Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pienet herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pienet herkut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Herkkutikut

Meillä oli äitini kanssa eilen elokuvailta, ja tein meille tälläisia herkutteluun. :)
Ohjeessa oli yhtenä aineena lihapullat, mutta me emme syö kaupan lihapullia eikä illalla enää jaksanut alkaa tekemään omia, joten korvasin lihapullat  hampurilaiskastikkeella voidelluilla ruisleipäpaloilla. :)


Puisia varrastikkuja tai hammastikkuja
Juustoa (leipäjuustoa, edamia tai mozzarellaa)
Lihapullia tai broileripyöryköitä
Nakkeja tai pikkunakkeja
Paprikaa
Kurkkua
Kirsikkatomaatteja
Salaattia

  • Kuutioi juusto tai leikkaa pieniä kolmioita.
  • Paloittele nakit tai käytä pienet nakit sellaisinaan tikkuihin.
  • Pese kasvikset.
  • Paloittele kurkku, poista paprikan siemenet ja paloittele.
  • Työnnä tikkuihin kasviksia, juustoa, lihapullia ja nakkeja.
  • Jätä ylimmäiseksi kurkkua tai salaattia pieneksi purjeeksi.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 3/07 -lehti.