keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tauon paikka.

Hei rakkaat lukijat/seuraajat ! :)

Moni teistä varmasti on huomannut että blogissa on ollut hiljaiseloa. Pahoittelut siitä. :(
Yritin pitää päivitys tahdin samana eli vähintään kerran viikossa, mutta nyt päätin todeta että blogi saa pitää nyt pienen kesätauon.

Vietän päivät ulkona ihanien naapureideni, äitini ja tyttäreni kanssa, ja illalla on jo aivan väsynyt kaikesta tekemisestä.
Mutta ei syytä huoleen, päivitän blogia kun aikaa on ja vinkkinä voin antaa teille sellaisen että kehitteillä on suolaisten muffinien ohje ! ;)

Mutta nyt Sonskun keittiö toivottaa teille kaikille ihan mahtavaa kesää ja tulevaa juhannusta ! <3 
Palataan pienen tauon jälkeen taas uudella vireellä ! :)
Toivottavasti pysytte mukana myös jatkossakkin :)

Kakku tehty sunnuntaina naapurilleni (syntymäpäiväsankarille) yllätyksenä :)
<3 Sonsku

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Aito Hampurilainen


4 Hampurilaissämpylää

Pihvit:
400 g Paistijauhelihaa
1 rkl Worcesterkastiketta
1 Murskattu valkosipulinkynsi
½ tl Suolaa
1/4 tl Mustapippuria

Lisäksi:
Sipulirenkaita
Tomaattia
Kurkkusalaattia
Sinappia
Ketsuppia
Chilimajoneesia

  • Valmista pihvit.
  • Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet.
  • Muotoile seoksesta neljä reilua pihviä.
  • Paista pannulla tai grillaa ne kypsiksi.
  • Paahda ja täytä sämpylät.
Ohje: Yhteishyvä Ruokamaailma 8/07 -lehti.

Kakko

 Me teimme tällä ohjeella neljä leipää ja yhden leivän veinkin yllätyksenä naapurille. :)

3-4 leipää

1 L Maitoa
50 g Hiivaa
n. 1 rkl Suolaa
n. ½ rkl Rouhittua anista
n. 1 ½ kg Jauhoja, joista suurinosa hiivaleipäjauhoja ja loput puoliksi ohra- ja puoliksi vehnäjauhoja

  1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää suola, rouhitut anikset ja jauhot. Alusta pehmeä taikina. 
  2. Kohota liinan alla noin puolen tunnin ajan.
  3. Leivo taikinasta 3-4 pyöreää leipää. Kohota ja paista 225 asteessa kauniin vaalean ruskeiksi, noin 30 minuuttia.
  4. Jos haluat leipien pinnan pysyvän rapeana, älä peitä niitä. Kakko maistuu parhaimmalta leipomis päivänä.

Ohje: Suuri Leivontakirja - Kotilieden Parhaat Leivonnaiset -kirja.

Tulinen Makkararuukku

4 annosta

n. 500 g Lenkkimakkaraa
1 Sipuli
2 Valkosipulinkynttä
1 rkl Öljyä
1 tl Paprikajauhetta
1 prk (400 g) Tomaattimurskaa
2 rkl Tomaattisosetta
½ Punaista chiliä
1 dl Vettä
Ripaus Suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 rkl Fariinisokeria

Lisäksi:
Persiljaa

  • Kuori ja pilko makkarat.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
  • Ruskista paistokasarissa makkarapalat.
  • Nosta syrjään.
  • Kuullota sipulit öljyssä paprikajauheen kanssa.
  • Lisää joukkoon tomaattimurska, tomaattisose ja hienonnettu chili.
  • Lisää joukkoon vesi ja mausteet.
  • Anna kastikkeen kiehua noin 10 minuuttia.
  • Lisää joukkoon makkarapalat ja anna kiehua vielä muutama minuutti.
  • Koristele kastike persiljalla.
  • Tarjoile keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka lokakuu 2012 -lehti.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lohikeitto

4 annosta

6 Perunaa
2 Porkkanaa
1-2 Sipulia
8 dl Vettä
10 Maustepippuria
1 Laakerinlehti
400 g Lohifilettä
2 dl Maitoa tai kermaa
½-1 dl Tilliä

  • Pese, kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli.
  • Poista lohifileestä nahka ja ruodot.
  • Kuutioi lohi.
  • Keitä kasvikset maustepippureiden ja laakerinlehden kanssa vedessä lähes kypsäksi.
  • Lisää maito tai kerma ja paloiteltu lohi.
  • Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kala on kypsää, noin 5 minuuttia.
  • Lisää tilli ja tarjoile keitto ruisleivän kanssa.
  • Paahda leipäviipaleet halutessasi.
VIHJE !
Lisää vaihteeksi keittoon kapriksia tai suolakurkkukuutioita.



Ohje: Yhteishyvä Ruoka 1/06-lehti.