sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Nachovuoka & Sonskun pasta-kinkkusalaatti

Tällä ohjeella salaattia tulee paljon, joten ohje kannattaa puolittaa jos haluaa pienemmän määrän salaattia. Itse teen ko. salaatin aina 7L kulhoon.

Annoksia:
Nachovuoka; n.5-8 annosta
Salaatti; n. 8-10 annosta

NACHOVUOKA:
400g Sika-nauta jauhelihaa
(2 valkosipulinkynttä ja 1 Sipuli) halutessa.
1ps(40g) Tacomausteseosta
1prk(315g) Salsadippiä (keskivahva)
1prk(300g) Juustodippiä
½-1 Paprika
1ps(150g) Juustoraastetta
Maissilastuja

  1. Levitä maissilastuja leivinpaperoidulle uunipellille, niin että pellin pohja peittyy kokonaan.
  2. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon tacomauste, ja halutessasi kuoritut ja hienonnetut valkosipulinkynnet ja sipuli.
  3. Kuutioi paprika.
  4. Levitä jauhelihaseos maissilastujen päälle.
  5. Ripottele paprikakuutiot jauhelihaseoksen päälle. Levitä salsadippiä ja juustodippiä pinnalle, oman maun mukaan.
  6. Lopuksi ripottele juustoraastetta muiden aineiden päälle.
  7. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes juusto saa hieman väriä.
SONSKUN PASTA-KINKKUSALAATTI:
3dl Kuvio-makaronia
n. 400g Jäävuorisalaattia
½ Kurkku
½-1 Paprika
1prk(366g/200g) Salaattijuusto-kuutioita
1rs(250g) Kirsikkatomaatteja
250g Savukinkkusuikaleita
2tlk Kermaviiliä
(½-1pkt Aurajuustoa, jos haluaa laittaa)

  1. Keitä makaronit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.
  2. Kuutioi jäävuorisalaatti, kurkku, paprika ja kirsikkatomaatit.
  3. Laita kuutioidut kasvikset ja jäähtyneet makaronit kulhoon.
  4. Lisää joukkoon salaattijuustokuutiot, kinkkusuikaleet ja halutessasi murennettu aurajuusto.
  5. Sekoita joukkoon kermaviili pienissä erissä.
  6. Anna salaatin vetäytyä jääkaapissa noin 30 minuuttia, ennen tarjoilua.

Appelsiini-persikkasmoothie

Valmistusaika: alle 5 minuuttia.
4 annosta

3dl Appelsiinitäysmehua
1tlk(410g) Persikanpuolikkaita mehussa
1tlk(250g) Rasvatonta mietoa maitorahkaa
1(250g) Banaani
(Sokeria tai hunajaa)

  1. Mittaa ainekset, persikat valutettuina, tehosekoittimeen ja soseuta. Makeuta tarvittaessa. Tarjoa aamu- tai välipalana tai jälkiruokana.
Ohje: K Ruoka Pirkka tammikuu 2013 -lehti.

Mangokääretorttu

n. 15 viipaletta

4 Kananmunaa
1½dl Sokeria
3/4dl Perunajauhoja
3rkl Kaakaojauhetta
2rkl Vehnäjauhoja
1tl Leivinjauhetta

Täyte:
200g(1pkt) Mangotuorejuustoa
50g Valkosuklaata
1dl Kuohukermaa

Pinnalle:
50g Valkosuklaata

  • Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon.
  • Kääntele taikina tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8 minuuttia.
  • Kumoa kypsä pohja sokeroidulle puhtaalle leivinpaperiarkille.
  • Irrota varoen pohjapaperi ja anna levyn jäähtyä.
  • Notkista tuorejuusto ja anna hetken lämmetä huoneenlämmössä.
  • Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sekoita tuorejuustoon valkosuklaa ja nostele joukkoon kermavaahto.
  • Levitä täyte torttulevylle.
  • Kääri rullalle ja anna vetäytyä peitettynä vähintään tunti.
  • Koristele sulatetulla valkosuklaalla. ( Itse tein myös keltaiseksi värjätystä valkosuklaasta koristeeksi suklaakukkia).
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Pehmeät Martan Piparkakut

Ei sisällä inkivääriä !

1½dl Tummaa siirappia
1½dl Sokeria
1tl Kanelia
1tl Jauhettua pomeranssinkuorta
½tl Neilikkaa
150g Leivontamargariinia
1 Kananmuna
7½dl Karkeita vehnäjauhoja
2tl Soodaa

  1. Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri ja mausteet.
  2. Nosta kattila levyltä ja lisää seokseen rasva sulamaan. Sekoita.
  3. Kaada seos jäähtyneenä kulhoon ja sekoita joukkoon vatkattu muna sekä jauhot, joihin olet lisännyt soodan.
  4. Kaaviloi taikina heti jauhoja apuna käyttäen levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja leivinpaperoidulle pellille.
  5. Kypsennä piparkakut 200-asteisen uunin keskiosassa. Kypsymisaika on noin 8 minuuttia.
Ohje: Kotiliesi Joulunaika -kirjanen.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kasvisminestrone

6 annosta

1L Vettä
2 Kanaliemikuutiota
1 Murskattu valkosipulinkynsi
2rkl Tomaattipyrettä
1dl tricolor-simpukkamakaronia 
2ps(180g) Pakaste suikalejuureksia
1prk(400g) Valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1tl Basilikaa

Pinnalle:
Hienonnettua persiljaa

  • Kiehauta kattilassa kanaliemi ja lisää murskattu valkosipulinkynsi, tomaattipyree sekä makaronit.
  • Anna niiden kiehua ensin 4 minuuttia.
  • Lisää pakastejuurekset ja pavut ja jatka keittämistä vielä 3-4 minuuttia, kunnes pasta on melkein kypsää.
  • Mausta keitto basilikalla ja hienonnetulla persiljalla.
  • Keitto vaan paranee, kun se saa maustua miedolla lämmöllä kannen alla.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Karamellisoidut Banaanit

2 annosta

2 Banaania
2rkl Fariinisokeria
n. 10-15g Margariinia

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä

  1. Kuori banaanit. Halkaise pituussuunnassa ja laita banaanipuolikkaat vielä puoliksi. (Helpompi paistaa).
  2. Kuumenna rasva ja fariinisokeri paistinpannulla, mutta varo ettei seos pala. ( Palaa helposti). Paista banaaneja kummaltakin puolelta, niin että ne saa hieman väriä.
  3. Nostele banaanit lautasille ja tarjoile vaniljajäätelön kanssa.

Paistetut Banaanit


2 annosta

2 Banaania
25g Voita tai margariinia

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä
Siirappia

  1. Kuori banaanit. Halkaise pituussuunnassa ja laita banaanipuolikkaat puoliksi. (Helpompi paistaa).
  2. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja sulata siinä rasva. Paista banaaneja kummaltakin puolelta kunnes ne saavat hieman väriä.
  3. Nostele banaanit lautasille.
  4. Tarjoile vaniljajäätelön ja siirapin kanssa.

Kaneli-Jäätelötorttu Mansikkakastikkeella

Valmistusaika: yli 60 min
6 annosta

4dl Omena-kanelimuromysliä
50g Margariinia tai voita
1L Vaniljakermajäätelöä
½tl Kanelia

Pinnalle:
Omena-kanelimuromysliä
Tuoreita mansikoita
Sitruunamelissaa

Mansikkakastike:
1ps(500g) Mansikoita(pakaste)
½dl Sokeria
½dl Vettä

  1. Jauha mysli hienojakoiseksi monitoimikoneessa. Lisää sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Kiinnitä muovikelmu irtopohjavuoan ja reunarenkaan väliin. Painele mysliseos vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen hetkeksi.
  2. Sekoita kaneli hieman pehmenneen jäätelön joukkoon. Levitä jäätelö vuokaan ja peitä muovikelmulla. Laita vuoka pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi.
  3. Jauha kohmeiset mansikat monitoimikoneessa. Lisää joukkoon sokeri ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Nostele kastike tarjoilukulhoon.
  4. Koristele torttu myslillä ja tuoreilla mansikoilla ennen tarjoilua. Tarjoa kastike erikseen.
Ohje: K Ruoka Pirkka heinäkuu 2010 -lehti.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Maksalaatikko


1½dl Riisisuurimoita
4dl Vettä
1tl Suolaa
5dl Maitoa
1 Kananmuna
1 Sipuli
250g Jauhettua sian- tai naudanmaksaa
3/4tl Valkopippuria
½tl Meiramia
2rkl Siirappia
3/4dl Rusinoita

Vuokaan:
Margariinia

  1. Kiehauta vesi ja lisää suurimot siihen. Sekoita puukauhalla muutaman minuutin ajan. Vähennä lämpöä ja keitä suurimoita kannen alla niin kauan, että vesi on imeytynyt niihin.
  2. Lisää maito. Keitä puuro kypsäksi n. 45 minuuttia (tai kunnes suurimot ovat pehmeitä).
  3. Hienonna sipuli hyvin hienoksi.
  4. Sekoita maksa ja muut aineet puuroon.
  5. Voitele uuninlämpöä kestävä vuoka ja kaada seos siihen.
  6. Kypsennä laatikko uunissa 200-asteessa. Kypsentämisaika on noin 1 tunti.
Ohje: Äidin vanhasta koulun keittokirjasta.

Italialainen Tomaattikeitto

Valmistusaika: alle 15 min.
4 annosta

2tlk(500g) Paseerattua tomaattia
2dl Vettä
2 Valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2rkl Vindaloo currytahnaa
Ripaus mustapippuria
Ripaus suolaa
Ripaus sokeria
½tlk Mascarponea tai 1dl Kuohukermaa
Tuoretta korianteria hienonnettuna

Lisäksi:
Naanleipää

  1. Laita kattilaan paseerattu tomaatti, vesi ja valkosipulinkynnet. Mausta currytahnalla makusi mukaan. (Tahna on tulista). Lisää pippuri, suola ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
  2. Lisää mascarpone tai kerma keittoon hyvin sekoittaen. Kiehauta, mutta älä enää keitä. Tarkista maku. Hienonna keiton pinnalle tuoretta korianteria ja tarjoa keiton kanssa naanleipää.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Paprikainen Perunasalaatti & Grillatut possupihvit

Valmistusaika: yli 60 min.
4 annosta

½kg Uusia perunoita( tai perunoita, keitä edellisenä päivänä ja kuori)
½-1(100g) Omenaa
½(50g) Sipulia
50g Mauste- tai voileipäkurkkuviipaletta
1prk(200g) Crème Bonjour Cuisine, chili & paprika
½-1(150g) Paprikaa
½ ruukkua rucolaa

Lisäksi:
1rs(400g) Porsaan grillipihvejä, marinoimaton
Suolaa
Mustapippuria

Paistamiseen:
Juoksevaa kasviöljyseosta

  1. Keitä pestyt perunat kypsiksi. Valuta ja kuutioi ne hieman jäähtyneenä.
  2. Kuutioi omena, sipuli ja maustekurkut. Yhdistä kasvikset perunoiden kanssa. Sekoita joukkoon cuisine ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Kuutioi paprika. Viimeistele salaatti paprikalla ja rucolalla.
  3. Paista tai grillaa pihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa perunasalaatin kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.

Uuniriisipuuro & Glögikeitto


Puuro:
1,5-2dl Puuroriisiä
1L Maitoa
1rkl Rypsiöljyä
(½-1tl Suolaa)

  • Laita aineet voideltuun uunivuokaan.
  • Sekoita hiukan.
  • Kypsennä 150-175-asteisessa uunissa n. 1-1,5 tuntia.
  • Laita vuokaan foliota kanneksi, mikäli pinta tummuu liikaa.
Glögikeitto:
1L Valmista glögijuomaa(punaista)
3rkl Perunajauhoja
n.½dl Sokeria

  • Kaada glögijuoma kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri.
  • Kuumenna koko ajan sekoittaen.
  • Anna keiton pulpahtaa pari kertaa ja siirrä sitten kattila pois liedeltä.
  • Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä.
Ohje: K Ruoka Pirkka 51-52/17,12,2009 -lehti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lanttulaatikko 2



1½kg Lanttua
n. 5dl Vettä
1tl Suolaa
1 Pieni Sipuli
2dl Keitinvettä tai kermaa
1dl Korppujauhoja
1 Kananmuna
½-1dl Siirappia
1/4tl Inkivääriä
1/4tl Valkopippuria
1tl Suolaa
½dl Korppujauhoja

  • Kuori ja paloittele lanttu.
  • Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  • Säästä keitin vesi.
  • Soseuta lantut, lisää keitinvettä ja halutessasi myös kermaa.
  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Hauduta silppu rasvassa ruskistamatta pehmeäksi ja lisää lanttusoseeseen.
  • Sekoita soseeseen korppujauhot, kananmuna, siirappi ja mausteet.
  • Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhot ja tee koristelu kuvioita veitsellä tai lusikalla.
  • Kypsennä 170 asteessa n. 2 tuntia.

Pehmeät Suklaakeksit

n. 30 kpl

100g Margariinia
1dl Sokeria
1 Kananmuna
2½dl Vehnäjauhoja
1tl Leivinjauhetta
2rkl Kaakaojauhetta
1rkl Vaniljasokeria
1/4tl Suolaa
½dl Maitoa

Pinnalle:
Tomusokeria

  • Vaahdota rasva ja sokeri.
  • Lisää muna huolellisesti vatkaten.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
  • Pursota taikinasta peukalon kokoisia tankoja leivinpaperoidulle pellille.
  • Voit myös nostaa lusikalla taikinakokkareita pellille.
  • Jätä tilaa pikkuleipien väliin, koska ne leviävät hieman paistamisen aikana.
  • Paista pikkuleivät 20-asteessa uunin keskiosassa 10-12 minuuttia. (Kannattaa seurata tarkasti kypsymistä, meillä meinasi palaa vaikka oli vain puolet ajasta uunissa).
  • Nosta jäähtymään ritilälle.
  • Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien pinnalle tomusokeria.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 12/05 -lehti.

Kuorrutettu lihamureke

4-5 annosta

1ps Sipulikeitto-aineksia
½dl Korppujauhoja
1tlk(2dl) Kermaviiliä
1 Kananmuna
1tl Paprikajauhetta
Mustapippuria myllystä
(Yrttisuolaa)
500g Nauta-sika jauhelihaa

Kuorrutus:
4-5 tomaattia
1dl Tuoretta basilikaa
2dl Juustoraastetta

  • Kaada kulhoon sipulikeittoainekset, korppujauhot ja kermaviili, anna turvota noin 5 minuuttia.
  • Sekoita joukkoon muna, mausteet ja jauheliha.
  • Vaivaa massa tasaiseksi.
  • Voitele uunivuoka ja viipaloi tomaatit.
  • Levitä murekeseos vuokaan.
  • Asettele pinnalle tomaattiviipaleet ja levitä päälle basilika silppua.
  • Kypsennä uunissa 200-asteessa noin 15 minuuttia.
  • Levitä pinnalle juustoraaste ja kypsennä edelleen 20 minuuttia.
  • Me tarjottiin lisäkkeenä perunamuusia jossa oli seassa herne-maissi-paprikasekoitusta.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 10/07 -lehti.

Broileriminestrone

4 annosta

300g Maustamattomia broilerisuikaleita
1rkl Öljyä
½tl Currya
Ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1L Vettä
2 Kasvisliemikuutiota
½ps(200g) Pakaste purjoa
1ps(200g) Pikku porkkanoita
1dl Makaronia
1prk(425/280g) Valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2rkl Tomaattisosetta
½tl Rouhittua mustapippuria
1ps(200g) Pakaste herneitä

Lisäksi:
2rkl Hienonnettua persiljaa tai basilikaa

  • Lämmitä pannulla öljy ja lisää joukkoon curry.
  • Ruskista broilerisuikaleet öljyssä ja mausta ne.
  • Kiehauta vesi ja lisää liemikuutiot.
  • Lisää joukkoon purjo, porkkanat ja makaronit.
  • Kaada joukkoon pavut ja mausta tomaattisoseella ja mustapippurilla.
  • Anna keiton kiehua n. 6 minuuttia muutaman kerran sekoittaen kunnes makaronit ovat kypsiä.
  • Lisää joukkoon broilerisuikaleet ja herneet ja keitä muutama minuutti.
  • Tarkista maku.
  • Lisää joukkoon persiljaa tai basilikaa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 6.11 -lehti.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kynsilaukkasämpylät

Vastapaistettuja sämpylöitä ei voi vastustaa, me jouduttiin tekemään toinen pellillinen koska ensimmäiset katosivat vatsoihin niin nopeasti ettei kuvaa edes kerrennyt ottamaan. :D
Niinkun sanotaan vaihtelu virkistää, ja tällä kertaa vaihtelua sämpylöihin toi valkosipuli. :)
Parhaat sämpylät syntyvät löysähköstä taikinasta.

12 kpl

3dl Vettä
25g Hiivaa
1tl Suolaa
2rkl Öljyä
2 Valkosipulinkynttä
3dl Neljänviljan hiutaleita
n.4dl Puolikarkeita vehnäjauhoja

Päälle:
1 Kananmuna
1dl Auringonkukansiemeniä

  • Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
  • Lisää suola ja öljy.
  • Murskaa joukkoon valkosipulit.
  • Lisää hiutaleet ja jauhot vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi.
  • Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
  • Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja jaa se 12 osaan ja pyörittele ne sämpylöiksi.
  • Anna niiden kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa.
  • Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä.
  • Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 1/09 -lehti.


Suklaakuorrutetut Muffinit

Meillä tehtiin näitä isänpäivä herkuiksi :)

Tästä ohjeesta pitää mainita sen verran että taikina on TODELLA paksua, itse laitoin taikinan pakastepussiin ja pursotin muffinivuokiin ja sekin oli työn ja tuskan takana. Ja niinkun aina itselleni tuli 23 muffinia vaikka ohjeen mukaan pitäisi tulla n.10kpl, mutta näin käy aina, en tiedä laitanko vähemmän vuokiin taikinaa vai mikä mättää, mutta toisaalta, saapahan enemmän muffineita ;)
Ja toiseksi, muffinien kuori on ihanan rapea, mutta sisältä pehmeä ja mehevä :) Mutta kuorrutetta en laittanut niin paljon kun ohjeessa on, omasta mielestäni kovin makeaa, mutta toki kaikki laittakoon oman maun mukaan ! :)

n. 10 kpl.

100g Tummaa suklaata
100g Margariinia
2 Kananmunaa
2½dl Sokeria
3½dl Vehnäjauhoja
2rkl Kaakaojauhetta
1tl Leivinjauhetta
2tl Vaniljasokeria
150g Mascarponejuustoa

Kuorrutus:
100g Tummaa suklaata
100g Mascarponejuustoa
1dl Tomusokeria

  • Paloittele suklaa.
  • Sulata rasva kattilassa.
  • Lisää suklaa.
  • Nosta kattila syrjään ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kuivat aineet.
  • Sekoita ne vaahtoon vuorotellen suklaaseoksen ja juuston kanssa.
  • Jaa seos muffinivuokiin.
  • Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
  • Anna jäähtyä.
  • Sulata kuorrutuksen suklaa.
  • Notkista mascarponejuusto ja sekoita joukkoon suklaa ja tomusokeri.
  • Levitä muffinien päälle.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

torstai 6. marraskuuta 2014

Tulinen Halloween-leipä

8-10 palaa

Taikina:
2dl Vettä
2tl Kuivahiivaa
(½tl Suolaa)
n. 4dl Vehnäjauhoja
1rkl Öljyä

Pinnalle:
2-3rkl Oreganoa
4-5 Kirsikkatomaattia
Sambal Oelek-chilitahnaa (maun mukaan)
Sweet Chili-kastiketta (maun mukaan)

  • Lämmitä vesi n. 42-asteiseksi.
  • Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja.
  • Sekoita kuivahiiva-jauhoseos ja suola(ei ole pakko laittaa suolaa) veteen.
  • Alusta jauhoja taikinaan vähitellen.
  • Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa.
  • Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  • Leivo taikinasta tanko jauhoitetulla pöydällä.
  • Ripottele oregano leivinpaperille ja pyörittele leipätankoa siinä, niin että oregano tarttuu sen pintaan.
  • Jätä leipä leivinpaperille ja siirrä se uunipellille.
  • Leikkaa leipään 8-10, noin 1cm syvyistä viiltoa.
  • Laita viiltoihin lusikalla oman maun mukaan Sambal oelek-chilitahnaa.
  • Halkaise kirsikkatomaatit.
  • Painele sormella kuoppa jokaisen viillon välissä olevaan leipä osaan ja aseta kuoppaan kirsikkatomaatin puolikas.
  • Paista leipää uunin keskitasossa 225-asteessa, noin 10-15 minuuttia tai kunnes leipä on kauniin kullanruskea.
  • Leikkaa leipä viiltoja myöden paloiksi ja valuta sweet chili-kastiketta leipäviipaleiden päälle oman maun mukaan.

Pienet Kinkkupizzat

12 pientä pizzaa

1pkt(300g) Pizzapohja-aineksia
1 3/4dl Vettä
2rkl Tomaattipyrettä

Pinnalle:
1½dl Pastaketsuppia
150g Mozzarellajuustoa
200g Valmiita kinkkusuikaleita
10 Kirsikkatomaattia
1tl Oreganoa

  • Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja liota siihen pakkauksen mukana tullut kuivahiiva sekä tomaattipyre.
  • Lisää jauhoseos sekoittaen ja alusta taikina tasaiseksi.
  • Anna kohota lämpimässä paikassa noin puolisen tuntia.
  • Jaa taikina puoliksi ja palat kuuteen osaan.
  • Kauli palat jauhotetulla pöydällä pyöreiksi pieniksi pizzapohjiksi.
  • Nosta pohjat leivinpaperoidulle uunipellille.
  • Levitä jokaiselle pohjalle ensin pastaketsuppia.
  • Jaa täytteet tasaisesti jokaisen pizzan päälle ripottelemalla pohjalle ensin juustoraastetta.
  • Lisää sitten kinkkusuikaleet ja viipaloidut kirsikkatomaatit.
  • Mausta oreganolla.
  • Paista pizzat 250-asteessa, 7-8 minuuttia.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 2/06 -lehti.

Porkkana-Appelsiinileivokset

Meillä ei kuorrutus jostain syystä onnistunut, sen olisi pitänyt olla ''sitkeämpää'' jotta pysyisi kauniina kerroksena leivosten päällä. Suosittelen kokeilemaan ensin pienempää nestemäärää siis kuorrutusta tehdessä. :)

12-14 palaa

4 Kananmunaa
3dl Sokeria
5dl Vehnäjauhoja
3tl Leivinjauhetta
½tl Suolaa
1rkl Kanelia
2dl Juoksevaa margariinia
5dl Hienoa porkkanaraastetta
3/4dl Appelsiinimehua

Kuorrutus:
200g Maustamatonta tuorejuustoa
1 Appelsiinin kuori
2rkl Appelsiinimehua
2dl Tomusokeria
1tl Vaniljasokeria

  • Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää ne muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.
  • Lisää vuorotellen rasva, porkkanaraaste sekä appelsiinimehu.
  • Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 25 x 35cm uunivuokaan tai pellille.
  • Paista kakkupohjaa 175-asteessa noin 30-35 minuuttia.
  • Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään tasaiseksi seokseksi.
  • Levitä kuorrutus jäähtyneelle pohjalle.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 9/04 -lehti.

Kevyt Kinkkukiusaus

4-5 annosta
Gluteiiniton, maidoton!

1ps(500g) Peruna-sipulisekoitusta
1ps(250g) Kinkkusuikaleita
2 Tomaattia
2½dl Vettä
½ Kasvisliemikuutiota
1/4tl Suolaa
½tl Mustapippuria

  • Sekoita peruna-sipulisekoitus ja kinkkusuikaleet kulhossa.
  • Voitele uunivuoka.
  • Täytä vuoka kerroksittain kinkku-perunaseoksella ja tomaattiviipaleilla.
  • Sekoita kuumaan veteen kasvisliemikuutio, suola ja mustapippuri.
  • Kaada neste vuokaan.
  • Kypsennä ruoka 200-asteessa noin tunti.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 3/06 -lehti.


Pullavanukas

4 annosta

300g Kuivahtanutta pullaa tai ranskanleipää
250g Pakaste marjoja
1dl Marjahilloa
3dl Maitoa
2 Kananmunaa
½dl Sokeria
1tl Vaniljasokeria

  • Viipaloi pulla tai leipä ja lado viipaleet voideltuun uunivuokaan.
  • Sekoita vähän sulaneet marjat hilloon.
  • Lusikoi pullaviipaleiden väliin hilloa.
  • Vatkaa munat maitoon.
  • Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Kaada seos vuokaan.
  • Anna vetäytyä noin 10 minuuttia, jotta pullat imevät kosteutta.
  • Paista 175-asteessa, 30-40 minuuttia.
  • Anna vähän jäähtyä. 
  • Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka marraskuu 2013 -lehti.

Kurkku-Paprikatortillat

Valmistusaika: alle 30 min.
4 annosta

½(150g) Purjoa
1(150g) Punainen paprika
1(200g) Kurkku
2rkl Öljyä
1rs(200g) Crème Bonjour-tuorejuustoa, chili
½tl Suolaa
½tl Timjamia
Ripaus mustapippuria
4 Tortillaa
(Tuoretta timjamia)

  1. Leikkaa halkaistu ja huuhdottu purjo ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös paprika ja kurkku.
  2. Kuullota purjo ja paprika rasvassa. Lisää kurkku ja puolet tuorejuustosta. Mausta suolalla, timjamilla ja pippurilla. Kiehauta sekoitaen.
  3. Kuumenna tortillat mikrossa tai uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Sivele tortillat tuorejuustolla ja jaa päälle täyte. Kääri tortillat toisesta päästä auki oleviksi kääröiksi ja koristele tuoreella timjamilla halutessasi.
Ohje: K Ruoka Pirkka kesäkuu 2013 -lehti.