sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväkakku

8-10 annosta

1 Valmis kolmikerroksinen kakkupohja

Kostutus:
1dl Maitoa

Väliin:
1ps Vaniljakiisseliaineksia
2½dl Maitoa
1dl Kermavaahtoa
1dl Vadelma- tai mansikkahilloa

Pinnalle:
200g Pakaste vadelmia
2dl Vettä
1dl Hyytelösokeria
2dl Kermaa

  • Leikkaa pahvista kakkupohjan kokoinen sydänmuotti tai käytä sydänkakkuvuokaa mallina.
  • Leikkaa veitsellä pohjasta sydämen muotoinen.
  • Nosta tarjoiluvadille ensin pohjalevy.
  • Kostuta sitä maidolla.
  • Sekoita vaniljakastikejauheesta ja maidosta tanakka kiisseli ja pehmennä sitä kermavaahdolla.
  • Levitä ensin kakkupohjalle ohut kerros hilloa ja sitten kiisseliä.
  • Toista samoin toinen kerros.
  • Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta se.
  • Levitä pinnalle hieman hilloa ja nostele päälle jäiset pakastevadelmat.
  • Kuumenna kattilassa vesi ja sekoita hyytelösokeri joukkoon.
  • Kiehauta, kunnes seos kirkastuu.
  • Nosta hetkeksi jäähtymään.
  • Nostele lusikalla hyytelölientä vadelmien päälle.
  • Levitä kermavaahtoa reunoille ja pursota halutessasi ruusukkeita pinnalle.
VIHJE !
Käytä kakkupohjasta yli jääneet palat pikaiseen jälkiruokaan. Murenna ne kerroksittain laseihin marjojen tai kiisselin kanssa.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/05 -lehti.

2 kommenttia:

  1. NAM! Tää oli todella hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ! Nyt mulle tuli ristiäiskakku ongelma. En tiedä teenkö tälläsen vaiko kermakakun ! PANIIKKI ! :D

      Poista