sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sitruunaletut & Kuningatarrahka

24 pientä lettua

2rkl Sitruunamehua
4dl Rasvatonta maitoa
2rkl Sokeria
1/4tl Suolaa
2 Kananmunaa
2dl Vehnäjauhoja
1tl Raastettua sitruunankuorta

Paistamiseen:
Juoksevaa margariinia


Kuningatarrahka:
400g(2prk) Vaniljarahkaa
125g(1prk) Kuningatarsosetta (lastenruoka)

  • Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista siitä mehua.
  • Sekoita kulhossa keskenään maito, sitruunamehu, sokeri ja suola.
  • Sekoita munat hyvin nesteeseen ja lopuksi vehnäjauhot.
  • Lisää sitruunan kuoriraaste taikinaan.
  • Anna taikinan turvota 20 minuuttia.
  • Paista letut lettupannulla.
  • Sekoita kuningatarrahkaa varten vaniljarahkat ja kuningatarsose keskenään.
  • Tarjoa sitruunalettujen kanssa.

Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 1/09 -lehti.

Hedelmäinen Kanakastike & Nauhapasta

En ole koskaan ollut suuri päärynän ystävä, paitsi jäätelössä. :D
Mutta tähän kastikkeeseen päärynä sopi todella hyvin ! :)

4 annosta

400g Hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 Sipuli
1 Punainen paprika
2dl Ruokakermaa
1prk(425/245g) Päärynänpuolikkaita
Persiljaa hienonnettuna

Lisäksi:
Nauhapastaa

  • Ruskista broilerisuikaleet.
  • Hienonna sipuli ja paprika.
  • Lisää ne pannulle ja jatka paistamista hetken aikaa.
  • Lisää ruokakerma ja anna hautua 5 minuuttia.
  • Pilko päärynät pienemmiksi paloiksi ja lisää ne hienonnetun persiljan kanssa kastikkeeseen.
  • Tarjoa esim. nauhapastan kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 1/04 -lehti.

Rukiiset Sämpylät

Meillä tehdään aina kerran viikossa leipää, koska syömme mieluummin itse tehtyä kun kaupasta ostettua. Mutta vaikka kuinka ison taikinan tekisi, niin omat sämpylät loppuu aina kesken ! :/

MAIDOTON ! LAKTOOSITON !
16 kpl

5 dl Vettä
50 g Hiivaa
½ dl Öljyä
2 tl Suolaa
2 rkl Siirappia tai 1rkl Sokeria
4 dl Ruisjauhoja
n. 8 dl Vehnäjauhoja

  • Liuota kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva.
  • Sekoita joukkoon öljy, suola, siirappi ja ruisjauhot.
  • Lisää lopuksi vehnäjauhot.
  • Alusta taikinaksi.
  • Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa (esim. lämpimässä vesialtaassa).
  • Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi ja pyöräytä jauhoissa.
  • Kohota sämpylät pellillä.
  • Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia koosta riippuen.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 4/04 -lehti.


Kesäinen Raastesalaatti


3 Porkkanaa
200g Varhaiskaalia
2dl Pakastemaissia
2rkl Hienonnettua persiljaa
2rkl Öljyä
1tl Timjamia
1rkl Sitruunamehua
½tl Suolaa

  • Raasta porkkanat ja kaali karkeaksi raasteeksi.
  • Sekoita raasteiden joukkoon maissit ja hienonnettu persilja.
  • Sekoita kulhossa öljy ja mausteet.
  • Kaada raastesalaatin joukkoon ja nostele sekaisin.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 7/04 -lehti.

Kalkkunakolmiot


Kesäisen raastesalaatin kaverina meillä tarjottiin kolmioleipiä.
Hyvä yhdistelmä jos ulkona on kaunis ja lämmin sää, eikä tahdo käyttää hellaa. :)

20 kappaletta

1tlk Ananasmurskaa
1½dl Kurkkusalaattia
1rkl Sinappia
1prk(200g) Kevyt valkosipulituorejuustoa
1prk(250g) Maitorahkaa
½tl Pippurisekoitusta
200g Kalkkunaleikettä

Lisäksi:
20kpl Paahtoleipäviipaleita
Salaattia

  • Valuta ananasmurska lävikössä.
  • Hienonna kalkkunaleikkeet monitoimikoneessa.
  • Lisää muut aineet ja sekoita tahnaksi.
  • Levitä puolille leivistä salaattia ja täytettä.
  • Laita loput leipäviipaleet päälle ja leikkaa leivät kolmioiksi.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 5.09 -lehti.

Juustopastasalaatti

Meillä ruoan kanssa tarjottiin myös edellisenä päivänä tehtyä raastesalaattia. :)


300g Kuviomakaroneja (esim. fusilli)

Juustokastike:
1½dl Maitoa
100g Sulatejuustoa
1rkl Sinappia
½tl Suolaa
Mustapippuria
Nippu hienonnettua persiljaa

  • Keitä makaronit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
  • Valmista toisessa kattilassa juustokastike.
  • Kiehauta kattilassa maito ja lisää sulatejuusto pieninä paloina.
  • Mausta kastike sinapilla, suolalla ja mustapippurilla.
  • Sekoita kastike keitettyjen makaronien kanssa ja ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.
  • Tarjoa makkaran ja pastasalaatin lisäksi tuoreita kasviksia, esim. Kirsikkatomaatteja.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 6/04 -lehti.

Nakkikeitto TexMex Tyyliin

4 annosta

VIHJE !
Tarjoa keiton kanssa uunissa juustoraasteella kuorrutettuja nacholastuja.

1 Sipuli
1rkl Öljyä
2rkl Tomaattisosetta
1rkl Mietoa chilijauhetta
8dl Kana- tai lihalientä
1ps(200g) Pakastemaissia
1ps(250g) Pakastettuja kasvissuikaleita
1tl Timjamia
3rkl Notkeaa sulatejuustoa
300-400g Nakkeja
Persiljaa

  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Kuullota sipuli kattilassa öljyssä muutama minuutti.
  • Lisää chili ja tomaattisose ja kuumenna vielä hetki.
  • Lisää lihaliemi ja kuumenna se kiehuvaksi.
  • Lisää maissi, pakastevihannekset ja timjami.
  • Keitä noin 10 minuuttia.
  • Lisää sulatejuusto ja sekoita, niin että se sulaa keittoon.
  • Paloittele nakit ja lisää ne keittoon.
  • Tarkista maku ja kuumenna kiehuvaksi.
  • Sirottele joukkoon hienonnettua persiljaa.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 4/07 -lehti.

Herkkutikut

Meillä oli äitini kanssa eilen elokuvailta, ja tein meille tälläisia herkutteluun. :)
Ohjeessa oli yhtenä aineena lihapullat, mutta me emme syö kaupan lihapullia eikä illalla enää jaksanut alkaa tekemään omia, joten korvasin lihapullat  hampurilaiskastikkeella voidelluilla ruisleipäpaloilla. :)


Puisia varrastikkuja tai hammastikkuja
Juustoa (leipäjuustoa, edamia tai mozzarellaa)
Lihapullia tai broileripyöryköitä
Nakkeja tai pikkunakkeja
Paprikaa
Kurkkua
Kirsikkatomaatteja
Salaattia

  • Kuutioi juusto tai leikkaa pieniä kolmioita.
  • Paloittele nakit tai käytä pienet nakit sellaisinaan tikkuihin.
  • Pese kasvikset.
  • Paloittele kurkku, poista paprikan siemenet ja paloittele.
  • Työnnä tikkuihin kasviksia, juustoa, lihapullia ja nakkeja.
  • Jätä ylimmäiseksi kurkkua tai salaattia pieneksi purjeeksi.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 3/07 -lehti.


Mustaherukkaiset Kuusileivokset



Niinkuin osa kavereistani tietää, pidän joka lauantai leipomispäivän.
Tällä kertaa nämä pääsivät kokeiluun vaikka ovatkin hieman jouluisia. :)

Valmistusaika: yli 60 minuuttia
12-16 palaa

Pohja:
3 Kananmunaa
3dl Sokeria
1½dl Juoksevaa kasvisöljyvalmistetta
5dl Vehnäjauhoja
2tl Leivinjauhetta
3rkl Kaakaojauhetta (tummaa)
1½dl Maitoa
200g(3-4dl) Mustaherukoita (pakaste)

Kuorrutus:
1dl Kinuskikastiketta
n.1½dl Tomusokeria

Koristeeksi:
1dl Tomusokeria
n.½rkl Vettä
Pari tippaa / veitsenkärjellinen vihreää elintarvikeväriä, nestemäistä tai jauhetta
Koristerakeita

  1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (3 litraa). Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista. Lisää joukkoon lopuksi jäiset marjat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteessa uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä kokonaan.
  2. Sekoita kinuskikastike ja tomusokeri seokseksi. Levitä pehmeä kuorrute tortun päälle ja anna jähmettyä.
  3. Sekoita tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä tasainen, notkea seos. Lusikoi seos muovipussiin ja leikkaa pussin kulmaan pieni reikä. Leikkaa kakku 12-16 tasakokoiseen palaan ja koristele palat joulukuusiksi tomusokerikuorrutuksella. Ja koristerakeilla.
Ohje: K Ruoka Pirkka joulukuu 2012 -lehti.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Omenapaistos & Vaniljakastike

8-10 palaa

5dl Vehnäjauhoja
2dl Sokeria
1tl Kanelia
225g Margariinia

Täyte:
1kg Omenoita
1tl Kanelia

Pinnalle:
Tomusokeria

Tarjoiluun:
Vaniljajäätelöä tai -kastiketta


  • Sekoita jauhot, sokeri, kaneli ja rasva kulhossa tasaiseksi taikinaksi.
  • Painele 2/3 taikinasta irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle ja reunoille.
  • Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi.
  • Sekoita viipaleiden joukkoon kanelia.
  • Levitä omenaviipaleet vuokaan.
  • Ripottele loppu taikina kakun pinnalle.
  • Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
  • Pyöräytä muovilastalla kakku irti vuoan reunoista.
  • Anna jäähtyä vuoassa.
  • Irrota reunat, mutta jätä alusta tarjoiluun, sillä paistoksen pohja on melko kostea omenoiden mehusta.
  • Siivilöi pinnalle tomusokeria tai koristele omenaviipaleilla.
  • Tarjoile halutessasi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 9/05 -lehti.


Vaniljakastike:
4dl Maitoa
1 Kananmuna
1rkl Sokeria
2tl Perunajauhoja
1-2tl Vaniljasokeria

  • Vatkaa maito, muna, sokeri ja perunajauhot kattilassa sekaisin niin, että munien rakenne rikkoutuu täysin.
  • Käytä kierrevatkainta.
  • Kuumenna seosta puuhaarukalla hämmentäen, kunnes seos sakenee.
  • Älä anna kiehua.
  • Laita kattila kylmään veteen ja sekoita välillä.
  • Lisää vaniljasokeri.

Juusto-Perunasalaatti & Valkosipulin Ystävän Kermaviilikastike


Tässä salaatissa kastike on kirjaimellisesti valkosipulin ystävälle, joten jos ei halua kovin voimakkaasti valkosipulinmakua, niin suosittelen vähentämään valkosipulin määrää.

4 annosta

500g Uusia keitettyjä ja lohkottuja perunoita
1 Pieni sipuli
1 Punanen paprika
2rkl Hienonnettua persiljaa
100g Sinihomejuustoa


Valkosipuli-kermaviilikastike:
2prk Kermaviiliä
4 Valkosipulinkynttä
2tl Paprikajauhetta

  • Nosta keitetyt ja jähtyneet perunalohkot kulhoon.
  • Leikkaa sipulit hienoksi silpuksi ja viipaloi paprika.
  • Sekoita kasvikset perunoiden, hienonnetun persiljan ja murustetun sinihomejuuston kanssa sekaisin.
  • Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja valuta salaatin päälle.
  • Sekoita salaatti kevyesti nostelemalla sekaisin.
  • Tarjoile grillatun makkaran kanssa.

Mausteinen Tonnikalapasta

Me teimme tämän ruoan pinaattipastan kanssa, mutta sinä voit tehdä sen vehnäpastaan tai mistä pidät eniten. :)

2-3 annosta

1 Sipuli
1rkl Öljyä
1ps(250g) Pakastekasvissuikaleita
1prk Tonnikalaa
½ Punaista tuoretta chiliä
1rkl Mietoa currytahnaa
1prk Kevyt ruokakermaa
1pkt(250g) Tuorepastaa

  • Kuori ja hienonna sipuli, kuullota se öljyssä.
  • Lisää joukkoon kasvissuikaleet.
  • Poista chilistä siemenet, hienonna ja lisää pannulle.
  • Paista sekoittaen noin 5 minuuttia.
  • Lisää currytahna, paista muutama minuutti.
  • Lisää tonnikala ja kerma ja kuumenna kastike.
  • Keitä pasta.
  • Valuta ja sekoita tonnikalakastikkeen joukkoon.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 5.09 -lehti.

Kuitusämpylät

MAIDOTON !

20kpl


5dl Vettä
25g Hiivaa
1½tl Suolaa
1rkl Hunajaa
3dl Leseitä
3dl Sämpyläjauhoja
n. 5dl Vehnäjauhoja
2rkl Öljyä

  • Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
  • Sekoita joukkoon suola, hunaja ja leseet.
  • Alusta taikinaan sämpyläjauhot ja suurinosa vehnäjauhoista.
  • Lisää alustuksen loppuvaiheessa öljy ja loput jauhot.
  • Kohota taikinaa liinan alla noin 20 minuuttia.
  • Pyöritä taikinasta tanko ja jaa se 20 osaan.
  • Muotoile sämpylöiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille.
  • Peitä liinalla ja kohota noin 20 minuuttia.
  • Voitele sämpylät vedellä ja paista 225-asteessa 12-15 minuuttia.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka 1/06 -lehti.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hapan rahkajuustokakku

Tämä on oma kehittelemäni resepti.
Meillä sattui olemaan maitorahkaa jääkaapissa ja eräpäivä alkoi lähestymään joten aloin miettimään mitä siitä tekisin, ja loppu tulos on tämä. :)
Tämä on sopiva niille ketkä eivät tahdo aina syödä/tai eivät pidä makeista kakuista. :)

n. 10 annosta

200g Keksejä (esim. digestive, suklaapisara tms.)
75g Margariinia

Täyte:
2prk(250g) Maitorahkaa
1pkt(200g) Vanilja tuorejuustoa
1rkl Mansikkamarmeladia tai -hilloa
1-1½rkl Vettä
4 Liivatelehteä

Koristeluun:
Keksinmuruja
Suklarouhetta

  • Murskaa keksit.
  • Sulata rasva ja lisää se keksimuruihin.
  • Sekoita hyvin.
  • Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos pohjalle.
  • Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  • Sekoita maitorahka, tuorejuusto ja marmeladi sekasin.
  • Liota valutetut liivatelehdet kuumennettuun vesitilkkaan.
  • Sekoita liivatelehdet täytteen sekaan ja kaada täyte pohjan päälle.
  • Koristele pinta keksinmuruilla ja suklaarouheella.
  • Anna hyytyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa.


Kiinanpata

Teemme äitini kanssa yhdessä ruokaa ja syömme yhdessä, koska kumpikaan ei osaa tehdä vaan yhdelle ihmiselle ruokaa.
Ja nyt päätimme että alamme kerran kuussa pitämään teemaviikon, eli yksi viikko kuukaudessa jolloin syödään tietyn maalaista ruokaa, ja aina seuraavan kuukauden maa arvotaan.
Huhtikuulle tuli Kiina. Ja nyt saattekin reseptit meidän kiinalaisiin ruokiin.

Valmistusaika: n. 1 tunti 30 minuutia.
4-6 annosta

1 Broileri
300g Vähärasvaista sianlihaa
1rkl Voita tai margariinia
1tl Suolaa
3/4tl Pippuria
2dl Lihalientä
2dl Kermaa
4dl Riisiä
50g Manteleita
150g Viinirypäleitä
1-2 Appelsiinia

  1. Paloittele broileri 8-10 palaseen ja leikkaa sianliha suikaleiksi. Ruskista lihapalat rasvassa padassa ja mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
  2. Lisää pataan lihaliemi ja kerma. Hauduta lihaa kannen alla, kunnes se tuntuu murealta.
  3. Keitä riisit pehmeäksi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Kaada kypsä riisi tarjoiluvadille renkaanmuotoon.
  4. Kuori mantelit. Halkaise rypäleet ja poista siemenet. Kuori ja lohko appelsiinit ja leikkaa lohkot pieniksi paloiksi. Lisää mantelit ja hedelmät pataan hetkeksi kuumenemaan. Kaada seos riisireunukseen ja tarjoa kuumana.
Ohje: Kotikokki ruokaohjekerho -laput.


Kiinalaiset Lihapyörykät

Meillä lihapullat tarjottiin tomaattiriisin kanssa.
Tomaattiriisin voit tehdä keittämällä riisit ja sekoittamalla sekaan makusi mukaan tomaattipyrettä. :)
Suosittelen kokeilemaan näitä yhdessä, taivaallisen makuista !;)

Valmistusaika: n. 30 min.
4 annosta

2rkl Korppujauhoja
2dl Vettä
1 Kananmuna
300g Jauhelihaa
1dl Keitettyä riisiä
½tl Suolaa
1rkl Soijakastiketta
6dl Vettä
½tl Suolaa
30g Voita tai margariinia
2tl Currya
2rkl Vehnäjauhoja
1/4tl Mustapippuria

  1. Sekoita korppujauhot veteen ja jätä hetkeksi turpoamaan.
  2. Lisää korppujauhoseokseen muna, jauheliha, riisit, suola ja soijakastike. Sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Leivo taikinasta kostein käsin pienehköhä pyöryköitä.
  4. Kiehauta vesi ja suola. Lisää kattilaan niin monta pyörykkää kun siihen vieri viereen mahtuu.
  5. Keitä pyöryköitä 6-8 minuuttia. Ota ne reikäkauhalla pois kattilasta ja laita loput pyörykät kiehumaan.
  6. Kiehauta toisessa kattilassa rasva, curry ja jauhot. Lisää kattilaan keitin lientä vähitellen kastiketta hyvin vatkaten.
  7. Keitä kastiketta 10 minuuttia ja mausta se suolalla ja pippurilla.
  8. Lisää pyörykät kastikkeeseen kuumenemaan ja maustumaan ennen tarjoamista.
Ohje: Kotikokki ruokaohjekerho -laput.

Suklaaletut

Me pidimme lettukestit naapuriemme Fanin ja Viljamin kanssa.
Tarjolla oli normaaleja lettuja ja sitten oli näitä suklaalettuja.
Ja lisäikkeinä oli tarjolla sokeria, mansikkahilloa ja minttujäätelöä (Meidän lähikaupasta ei löytynyt minttusuklaajäätelöä). :)

Valmistusaika: 30-60 min.
10 kpl

5dl Kevyt maitoa
1 Kananmuna
2½dl Vehnäjauhoja
½dl Kaakaojauhetta
3/4tl Suolaa
1rkl Juoksevaa rasvaseosta

Paistamiseen:
Juoksevaa rasvaseosta

Lisäksi:
1L Minttusuklaajäätelöä
(Tuoreita marjoja tai hedelmiä)

  1. Vatkaa kevyesti maidon joukkoon muna, vehnäjauhot, kaakao, suola ja rasva. Taikina saa turvota hetken.
  2. Kuumenna isossa paistinpannussa rasva ja paista taikinasta ohuita lettuja. Tarjoa jäätelön ja halutessasi marjojen tai hedelmien kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka toukokuu 2011 -lehti.

Kiinalainen Lihakastike

Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen liharuoka mitä meillä tehtiin ja se oli todella hyvää. :)
Hieman taustaani näin lyhyesti, söin 21 vuotiaaksi vain jauhelihaa, kanaa ja kalaa mutta en ollenkaan lihaa, siis pihvejä tai muita sellaisia.
Mutta nykyään, rakastan lihaa. :)
Meillä salaatin virkaa toimitti tällä kertaa kurkku.

6-8 annosta

2pkt(400g) Naudan paistisuikaleita
1 Iso sipuli
2 Valkosipulinkynttä
Pala tuoretta inkivääriä
1tl Fenkolinsiemeniä
½tl Aniksensiemeniä
½tl Kanelia
2rkl Öljyä
Ripaus rouhittua mustapippuria
3rkl Soijakastiketta
3rkl Fariinisokeria
2rkl Tomaattisosetta
4dl Lihalientä

Lisäksi:
Pala purjoa ja punaista chiliä
3-4rkl Hienonnettuja suolapähkinöitä

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
  • Raasta inkivääri.
  • Jauha mausteet morttelissa sekaisin.
  • Kuumenna paistokasarissa osa öljystä.
  • Ruskista lihasuikaleet pienissä erissä.
  • Nosta lihat syrjään odottamaan.
  • Lisää viimeisten ruskistettujen lihojen joukkoon mausteet, sipulit ja raastettu inkivääri.
  • Lisää kaikki lihat kasariin.
  • Lisää muut ainekset.
  • Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia.
  • Tarjoile riisin, purjosuikaleiden, chilin ja suolapähkinöiden kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka lokakuu 2012 -lehti.


Kiinalaiset Kasvikset

Meillä kasvikset tarjottiin ohran kanssa. :)


1 Sipuli
Muutama viipale tuoretta inkivääriä
1 Sitruunaruoho
2 Porkkanaa
1pkt(100g) Miniparsoja
1pkt(100g) Minimaissin tähkiä
1pkt(100g) Sokeriherneen palkoja
1/4-½ Kiinankaalia
1(400g) Kesäkurpitsaa
1 Punainen paprika
1prk(227g) Vesikastanjaa
3-4 Kevätsipulia tai pieni purjo
2-3rkl Öljyä
1rkl Soijakastiketta
Ripaus mustapippuria
1-2rkl Mangochutneya
2rkl Maissitärkkelysjauhoja + 1dl Vettä

  • Viipaloi kuoritut porkkanat, halkaistu sipuli ja halkaistu kesäkurpitsa.
  • Paloittele paprika, minimaissit ja parsat.
  • Suikaloi kiinankaali.
  • Hienonna kevätsipulit ja kuorittu sitruunaruoho.
  • Puhdista sokeriherneen palot.
  • Kiehauta paloitellut vihannekset öljyssä wokissa tai paistokasarissa: ensin sipulit, sitruunaruoho, inkivääri ja porkkanat, sitten parsat, minimaissit, sokeriherneen palot ja kiinankaali sekä lopuksi vesikastanja, paprika ja kesäkurpitsa.
  • Mausta seos ja anna vihannesten hautua kannen alla juuri ja juuri pehmeiksi.
  • Suurusta vesitilkkaan sekoitetulla maissitärkkelyksellä.
  • Ja anna vielä kiehahtaa.
  • Tarjoa sellaisenaan tai keitetyn riisin kanssa kasvisruokana.
Ohje: Pirkan paras keittokirja.

Sacherkakku

En ole koskaan ollut mikään suuri aprikoosin ystävä, mutta ajattelin että kokeilen vielä kerran josko se olisi hyvää. Ja kas, se oli hyvää !
Eli nykyään meillä pääsee myös aprikoosi käyttöön keittiössä. :)

n. 15 annosta

250g Tummaa suklaata
250g Margariinia
5 Kananmunaa
2½dl Sokeria
3dl Vehnäjauhoja
1tl Leivinjauhetta

Kostutus:
1dl Vettä
½dl Sokeria
½dl Tummaa rommia tai appelsiinimehua

Täyte:
2dl Aprikoosihilloa

Kuorrutus:
250g Tummaa suklaata
50g Margariinia

  • Valmista pohja.
  • Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa tai varovasti mikrossa.
  • Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä.
  • Vaahdota munat ja sokeri.
  • Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
  • Lisää vaahtoon vuorotellen suklaata ja jauhoja.
  • Sekoita taikina varovasti tasaiseksi ja kaada voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
  • Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.
  • Kokeile kypsyyttä tikulla.
  • Kumoa pohja hiukan jäähtyneenä.
  • Kiehauta vesi ja sokeri ja lisää mehu tai rommi.
  • Halkaise kakun pohja kahteen osaan ja kostuta pohja.
  • Levitä kakun väliin hilloa.
  • Laita toinen kakkulevy päälle ja kostuta kakun pinta lopulla nesteellä.
  • Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa.
  • Ota kulho vesihauteesta ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen rasva nokareina.
  • Sekoita kunnes kuorrutus on tasaista ja kiinteää.
  • Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille.
  • Tee kuorrutukseen kuvioita veitsenkärjellä.
  • Anna kuorrutuksen kovettua viileässä.
  • Tarjoa lisänä kevyesti makeutettua kermavaahtoa.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 4.09 -lehti.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Flatbread Kikherneistä

Ravintosisältö/annos (n30g): energiaa 60 kcal • proteiinia 2g • hiilihydraattia 9g • rasvaa 2g

Valmistusaika: yli 60 min. 
24 palaa

1tlk(380/230g) Kikherneitä
3dl Vettä
1ps(11g) Kuivahiivaa
1tl Suolaa
6-7dl Hiivaleipäjauhoja
2rkl Extra neitsyt oliiviöljyä

Pinnalle:
n. ½dl Seesaminsiemeniä

  1. Soseuta valutetut kikherneet. Kaada joukkoon kuumaa vettä, koska kikherneet jäähdyttävät seosta. Seoksen pitäisi olla noin 42-asteista ennen hiivan lisäämistä.
  2. Lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva ja suola. Alusta loput jauhot joukkoon vähitellen. Lisää oliiviöljy alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota noin 20 minuuttia liinan alla.
  3. Jaa taikina neljään osaan ja kauli taikinapalat jauhoa apuna käyttäen ohuiksi ovaalinmuotoisiksi rieskoiksi. Leikkaa niihin terävällä veitsellä pieniä pohjaan saakka ulottuvia viiltoja.
  4. Nosta leivät kahden leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla noin 10 minuuttia. Voitele rieskat vedellä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
  5. Paista 225 asteessa uunin ylätasolla noin 10 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.
Ohje: Jostain Pirkka- lehdestä.


Appelsiinitäytekakku


Pohja:
4 Kananmunaa
1 ½dl Sokeria
1dl Vehnäjauhoja
1dl Perunajauhoja
1tl Leivinjauhetta
1tl Vaniljasokeria
2rkl Kaakaojauhetta

Täyte:
3dl Kuohukermaa
½dl Appelsiinimehua
1 Appelsiinin kuori
2 Appelsiinia paloina
4 Liivatelehteä
½dl Sokeria

Kostutus:
1-1½dl Appelsiinimehua

Koristelu:
4dl Kuohukermaa
Kalvottomia appelsiinilohkoja tai kumkvatteja
Suklaamunia

  • Valmista sokerikakku.
  • Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  • Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon, varovasti sekoittaen.
  • Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
  • Valmista täyte.
  • Liota liivätelehtiä kylmässä vedessä noin 15 minuuttia.
  • Vaahdota kerma.
  • Pese appelsiini kuumalla vedellä huolellisesti.
  • Raasta kuori.
  • Kuori ja paloittele kaksi appelsiinia pieniksi paloiksi.
  • Sekoita kermavaahdon joukkoon appelsiinimehu, raastettu kuori, paloitellut appelsiinit ja sokeri.
  • Liuota liivatelehdet pieneen kuumaan vesitilkkaan ja lisää haaleana kermavaahtoon.
  • Kokoa kakku.
  • Leikkaa pohja kolmeen osaan. (Meidän kakku oli vaihtelun vuoksi kahdessa osassa).
  • Kostuta kakkulevyt appelsiinimehulla ja levitä täyte väleihin.
  • Anna makujen imeytyä.
  • Jos täytät kakun tarjoilupäivänä, käytä kostutukseen 1½dl appelsiinimehua.
  • Vaahdota koristelua varten kerma ja levitä se kakun pinnalle.
  • Pursota halutessasi koristeita ja täytä kakun pinta nahattomilla appelsiiniviipaleilla tai hyvin pestyillä kumkvateilla.
  • Tarjoile lisäksi suklaamunia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 3/05 -lehti.

Mehukas Kalkkunapiirakka

8 palaa

1pkt(400g) Valmista piirakkataikinaa

Täyte:
300g Marinoituja kalkkunan fileesuikaleita
Pala purjoa
1 Punainen paprika
1ps(200g) Maissia
2 Kananmunaa
200g Maustettua tuorejuustoa (esim. aurinkokuivattu tomaatti)
2tl Yrttimaustesekoitusta
½tl Suolaa
1dl Emmental-juustoraastetta

  • Kauli sulanut taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi ja painele se voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  • Paista pannulla kalkkunasuikaleet.
  • Lisää pannulle suikaloitu purjo ja hienonnettu paprika.
  • Anna niiden hetken aikaa pehmetä.
  • Sekoita joukkoon vielä pakastemaissi.
  • Levitä taikinapohjalle tasaisesti lämmin kalkkuna-kasvisseos.
  • Sekoita kulhossa munat ja tuorejuusto sekä mausteet keskenään ja valuta seos piirakan päälle.
  • Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta ja paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.
  • Tarjoile lämpimänä salaatin kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 11/04 -lehti.

Lohihampurilainen

4 kpl

4kpl Kannellista ruisleipää
2rkl Öljyä tai juoksevaa margariinia
4 (n.400g) Lohiviipaletta
½tl Suolaa
½tl Sitruunapippuria
Salaattia
½ Punasipulia
½ Paprikaa
Sitruunaa

Kastike:
1 Kananmuna
1dl Majoneesia
1/4dl Sinappista kurkkusalaattia

  • Valmista kastike.
  • Keitä munaa 7 minuuttia, jäähdytä ja hienonna se.
  • Sekoita majoneesi, kurkkusalaatti ja kananmuna.
  • Poista lohifileestä nahka ja viipaloi filee neljään osaan.
  • Paista kalapalat kevyesti pannulla, noin 3 minuuttia molemmilta puolilta.
  • Kokoa hampurilainen.
  • Aseta ruisleivän pohjalle salaatinlehti, kastiketta ja lohiviipale.
  • Purista lohelle hieman sitruunamehua.
  • Nosta kalan päälle punasipulia ja paprikaa.
  • Aseta leivän yläosa kanneksi ja tarjoile.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 1/06 -lehti.

Currykastikkeella Peitetyt Munanpuolikkaat


4-5 Kovaksi keitettyä kananmunaa
1dl (kevyt) majoneesia
1dl Ruokakermaa
Ripaus suolaa
Hiukan mustapippuria
2-3tl Currya
Pala (5cm) Hienonnettua purjoa

  • Sekoita majoneesi ja ruokakerma ja mausta maun mukaan suolalla, pippurilla ja currylla.
  • Silppua purjo ja sekoita suurin osa siitä majoneesiin.
  • Jätä hiukan silppua koristeluun.
  • Kuori ja halkaise munat ja aseta ne leikkauspinta alaspäin tarjoiluvadille.
  • Lusikoi kastike päälle ja sirottele pinnalle hiukan purjoa.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 4.09 -lehti.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Instagram & Facebook

Moi ! :)

Muistuttaisin että Sonskun keittiötä voi seurata myös facebookissa

Ja nyt voit seurata myös instagramissa :)
Siellä julkaistaan välillä myös kuvia, jotka eivät pääse blogiin.
Minut löytää sieltä nimellä sonskun_keittio.

Näin samalla tahdon myös kiittää teitä kaikkia lukijoita jotka blogiani seuraa.

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille / seuraajille, Toivottavasti jatkatte lukemista ja kommentointia jatkossakin. :)
Otan myös mielelläni toiveita ja kehitys ideoita vastaan teiltä. :)


Lohipiiras

Pitkästä aikaa olin todella tyytyväinen, kun sain keksittyä hyvän makuisen suolaisen piirakan ohjeen.
Tämä piiras ei kestänyt meillä kun yhden päivän. :)

n. 8-10 viipaletta.

1pkt(500g) Voitaikinaa

Täyte:
2-3 Keitettyä kananmunaa
1pkt(300g) Marinoituja kirjolohisuikaleita
1-2tl Kuivattua tilliä
1 Pieni punasipuli
Ripaus suolaa

Voiteluun:
Kananmunaa

  1. Keitä, kuori ja jäähdytä munat. Viipaloi ne.
  2. Kaaviloi voitaikina neliskulmaiseksi levyksi, jonka paksuus on ½ cm. Nosta levy leivinpaperilla päällystetylle pellille.
  3. Paista kirjolohisuikaleet öljyssä pannulla.
  4. Laita munaviipaleet levyn toiselle puolelle, niiden päälle paistetut kirjolohisuikaleet, hienonnettu punasipuli ja mausteet.
  5. Käännä taikinan toinen puoli päälle ja ummista reunat. Voitele pinta. Pistele taikinaan muutamia reikiä haarukalla.
  6. Kypsennä piirasta 225-asteisesa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pohjakin on hiukan ruskea. Leikkaa piiras viipaleiksi tai paloiksi ennen tarjoilua.

Nopea Marjapiirakka

6 annosta

1(400g) Pakaste murotaikinaa

Täyte:
1dl Paistonkestävää mansikkamarmeladia
2dl Mustikoita
2dl Vadelmia
2rkl Perunajauhoja

  • Kauli 2/3 piirakkataikinasta ohueksi levyksi.
  • Painele taikina voideltuun 23-24 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  • Pistele taikina pohja haarukalla ja nosta jääkaappiin tai pakastimeen hetkeksi aikaa.
  • Levitä piirakkataikinan päälle mansikkamarmeladia.
  • Nosta päälle mustikat ja vadelmat.
  • Ripottele pinnalle perunajauhot.
  • Kauli loppu taikina levyksi ja leikkaa taikina pyörällä ohuita suikaleita, tai painele taikinasta muotilla haluamiasi kuvioita.
  • Levitä taikinasuikaleet ristikoksi tai asettele muotilla otetut kuviot piirakan pinnalle.
  • Kypsennä piirakkaa 200 asteessa 30-35 minuuttia.
  • Anna jäähtyä.
  • Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 7/04 -lehti.

Pasha



100g Voita
1dl Sokeria
2prk(200g) Maitorahkaa
2dl Kuohukermaa
1 Kananmuna
½ Sitruunanmehua
2tl Vaniljasokeria
½dl Mantelirouhetta

Koristeeksi:
Tuoreita tai säilykehedelmiä
(Me käytettiin pääsiäiskarkkeja)

  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
  • Lisää rahka, muna, mausteet ja vaahdoksi vatkattu kerma.
  • Laita rahkaseos valumaan kostutetulla sideharsolla vuorattuun pashamuottiin tai siivilään.
  • Voit käyttää myös suodatinpaperilla vuorattua kahvisuodatinta.
  • Anna valua kylmässä yön yli.
  • Kumoa pasha seuraavana päivänä tarjoiluvadille ja koristele hedelmillä.
  • Tarjoa jälkiruokana tai kahvipöydässä.
Ohje: Pirkan paras keittokirja.

Suklaa Cappuccino

2 annosta

8 Suklaapatukkaa
2dl Vahvaa kahvia
2dl Täysmaitoa

Pinnalle:
Suklaarouhetta tai kaakaojauhetta

  1. Kaada maito kattilaan, kuumenna ja vaahdota maidonvaahdottimella tai käsivatkaimella.
  2. Valmista kahvijuoma.
  3. Paloittele suklaa kattilaan. Kaada kuuma kahvi päälle. Sulata suklaa. Kaada juoma kuppeihin ja valuta vaahdotettua maitoa pinnalle.
  4. Koristele pinta suklaarouheella tai kaakaojauheella.