Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Mamman Makaronilaatikko

(10 annosta)

½pkt(250g) Makaroneja
Vettä, suolaa

Munamaito:
½L Maitoa
3 Kananmunaa
½tl Suolaa
Ripaus sokeria
Valkopippuria

Pinnalle:
10g Voita

  1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa vedessä kypsiksi, valuta ja jäähdytä.
  2. Voitele laakea uunivuoka ja levitä makaronit siihen.
  3. Sekoita maito ja vatkatut munat sekä mausteet. Kaada munamaito makaronien päälle. Laita pinnalle voi nokareita.
  4. Kypsennä laatikkoa 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Ohje: Kotiliesi - Joulun Aika -kirjanen.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Jouluiset Muffinit

n. 14 kpl

2dl Tummaa siirappia
2tl Kanelia
2tl Kardemummaa
½-1tl Neilikkaa
200g Leivontamargariinia
2 Kananmunaa
3dl Vehnäjauhoja
1dl Rusinoita
½dl Perunajauhoja
1tl Soodaa

Lisäksi:
n. 14 leivosvuokaa tai paperista muffinivuokaa

  1. Mittaa siirappi ja mausteet teräskattilaan. Kiehauta. Paloittele rasva kuumaan seokseen ja anna rasvan sulaa. Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen hieman jäähtyä.
  2. Sekoita kananmunat siirappi-rasvaseoksen joukkoon.
  3. Yhdistä vehnäjauhot, rusinat, perunajauhot ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Jaa taikina vuokiin.
  4. Paista 175-asteessa noin 20 minuuttia. Siivilöi tomusokeria pinnalle ennen tarjoilua.
  5. Tarjoa glögin kanssa.
Ohje: K Ruoka Pirkka 10.12.2009 -lehti.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joululimppu

2 kpl

5dl Piimää
50g Hiivaa
1dl Siirappia
1½tl Suolaa
1tl Pomeranssinkuorta
1tl Fenkolinsiemeniä
1tl Anista
5dl Vehnäjauhoja
5dl Ruisjauhoja
3/4dl Öljyä

Voiteluun:
½dl Vettä
2rkl Siirappia

  • Liota hiiva kädenlämpöiseen piimään.
  • Lisää siirappi ja mausteet.
  • Alusta jauhot taikinaan, lisää lopuksi öljy.
  • Kohota taikina.
  • Leivo kaksi pyöreää limppua ja anna kohota vähintään 30 minuuttia liinan alla, ettei leivät repeile paistettaessa.
  • Voitele pinta siirappi vedellä.
  • Pistele leivät ja paista limppuja 175-asteessa noin 45 minuuttia.
  • Anna jäähtyä peittämättä.
Ohje: Yhteishyvä Ruoka 12/06 -lehti.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pehmeät Martan Piparkakut

Ei sisällä inkivääriä !

1½dl Tummaa siirappia
1½dl Sokeria
1tl Kanelia
1tl Jauhettua pomeranssinkuorta
½tl Neilikkaa
150g Leivontamargariinia
1 Kananmuna
7½dl Karkeita vehnäjauhoja
2tl Soodaa

  1. Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri ja mausteet.
  2. Nosta kattila levyltä ja lisää seokseen rasva sulamaan. Sekoita.
  3. Kaada seos jäähtyneenä kulhoon ja sekoita joukkoon vatkattu muna sekä jauhot, joihin olet lisännyt soodan.
  4. Kaaviloi taikina heti jauhoja apuna käyttäen levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja leivinpaperoidulle pellille.
  5. Kypsennä piparkakut 200-asteisen uunin keskiosassa. Kypsymisaika on noin 8 minuuttia.
Ohje: Kotiliesi Joulunaika -kirjanen.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Maksalaatikko


1½dl Riisisuurimoita
4dl Vettä
1tl Suolaa
5dl Maitoa
1 Kananmuna
1 Sipuli
250g Jauhettua sian- tai naudanmaksaa
3/4tl Valkopippuria
½tl Meiramia
2rkl Siirappia
3/4dl Rusinoita

Vuokaan:
Margariinia

  1. Kiehauta vesi ja lisää suurimot siihen. Sekoita puukauhalla muutaman minuutin ajan. Vähennä lämpöä ja keitä suurimoita kannen alla niin kauan, että vesi on imeytynyt niihin.
  2. Lisää maito. Keitä puuro kypsäksi n. 45 minuuttia (tai kunnes suurimot ovat pehmeitä).
  3. Hienonna sipuli hyvin hienoksi.
  4. Sekoita maksa ja muut aineet puuroon.
  5. Voitele uuninlämpöä kestävä vuoka ja kaada seos siihen.
  6. Kypsennä laatikko uunissa 200-asteessa. Kypsentämisaika on noin 1 tunti.
Ohje: Äidin vanhasta koulun keittokirjasta.

Uuniriisipuuro & Glögikeitto


Puuro:
1,5-2dl Puuroriisiä
1L Maitoa
1rkl Rypsiöljyä
(½-1tl Suolaa)

  • Laita aineet voideltuun uunivuokaan.
  • Sekoita hiukan.
  • Kypsennä 150-175-asteisessa uunissa n. 1-1,5 tuntia.
  • Laita vuokaan foliota kanneksi, mikäli pinta tummuu liikaa.
Glögikeitto:
1L Valmista glögijuomaa(punaista)
3rkl Perunajauhoja
n.½dl Sokeria

  • Kaada glögijuoma kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri.
  • Kuumenna koko ajan sekoittaen.
  • Anna keiton pulpahtaa pari kertaa ja siirrä sitten kattila pois liedeltä.
  • Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä.
Ohje: K Ruoka Pirkka 51-52/17,12,2009 -lehti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lanttulaatikko 2



1½kg Lanttua
n. 5dl Vettä
1tl Suolaa
1 Pieni Sipuli
2dl Keitinvettä tai kermaa
1dl Korppujauhoja
1 Kananmuna
½-1dl Siirappia
1/4tl Inkivääriä
1/4tl Valkopippuria
1tl Suolaa
½dl Korppujauhoja

  • Kuori ja paloittele lanttu.
  • Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  • Säästä keitin vesi.
  • Soseuta lantut, lisää keitinvettä ja halutessasi myös kermaa.
  • Kuori ja hienonna sipuli.
  • Hauduta silppu rasvassa ruskistamatta pehmeäksi ja lisää lanttusoseeseen.
  • Sekoita soseeseen korppujauhot, kananmuna, siirappi ja mausteet.
  • Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhot ja tee koristelu kuvioita veitsellä tai lusikalla.
  • Kypsennä 170 asteessa n. 2 tuntia.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Mausteinen Glögitorttu


Tätä torttua olikin joulun aikaan monella tuttavallakin joulupöydässä, mutta pistänpä silti ohjeen myös tänne josko sitä jolla kulla ei ole paperiversiona(tai jos ei tykkää kerätä nurkkiinsa ärsyttäviä pieniä lippulappusia mistä ei loppujen lopuksi tiedä missä järjestyksessä mikäkin pitäisi tehdä.) :D

Pohja:
150g-200g Piparkakkuja
75-80g Meijerivoita tai Mainio rasvaseosta

Täyte:
4 Liivatelehteä
1tlk(2dl) Vispikermaa
1rs(200g) Kevyt Maustamaton tuorejuusto
1dl Tomusokeria
½tl Kanelia
½tl Kardemummaa
1 Appelsiinin raastettu kuori
3rkl Appelsiininmehu

Pinnalle:
4 Liivatelehteä
1dl Vettä
3dl Glögitiivistettä (meijän torttuun ei tullut tiivistettä kun oli vaan valmiiksi laimennettua versiota tarjolla kotona)

Koristeeksi:
Kanelitankoja tai nonparelleja

1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (Halkaisija 24cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

2. Laita liivatteet kylmään veteen ja anna liota vähintään 10minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri ja mausteet. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

3. Liota liivatteita n. 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada kiivateseos ohuena nauhana glögin joukkoon samalla sekoittaen. Anna hieman jäähtyä. Kaada mehuhyytelöä puoliksi hyytyneen kakun päälle varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele kanelitangoilla. (tai vaihtoehtoisesti nonparelleilla).

Ohje: Pirkka Ruoka 50/ 10.12.2009

perjantai 28. joulukuuta 2012

Piparkakut

Ensimmäisiä pipareita, Miun ja apulaisten koristelemina.

Piti tietty tehdä ''Hyvää Joulua''- teksti pipareihinkin.


















n. 60 kappaletta





125g Leivontamargariinia
3/4dl Siirappia
1dl Sokeria
1½tl Kanelia
1tl Inkivääriä
1tl Jauhettua pomeranssinkuorta
1tl Jauhettua kardemummaa
½tl Jauhettua neilikkaa
1 Kananmuna
4-4½dl Vehnäjauhoja
1tl Soodaa


Tomusokerikuorrutus:
(Näissä kyseisissä ei ole tämä versio vaan kaupan valmis tavaraa ja omaa tomusokeri+vesi massaa)

1 Valkuainen
1pkt (250g) Tomusokeria
Pari tippaa sitruunamehua

Kiehauta rasva, siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Jäähdytä seos.
Sekoita joukkoon kananmuna. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda.
Sekoita taikina tasaiseksi. (Vältä turhaa sekoittamista, jotta pipareista tulee rapeita.)
Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.
Kaaviloi taikina noin 3mm:n paksuiseksi levyksi. Ota siitä muoteilla erilaisia pipareita.
Paista pipareita 200 asteessa, n. 5-8minuuttia.
Paista samankokoiset piparit samalla pellillä.

Tomusokerikuorrutus: Sekoita valkuaisen joukkoon tomusokeri. Lisää sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi ja kiltäväksi. Pursota ohuena nauhana jäähtyneille piparkakuille. Käytä koristeluun halutessasi myös nonparelleja ja koristerakeita.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Perunalaatikko



1kg Perunoita
2rkl Vehnäjauhoja
4dl Maitoa
1tl Suolaa
2rkl Siirappia
25g Margariinia

Keitä perunat kuorineen kypsiksi.
Kuori perunat kuumina ja soseuta heti perunasurvimella.
Lisää vehnäjauhot joukkoon.
Jätä survos imeltymään peitettynä vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli.
Lisää maito, suola, siirappi ja margariini. Seos on tässä vaiheessa melko löysää, mutta kiinteytyy uunissa.
Tarkista maku.
Kaada seos voideltuun vuokaan.
Vuoka ei saa olla aivan täysi, sillä ruoka kuohuu uunissa.
Täytä noin 3/4 vuoan tilavuudesta.
Paista 175 asteessa n. 3 tuntia.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka-lehti 12/06

Porkkanalaatikko



1kg Porkkanaa
n. 5dl Vettä
1tl Suolaa
1½dl Puuroriisiä
4dl Vettä
3dl Maitoa
1 Kananmuna
½tl Suolaa
½dl Siirappia
1/8tl Valkopippuria
½dl Korppujauhoja

Kuori ja paloittele porkkanat.
Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
Mittaa toiseen kattilaan 4dl vettä ja keitä riisit kypsiksi.
Soseuta porkkanat esim. monitoimikoneessa.
Sekoita soseen joukkoon maito, kananmuna ja mausteet.
Lisää riisit ja sekoita seos tasaiseksi.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhoja, kuvioi pinta lusikalla.
Paista 175 asteessa n. 2 tuntia.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka -lehti 12/06

Lanttulaatikko



1½kg Lanttua
n. 5dl Vettä
1tl Suolaa
2dl Keitinvettä tai kermaa
1dl Korppujauhoja
1 Kananmuna
½-1dl Siirappia
1/4tl Inkivääriä
1/4tl Valkopippuria
1tl Suolaa
½dl Korppujauhoja

Kuori ja paloittele lanttu.
Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
Säästä keitin vesi.
Soseuta lantut, lisää keitinvettä ja halutessasi myös kermaa.
Sekoita soseeseen korppujauhot, kananmuna, siirappi ja mausteet.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhot ja tee koristelu kuvioita veitsellä tai lusikalla.
Kypsennä 170 asteessa n. 2 tuntia.

Ohje: Yhteishyvä Ruoka-lehti 12/06