10 annosta

NACHOVUOKA:
400g Sika-nauta jauhelihaa
(2 valkosipulinkynttä ja 1 Sipuli) halutessa.
1ps(40g) Tacomausteseosta
1prk(315g) Salsadippiä (keskivahva)
1prk(300g) Juustodippiä
½-1 Paprika
1ps(150g) Juustoraastetta
Maissilastuja

  1. Levitä maissilastuja leivinpaperoidulle uunipellille, niin että pellin pohja peittyy kokonaan.
  2. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon tacomauste, ja halutessasi kuoritut ja hienonnetut valkosipulinkynnet ja sipuli.
  3. Kuutioi paprika.
  4. Levitä jauhelihaseos maissilastujen päälle.
  5. Ripottele paprikakuutiot jauhelihaseoksen päälle. Levitä salsadippiä ja juustodippiä pinnalle, oman maun mukaan.
  6. Lopuksi ripottele juustoraastetta muiden aineiden päälle.
  7. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes juusto saa hieman väriä.
SONSKUN PASTA-KINKKUSALAATTI:
3dl Kuvio-makaronia
n. 400g Jäävuorisalaattia
½ Kurkku
½-1 Paprika
1prk(366g/200g) Salaattijuusto-kuutioita
1rs(250g) Kirsikkatomaatteja
250g Savukinkkusuikaleita
2tlk Kermaviiliä
(½-1pkt Aurajuustoa, jos haluaa laittaa)

  1. Keitä makaronit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.
  2. Kuutioi jäävuorisalaatti, kurkku, paprika ja kirsikkatomaatit.
  3. Laita kuutioidut kasvikset ja jäähtyneet makaronit kulhoon.
  4. Lisää joukkoon salaattijuustokuutiot, kinkkusuikaleet ja halutessasi murennettu aurajuusto.
  5. Sekoita joukkoon kermaviili pienissä erissä.
  6. Anna salaatin vetäytyä jääkaapissa noin 30 minuuttia, ennen tarjoilua.

Appelsiini-persikkasmoothie

Valmistusaika: alle 5 minuuttia.
4 annosta

3dl Appelsiinitäysmehua
1tlk(410g) Persikanpuolikkaita mehussa
1tlk(250g) Rasvatonta mietoa maitorahkaa
1(250g) Banaani
(Sokeria tai hunajaa)

  1. Mittaa ainekset, persikat valutettuina, tehosekoittimeen ja soseuta. Makeuta tarvittaessa. Tarjoa aamu- tai välipalana tai jälkiruokana.
Ohje: K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

Mangokääretorttu

n. 15 viipaletta

4 Kananmunaa
1½dl Sokeria
3/4dl Perunajauhoja
3rkl Kaakaojauhetta
2rkl Vehnäjauhoja
1tl Leivinjauhetta

Täyte:
200g(1pkt) Mangotuorejuustoa
50g Valkosuklaata
1dl Kuohukermaa

Pinnalle:
50g Valkosuklaata

  • Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon.
  • Kääntele taikina tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8 minuuttia.
  • Kumoa kypsä pohja sokeroidulle puhtaalle leivinpaperiarkille.
  • Irrota varoen pohjapaperi ja anna levyn jäähtyä.
  • Notkista tuorejuusto ja anna hetken lämmetä huoneenlämmössä.
  • Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sekoita tuorejuustoon valkosuklaa ja nostele joukkoon kermavaahto.
  • Levitä täyte torttulevylle.
  • Kääri rullalle ja anna vetäytyä peitettynä vähintään tunti.
  • Koristele sulatetulla valkosuklaalla. ( Itse tein myös keltaiseksi värjätystä valkosuklaasta koristeeksi suklaakukkia).
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Pehmeät Martan Piparkakut

Ei sisällä inkivääriä !

1½dl Tummaa siirappia
1½dl Sokeria
1tl Kanelia
1tl Jauhettua pomeranssinkuorta
½tl Neilikkaa
150g Leivontamargariinia
1 Kananmuna
7½dl Karkeita vehnäjauhoja
2tl Soodaa

  1. Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri ja mausteet.
  2. Nosta kattila levyltä ja lisää seokseen rasva sulamaan. Sekoita.
  3. Kaada seos jäähtyneenä kulhoon ja sekoita joukkoon vatkattu muna sekä jauhot, joihin olet lisännyt soodan.
  4. Kaaviloi taikina heti jauhoja apuna käyttäen levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja leivinpaperoidulle pellille.
  5. Kypsennä piparkakut 200-asteisen uunin keskiosassa. Kypsymisaika on noin 8 minuuttia.
Ohje: Kotiliesi Joulunaika -kirjanen.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kasvisminestrone

6 annosta

1L Vettä
2 Kanaliemikuutiota
1 Murskattu valkosipulinkynsi
2rkl Tomaattipyrettä
1dl tricolor-simpukkamakaronia 
2ps(180g) Pakaste suikalejuureksia
1prk(400g) Valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1tl Basilikaa

Pinnalle:
Hienonnettua persiljaa

  • Kiehauta kattilassa kanaliemi ja lisää murskattu valkosipulinkynsi, tomaattipyree sekä makaronit.
  • Anna niiden kiehua ensin 4 minuuttia.
  • Lisää pakastejuurekset ja pavut ja jatka keittämistä vielä 3-4 minuuttia, kunnes pasta on melkein kypsää.
  • Mausta keitto basilikalla ja hienonnetulla persiljalla.
  • Keitto vaan paranee, kun se saa maustua miedolla lämmöllä kannen alla.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Karamellisoidut Banaanit

2 annosta

2 Banaania
2rkl Fariinisokeria
n. 10-15g Margariinia

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä

  1. Kuori banaanit. Halkaise pituussuunnassa ja laita banaanipuolikkaat vielä puoliksi. (Helpompi paistaa).
  2. Kuumenna rasva ja fariinisokeri paistinpannulla, mutta varo ettei seos pala. ( Palaa helposti). Paista banaaneja kummaltakin puolelta, niin että ne saa hieman väriä.
  3. Nostele banaanit lautasille ja tarjoile vaniljajäätelön kanssa.

Paistetut Banaanit


2 annosta

2 Banaania
25g Voita tai margariinia

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä
Siirappia

  1. Kuori banaanit. Halkaise pituussuunnassa ja laita banaanipuolikkaat puoliksi. (Helpompi paistaa).
  2. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja sulata siinä rasva. Paista banaaneja kummaltakin puolelta kunnes ne saavat hieman väriä.
  3. Nostele banaanit lautasille.
  4. Tarjoile vaniljajäätelön ja siirapin kanssa.

Kaneli-Jäätelötorttu Mansikkakastikkeella

Valmistusaika: yli 60 min
6 annosta

4dl Omena-kanelimuromysliä
50g Margariinia tai voita
1L Vaniljakermajäätelöä
½tl Kanelia

Pinnalle:
Omena-kanelimuromysliä
Tuoreita mansikoita
Sitruunamelissaa

Mansikkakastike:
1ps(500g) Mansikoita(pakaste)
½dl Sokeria
½dl Vettä

  1. Jauha mysli hienojakoiseksi monitoimikoneessa. Lisää sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Kiinnitä muovikelmu irtopohjavuoan ja reunarenkaan väliin. Painele mysliseos vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen hetkeksi.
  2. Sekoita kaneli hieman pehmenneen jäätelön joukkoon. Levitä jäätelö vuokaan ja peitä muovikelmulla. Laita vuoka pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi.
  3. Jauha kohmeiset mansikat monitoimikoneessa. Lisää joukkoon sokeri ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Nostele kastike tarjoilukulhoon.
  4. Koristele torttu myslillä ja tuoreilla mansikoilla ennen tarjoilua. Tarjoa kastike erikseen.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2010 -lehti.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Maksalaatikko


1½dl Riisisuurimoita
4dl Vettä
1tl Suolaa
5dl Maitoa
1 Kananmuna
1 Sipuli
250g Jauhettua sian- tai naudanmaksaa
3/4tl Valkopippuria
½tl Meiramia
2rkl Siirappia
3/4dl Rusinoita

Vuokaan:
Margariinia

  1. Kiehauta vesi ja lisää suurimot siihen. Sekoita puukauhalla muutaman minuutin ajan. Vähennä lämpöä ja keitä suurimoita kannen alla niin kauan, että vesi on imeytynyt niihin.
  2. Lisää maito. Keitä puuro kypsäksi n. 45 minuuttia (tai kunnes suurimot ovat pehmeitä).
  3. Hienonna sipuli hyvin hienoksi.
  4. Sekoita maksa ja muut aineet puuroon.
  5. Voitele uuninlämpöä kestävä vuoka ja kaada seos siihen.
  6. Kypsennä laatikko uunissa 200-asteessa. Kypsentämisaika on noin 1 tunti.
Ohje: Äidin vanhasta koulun keittokirjasta.

Italialainen Tomaattikeitto

Valmistusaika: alle 15 min.
4 annosta

2tlk(500g) Paseerattua tomaattia
2dl Vettä
2 Valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2rkl Vindaloo currytahnaa
Ripaus mustapippuria
Ripaus suolaa
Ripaus sokeria
½tlk Mascarponea tai 1dl Kuohukermaa
Tuoretta korianteria hienonnettuna

Lisäksi:
Naanleipää

  1. Laita kattilaan paseerattu tomaatti, vesi ja valkosipulinkynnet. Mausta currytahnalla makusi mukaan. (Tahna on tulista). Lisää pippuri, suola ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
  2. Lisää mascarpone tai kerma keittoon hyvin sekoittaen. Kiehauta, mutta älä enää keitä. Tarkista maku. Hienonna keiton pinnalle tuoretta korianteria ja tarjoa keiton kanssa naanleipää.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Paprikainen Perunasalaatti & Grillatut possupihvit

Valmistusaika: yli 60 min.
4 annosta

½kg Uusia perunoita( tai perunoita, keitä edellisenä päivänä ja kuori)
½-1(100g) Omenaa
½(50g) Sipulia
50g Mauste- tai voileipäkurkkuviipaletta
1prk(200g) Crème Bonjour Cuisine, chili & paprika
½-1(150g) Paprikaa
½ ruukkua rucolaa

Lisäksi:
1rs(400g) Porsaan grillipihvejä, marinoimaton
Suolaa
Mustapippuria

Paistamiseen:
Juoksevaa kasviöljyseosta

  1. Keitä pestyt perunat kypsiksi. Valuta ja kuutioi ne hieman jäähtyneenä.
  2. Kuutioi omena, sipuli ja maustekurkut. Yhdistä kasvikset perunoiden kanssa. Sekoita joukkoon cuisine ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Kuutioi paprika. Viimeistele salaatti paprikalla ja rucolalla.
  3. Paista tai grillaa pihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa perunasalaatin kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Uuniriisipuuro & Glögikeitto


Puuro:
1,5-2dl Puuroriisiä
1L Maitoa
1rkl Rypsiöljyä
(½-1tl Suolaa)

  • Laita aineet voideltuun uunivuokaan.
  • Sekoita hiukan.
  • Kypsennä 150-175-asteisessa uunissa n. 1-1,5 tuntia.
  • Laita vuokaan foliota kanneksi, mikäli pinta tummuu liikaa.
Glögikeitto:
1L Valmista glögijuomaa(punaista)
3rkl Perunajauhoja
n.½dl Sokeria

  • Kaada glögijuoma kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri.
  • Kuumenna koko ajan sekoittaen.
  • Anna keiton pulpahtaa pari kertaa ja siirrä sitten kattila pois liedeltä.
  • Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä.
Ohje: K Ruoka Pirkka 51-52/17,12,2009 -lehti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lanttulaatikko 2



1½kg Lanttua
n. 5dl Vettä
1tl Suolaa
1 Pieni Sipuli
2dl Keitinvettä tai kermaa
1dl Korppujauhoja
1 Kananmuna
½-1dl Siirappia
1/4tl Inkivääriä
1/4tl Valkopippuria
1tl Suolaa
½dl Korppujauhoja

  • Kuori ja paloittele lanttu.
  • Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  • Säästä keitin vesi.
  • Soseuta lantut, lisää keitinvettä ja halutessasi myös kermaa.
  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Hauduta silppu rasvassa ruskistamatta pehmeäksi ja lisää lanttusoseeseen.
  • Sekoita soseeseen korppujauhot, kananmuna, siirappi ja mausteet.
  • Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhot ja tee koristelu kuvioita veitsellä tai lusikalla.
  • Kypsennä 170 asteessa n. 2 tuntia.

Pehmeät Suklaakeksit

n. 30 kpl

100g Margariinia
1dl Sokeria
1 Kananmuna
2½dl Vehnäjauhoja
1tl Leivinjauhetta
2rkl Kaakaojauhetta
1rkl Vaniljasokeria
1/4tl Suolaa
½dl Maitoa

Pinnalle:
Tomusokeria

  • Vaahdota rasva ja sokeri.
  • Lisää muna huolellisesti vatkaten.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
  • Pursota taikinasta peukalon kokoisia tankoja leivinpaperoidulle pellille.
  • Voit myös nostaa lusikalla taikinakokkareita pellille.
  • Jätä tilaa pikkuleipien väliin, koska ne leviävät hieman paistamisen aikana.
  • Paista pikkuleivät 20-asteessa uunin keskiosassa 10-12 minuuttia. (Kannattaa seurata tarkasti kypsymistä, meillä meinasi palaa vaikka oli vain puolet ajasta uunissa).
  • Nosta jäähtymään ritilälle.
  • Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien pinnalle tomusokeria.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 12/05 -lehti.

Kuorrutettu lihamureke

4-5 annosta

1ps Sipulikeitto-aineksia
½dl Korppujauhoja
1tlk(2dl) Kermaviiliä
1 Kananmuna
1tl Paprikajauhetta
Mustapippuria myllystä
(Yrttisuolaa)
500g Nauta-sika jauhelihaa

Kuorrutus:
4-5 tomaattia
1dl Tuoretta basilikaa
2dl Juustoraastetta

  • Kaada kulhoon sipulikeittoainekset, korppujauhot ja kermaviili, anna turvota noin 5 minuuttia.
  • Sekoita joukkoon muna, mausteet ja jauheliha.
  • Vaivaa massa tasaiseksi.
  • Voitele uunivuoka ja viipaloi tomaatit.
  • Levitä murekeseos vuokaan.
  • Asettele pinnalle tomaattiviipaleet ja levitä päälle basilika silppua.
  • Kypsennä uunissa 200-asteessa noin 15 minuuttia.
  • Levitä pinnalle juustoraaste ja kypsennä edelleen 20 minuuttia.
  • Me tarjottiin lisäkkeenä perunamuusia jossa oli seassa herne-maissi-paprikasekoitusta.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 10/07 -lehti.

Broileriminestrone

4 annosta

300g Maustamattomia broilerisuikaleita
1rkl Öljyä
½tl Currya
Ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1L Vettä
2 Kasvisliemikuutiota
½ps(200g) Pakaste purjoa
1ps(200g) Pikku porkkanoita
1dl Makaronia
1prk(425/280g) Valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2rkl Tomaattisosetta
½tl Rouhittua mustapippuria
1ps(200g) Pakaste herneitä

Lisäksi:
2rkl Hienonnettua persiljaa tai basilikaa

  • Lämmitä pannulla öljy ja lisää joukkoon curry.
  • Ruskista broilerisuikaleet öljyssä ja mausta ne.
  • Kiehauta vesi ja lisää liemikuutiot.
  • Lisää joukkoon purjo, porkkanat ja makaronit.
  • Kaada joukkoon pavut ja mausta tomaattisoseella ja mustapippurilla.
  • Anna keiton kiehua n. 6 minuuttia muutaman kerran sekoittaen kunnes makaronit ovat kypsiä.
  • Lisää joukkoon broilerisuikaleet ja herneet ja keitä muutama minuutti.
  • Tarkista maku.
  • Lisää joukkoon persiljaa tai basilikaa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 6.11 -lehti.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kynsilaukkasämpylät

Vastapaistettuja sämpylöitä ei voi vastustaa, me jouduttiin tekemään toinen pellillinen koska ensimmäiset katosivat vatsoihin niin nopeasti ettei kuvaa edes kerrennyt ottamaan. :D
Niinkun sanotaan vaihtelu virkistää, ja tällä kertaa vaihtelua sämpylöihin toi valkosipuli. :)
Parhaat sämpylät syntyvät löysähköstä taikinasta.

12 kpl

3dl Vettä
25g Hiivaa
1tl Suolaa
2rkl Öljyä
2 Valkosipulinkynttä
3dl Neljänviljan hiutaleita
n.4dl Puolikarkeita vehnäjauhoja

Päälle:
1 Kananmuna
1dl Auringonkukansiemeniä

  • Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
  • Lisää suola ja öljy.
  • Murskaa joukkoon valkosipulit.
  • Lisää hiutaleet ja jauhot vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi.
  • Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
  • Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja jaa se 12 osaan ja pyörittele ne sämpylöiksi.
  • Anna niiden kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa.
  • Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä.
  • Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 1/09 -lehti.


Suklaakuorrutetut Muffinit

Meillä tehtiin näitä isänpäivä herkuiksi :)

Tästä ohjeesta pitää mainita sen verran että taikina on TODELLA paksua, itse laitoin taikinan pakastepussiin ja pursotin muffinivuokiin ja sekin oli työn ja tuskan takana. Ja niinkun aina itselleni tuli 23 muffinia vaikka ohjeen mukaan pitäisi tulla n.10kpl, mutta näin käy aina, en tiedä laitanko vähemmän vuokiin taikinaa vai mikä mättää, mutta toisaalta, saapahan enemmän muffineita ;)
Ja toiseksi, muffinien kuori on ihanan rapea, mutta sisältä pehmeä ja mehevä :) Mutta kuorrutetta en laittanut niin paljon kun ohjeessa on, omasta mielestäni kovin makeaa, mutta toki kaikki laittakoon oman maun mukaan ! :)

n. 10 kpl.

100g Tummaa suklaata
100g Margariinia
2 Kananmunaa
2½dl Sokeria
3½dl Vehnäjauhoja
2rkl Kaakaojauhetta
1tl Leivinjauhetta
2tl Vaniljasokeria
150g Mascarponejuustoa

Kuorrutus:
100g Tummaa suklaata
100g Mascarponejuustoa
1dl Tomusokeria

  • Paloittele suklaa.
  • Sulata rasva kattilassa.
  • Lisää suklaa.
  • Nosta kattila syrjään ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kuivat aineet.
  • Sekoita ne vaahtoon vuorotellen suklaaseoksen ja juuston kanssa.
  • Jaa seos muffinivuokiin.
  • Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
  • Anna jäähtyä.
  • Sulata kuorrutuksen suklaa.
  • Notkista mascarponejuusto ja sekoita joukkoon suklaa ja tomusokeri.
  • Levitä muffinien päälle.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

torstai 6. marraskuuta 2014

Tulinen Halloween-leipä

8-10 palaa

Taikina:
2dl Vettä
2tl Kuivahiivaa
(½tl Suolaa)
n. 4dl Vehnäjauhoja
1rkl Öljyä

Pinnalle:
2-3rkl Oreganoa
4-5 Kirsikkatomaattia
Sambal Oelek-chilitahnaa (maun mukaan)
Sweet Chili-kastiketta (maun mukaan)

  • Lämmitä vesi n. 42-asteiseksi.
  • Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja.
  • Sekoita kuivahiiva-jauhoseos ja suola(ei ole pakko laittaa suolaa) veteen.
  • Alusta jauhoja taikinaan vähitellen.
  • Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa.
  • Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  • Leivo taikinasta tanko jauhoitetulla pöydällä.
  • Ripottele oregano leivinpaperille ja pyörittele leipätankoa siinä, niin että oregano tarttuu sen pintaan.
  • Jätä leipä leivinpaperille ja siirrä se uunipellille.
  • Leikkaa leipään 8-10, noin 1cm syvyistä viiltoa.
  • Laita viiltoihin lusikalla oman maun mukaan Sambal oelek-chilitahnaa.
  • Halkaise kirsikkatomaatit.
  • Painele sormella kuoppa jokaisen viillon välissä olevaan leipä osaan ja aseta kuoppaan kirsikkatomaatin puolikas.
  • Paista leipää uunin keskitasossa 225-asteessa, noin 10-15 minuuttia tai kunnes leipä on kauniin kullanruskea.
  • Leikkaa leipä viiltoja myöden paloiksi ja valuta sweet chili-kastiketta leipäviipaleiden päälle oman maun mukaan.

Pienet Kinkkupizzat

12 pientä pizzaa

1pkt(300g) Pizzapohja-aineksia
1 3/4dl Vettä
2rkl Tomaattipyrettä

Pinnalle:
1½dl Pastaketsuppia
150g Mozzarellajuustoa
200g Valmiita kinkkusuikaleita
10 Kirsikkatomaattia
1tl Oreganoa

  • Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja liota siihen pakkauksen mukana tullut kuivahiiva sekä tomaattipyre.
  • Lisää jauhoseos sekoittaen ja alusta taikina tasaiseksi.
  • Anna kohota lämpimässä paikassa noin puolisen tuntia.
  • Jaa taikina puoliksi ja palat kuuteen osaan.
  • Kauli palat jauhotetulla pöydällä pyöreiksi pieniksi pizzapohjiksi.
  • Nosta pohjat leivinpaperoidulle uunipellille.
  • Levitä jokaiselle pohjalle ensin pastaketsuppia.
  • Jaa täytteet tasaisesti jokaisen pizzan päälle ripottelemalla pohjalle ensin juustoraastetta.
  • Lisää sitten kinkkusuikaleet ja viipaloidut kirsikkatomaatit.
  • Mausta oreganolla.
  • Paista pizzat 250-asteessa, 7-8 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Porkkana-Appelsiinileivokset

Meillä ei kuorrutus jostain syystä onnistunut, sen olisi pitänyt olla ''sitkeämpää'' jotta pysyisi kauniina kerroksena leivosten päällä. Suosittelen kokeilemaan ensin pienempää nestemäärää siis kuorrutusta tehdessä. :)

12-14 palaa

4 Kananmunaa
3dl Sokeria
5dl Vehnäjauhoja
3tl Leivinjauhetta
½tl Suolaa
1rkl Kanelia
2dl Juoksevaa margariinia
5dl Hienoa porkkanaraastetta
3/4dl Appelsiinimehua

Kuorrutus:
200g Maustamatonta tuorejuustoa
1 Appelsiinin kuori
2rkl Appelsiinimehua
2dl Tomusokeria
1tl Vaniljasokeria

  • Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää ne muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.
  • Lisää vuorotellen rasva, porkkanaraaste sekä appelsiinimehu.
  • Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 25 x 35cm uunivuokaan tai pellille.
  • Paista kakkupohjaa 175-asteessa noin 30-35 minuuttia.
  • Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään tasaiseksi seokseksi.
  • Levitä kuorrutus jäähtyneelle pohjalle.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 9/04 -lehti.

Kevyt Kinkkukiusaus

4-5 annosta
Gluteiiniton, maidoton!

1ps(500g) Peruna-sipulisekoitusta
1ps(250g) Kinkkusuikaleita
2 Tomaattia
2½dl Vettä
½ Kasvisliemikuutiota
1/4tl Suolaa
½tl Mustapippuria

  • Sekoita peruna-sipulisekoitus ja kinkkusuikaleet kulhossa.
  • Voitele uunivuoka.
  • Täytä vuoka kerroksittain kinkku-perunaseoksella ja tomaattiviipaleilla.
  • Sekoita kuumaan veteen kasvisliemikuutio, suola ja mustapippuri.
  • Kaada neste vuokaan.
  • Kypsennä ruoka 200-asteessa noin tunti.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 3/06 -lehti.


Pullavanukas

4 annosta

300g Kuivahtanutta pullaa tai ranskanleipää
250g Pakaste marjoja
1dl Marjahilloa
3dl Maitoa
2 Kananmunaa
½dl Sokeria
1tl Vaniljasokeria

  • Viipaloi pulla tai leipä ja lado viipaleet voideltuun uunivuokaan.
  • Sekoita vähän sulaneet marjat hilloon.
  • Lusikoi pullaviipaleiden väliin hilloa.
  • Vatkaa munat maitoon.
  • Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Kaada seos vuokaan.
  • Anna vetäytyä noin 10 minuuttia, jotta pullat imevät kosteutta.
  • Paista 175-asteessa, 30-40 minuuttia.
  • Anna vähän jäähtyä. 
  • Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Kurkku-Paprikatortillat

Valmistusaika: alle 30 min.
4 annosta

½(150g) Purjoa
1(150g) Punainen paprika
1(200g) Kurkku
2rkl Öljyä
1rs(200g) Crème Bonjour-tuorejuustoa, chili
½tl Suolaa
½tl Timjamia
Ripaus mustapippuria
4 Tortillaa
(Tuoretta timjamia)

  1. Leikkaa halkaistu ja huuhdottu purjo ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös paprika ja kurkku.
  2. Kuullota purjo ja paprika rasvassa. Lisää kurkku ja puolet tuorejuustosta. Mausta suolalla, timjamilla ja pippurilla. Kiehauta sekoitaen.
  3. Kuumenna tortillat mikrossa tai uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Sivele tortillat tuorejuustolla ja jaa päälle täyte. Kääri tortillat toisesta päästä auki oleviksi kääröiksi ja koristele tuoreella timjamilla halutessasi.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Chilinen Kaalisalaatti & Grillattu Possu

Valmistusaika: alle 30 min.
n. 7 annosta

200g Kaalia
2-3(200g) Porkkanaa
1(200g) Purjo
1ps(200g) Herneitä (pakaste)
1½dl Persiljaa hienonnettuna
1dl Tilliä hienonnettuna

Kastike:
1 Mieto punainen chilipalko
1tlk(200g) Kevyt kermaviiliä
1dl Kevyt majoneesia
3rkl Limetinmehua
1rkl Hunajaa
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria

Lisäksi:
1pkt(1kg) Rypsiporsas karamellipossua

  1. Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Kiehauta herneet pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä ne nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita kaikki salaatin ainekset isossa kulhossa. Jätä puolet persiljasta salaatin koristeluun.
  2. Hienonna halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Sekoita kermaviili, majoneesi, limetinmehu, hunaja ja mausteet.
  3. Sekoita kastike salaatin joukkoon nostellen. Kaada salaatti tarjoilukulhoon ja ripottele pinnalle loput persiljasta. Anna salaatin maustua jääkaapissa.
  4. Grillaa pihvit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa lisäksi leipää.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Cowboyn Jauhelihakastike

4 annosta

4 Pekoni viipaletta
400g Jauhelihaa
1 Sipuli
1 Valkosipulinkynsi
1rkl Öljyä
1tl Juustokuminaa
1tl Timjamia
1prk(410/220g) Kidneypapuja chilikastikkeessa
1prk(200g) Paseerattuja tomaatteja
1dl Vettä
1tl Suolaa ja sokeria
Ripaus rouhittua mustapippuria

  • Hienonna pekoni ja paahda pannulla.
  • Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipiulinkynsi, lisää jauhelihaseokseen mausteiden kanssa.
  • Kääntele hetki.
  • Kaada pannulle pavut liemineen, paseerattu tomaatti ja vesi sekä mausteet.
  • Anna kastikkeen kiehua noin 5 minuuttia.
  • Tarjoile riisin kera tai tortillalettujen täytteenä.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Nakkimunakas

2 annosta

5 Kananmunaa
4rkl Vettä
½tl Suolaa
1/4tl Musta- tai valkopippuria
½ Sipulia
2 Keitettyä perunaa
6 Nakkia
1rkl Öljyä
Persiljaa

  • Riko kananmunat kulhoon, sekoita niiden rakenne rikki ja lisää joukkoon vesi, suola ja pippuri.
  • Viipaloi perunat, sipuli ja nakit valmiiksi.
  • Kuumenna öljy paistinpannulla.
  • Paista miedolla lämmöllä sipulia hetken aikaa.
  • Lisää perunaviipaleet ja nakit.
  • Kaada munakasseos päälle ja jatka kypsentämistä työntäen lastalla kohti pannun keskustaa, kunnes munakas alkaa hyytyä.
  • Kypsennä munakasta hetki kannen alla.
  • Munakas on kypsä, kun se pysyy hyvin kasassa, mutta pinta ei ole vielä täysin kuiva.
  • Koristele persiljalla.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 3/06 -lehti.

Tonnikalasalaatti

Valmistusaika: alle 30 min.
3-4 annosta

1tlk(200g) Tonnikalaa öljyssä
2(200g) Tomaattia
½(150g) Kurkkua
1(100g) Suippopaprika
½(50g) Punasipulia
1 Ruukku jääsalaattia
1prk(200g) Raejuustoa

Lisäksi:
Ranskalaista salaattikastiketta tai maapähkinä-kookoskastiketta

  1. Valuta tonnikala. Paloittele tomaatit ja kurkku. Viipaloi suippopaprika ja kuorittu punasipuli. Revi salaatti laakealle vadille.
  2. Asettele ainekset salaattipedille. Tarjoile tonnikalasalaatti haluamasi kastikkeen ja lämpimän leivän kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

Italialainen Jauhelihamureke

4 annosta

400g Jauhelihaa
1dl Maitoa
3rkl Korppujauhoja
1 Kananmuna
1dl Parmesaaniraastetta
2rkl Hienonnettua basilikaa tai persiljaa
1 Valkosipulinkynsi
½tl Suolaa

Lisäksi:
1prk(200g) Paseerattuja tomaatteja
2rkl Tomaattisosetta
½tl Sokeria
Ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1dl Juustoraastetta

  • Sekoita maito, korppujauhot, kananmuna ja parmesaaniraaste.
  • Anna turvota 5 minuuttia.
  • Sekoita joukkoon jauheliha, hienonnetut yrtit, raastettu valkosipulinkynsi ja suola. 
  • Sekoita tasaiseksi massaksi.
  • Muotoile taikinasta kostutetuin käsin leivinpaperin päälle uunipellille soikea mureke. ( Voi tehdä myös vuokaan niinkuin me, koska me tehtiin kastiketta hieman enemmän).
  • Sekoita kulhossa paseerattu tomaatti, tomaattisose ja mausteet keskenään.
  • Valuta murekkeen päälle.
  • Ripottele pinnalle juustoraaste.
  • Kypsennä mureketta 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Kinkku-Sinihomejuustopasta

4 annosta

1 Pieni sipuli
1 Valkosipulinkynsi
1rkl Öljyä
1ps(300g) Kinkkusuikaleita
2rkl Chilikastiketta
1prk(125g) Pehmeää sinihomejuustoa
2dl Ruokakermaa
½tl Rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
n.300g Penne-pastaa

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.
  • Kuullota sipulit öljyssä.
  • Lisää kinkkusuikaleet ja chilikastike.
  • Kääntele ainekset sekaisin.
  • Lisää sinihomejuusto, ruokakerma ja ripaus rouhittua mustapippuria.
  • Anna kastikkeen kiehua 5-10 minuuttia, kunnes juusto sulaa tasaisesti.
  • Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoile kastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 6.11 -lehti.

Valkosipulikeitto

Tästä keitosta tulee meidän perheessä aivan vakiokeitto, jos on esim. flunssa tai muuten kipeä.
Helppo syödä vaikka olisi kurkku kipeä ja helpottaa oloakin varmasti mitä enemmän sekaan laittaa valkosipulia. :)
Tämä keitto sopii myös juotavaksi kupista. :)

Valmistusaika: 30-60min.
4 annosta.

2-3(n.120g) kokonaista valkosipulia
1-2(n.150g) Sipulia
2rkl Ekstra neitsytoliiviöljyä
½dl Vehnäjauhoja
9dl Vettä
4rkl Kasvisfondia
Ripaus mustapippuria
1tlk(2dl) Kuohu- tai ruokakermaa
½dl Tuoretta persiljaa hienonnettuna

Lisäksi:
Esipaistettua patonkia
Oliiviöljyä

  1. Irrota valkosipuleista kynnet. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä pari minuuttia kuorimisen helpottamiseksi. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipuli.
  2. Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulia öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet.
  3. Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja persilja. Kuumenna höyryäväksi.
  4. Leikkaa patongista pieniä (noin 1 x 1 cm) kuutioita. Kuumenna öljy pannulla ja paista leipäkuutiot kauniin ruskeiksi.
  5. Tarjoa keitto leipäkuutioiden kanssa. (Meillä niitä ei ollut, koska syötiin ruisleipää tuon keiton kanssa ja sopi super hyvin !)
Ohje:K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Etikka On Keittiön Moniottelija

Etikka tarkoittaa alun perin hapanta viiniä (ranskaksi vin aigre). Aikaisemmin etikka valmistettiin jättämällä alkoholipitoinen neste (viini tai olut) avoimeen astiaan, kunnes se muuttui etikaksi. Käymismenetelmällä valmistettujen etikoiden nimi määräytyy sen mukaan, mistä aineesta etikka on valmistettu, esimerkiksi valko- tai punaviinietikka. Väkiviinaetikka on Suomessa käytetyistä etikoista perinteisin. Se valmistetaan käyttämällä ja tislaamalla ohra ensin väkiviinaksi. Luonnollisen käymisprosessin  seurauksena etikkahappobakteerit muuttavat väkiviinan etikaksi.

Kuva: Google.

Etikan kyydissä maailman ympäri
Etikoita valmistetaan eri puolilla maailmaa. Etikoiden raaka-aineita ovat viinirypäleet, omenat, riisi ja erilaiset viljat.

Viinietikat.
Viinietikoita on valmistettu viinirypäleitä tuottavissa maissa jo pitkään. Tavallisten valko- ja punaviinietikoiden lisäksi etikoita voidaan valmistaa tietyistä rypälelajikkeista tai esimerkiksi sherrystä.
Balsamiviinietikka.
Suomalaisillekin tutuksi tullut tumma ja makeahko balsamiviinietikka on kotoisin Italiasta. Perinteistä ja aitoa balsamiviinietikkaa, Aceto Balsamico tradizionalea, valmistetaan ainoastaan Italian Modenan alueella. Balsamiviinietikoissa on paljon eroja. Tumma balsamiviinietikka sopii loistavasti salaatteihin ja mansikoille. Vaalea balsamiviinietikka valmistetaan sekoittamalla valkoviinietikkaa ja kokoonkeitettyä rypäletiivistettä.
Omenaviinietikka.
Omenamehusta valmistetaan omenaviiniä ja siideriä, joista saadaan viinietikkaa tai siideriviinietikkaa.
Riisiviinietikka.
Aasiassa riisistä valmistetaan valkoista, punaista, ruskeaa ja mustaa riisietikkaa. Riisietikat ovat yleensä miedomman makuisia kuin eurooppalaiset viinietikat.

Puhdasta jälkeä etikalla
Väkiviinaetikka on turvallinen ja ekologinen yleispuhdistusaine. Happamana etikka voi syövyttää huokoisia pintoja, joten älä käytä etikkaa alumiinin, marmorin tai muun kalkkikiven tai vanhan emalin puhdistamiseen.
Poista tahrat etikkaan kastetulla pyyhkeellä, esimerkiksi kuulakärkikynän jäljet puupinnoilta. Poista kalkkijäämät pesukoneesta kaatamalla koneeseen 4 litraa etikka-vettä (1osa väkiviinaetikkaa ja 2 osaa vettä) ja käynnistämällä valkopesuohjelma.
Kahvinkeittimen puhdistus sujuu kaatamalla vesisäiliöön 5dl väkiviinaetikkaa ja 5dl vettä. Käynnistä keitin ja sammuta virta, kun puolet etikkavedestä on valunut läpi. Odota puoli tuntia ja käynnistä keitin uudelleen. Huuhtele keitin tämän jälkeen keittämällä kaksi säiliöllistä vettä.
Pinttyneet teräskattilat puhdistuvat kun keität niissä 2 osaa väkiviinaetikkaa ja 1 osaa vettä. Lisää 1tl suolaa ja anna seistä yön yli. Sameat juomalasit kirkastuvat etikkavedellä.

Etikka säilöö
Etikan säilyvyyttä lisäävä teho perustuu happamuuden lisäämiseen, eli pH-arvon alentamiseen.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 9.11 -lehti.