torstai 31. toukokuuta 2012

Valkosuklaakakku

Ilman koristeita.
Vähän koristeltuna. :)



Kakkupohja:
150g Digestive- tai kaurakeksejä
  75g Sulatettua margariinia tai 3/4dl öljyä

Täyte:
175g Tuorejuustoa (maustamaton tai esim. appelsiini)
2 Kananmunaa
1 dl Sokeria
150g Valkosuklaata
  1 tl Vaniljasokeria
  5 Liivatelehteä
   ½ dl Vaaleaa mehua
   2 dl Kuohukermaa






  • Leikkaa irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi.
  • Laita keksit muovipussiin ja murenna kaulimella. Lisää sulatettu margariini tai öljy ja sekoita tasaiseksi.
  • Painele muruseos tasaisesti vuokaan.
  • Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen 5 minuutiksi.
  • Puserra niistä vesi pois ja liuota kuumaan mehuun.
  • Sulata suklaa vesihauteessa tai pidä mikrossa täydellä teholla minuutin verran. ( Jälkimmäistä en välttämättä suosittele kun itellä se ainakin meni pilalle ja seurauksena jouduin juoksemaan kauppaan) :D
  • Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset siten, että valkuaisten joukkoon ei tule yhtään keltuaista.
  • Sekoita tuorejuusto, keltuaiset, liivateseos, puolet sokerista, vaniljasokeri ja sulatettu suklaa kulhossa tasaiseksi.
  • Vatkaa kerma ja loput sokerit vaahdoksi.
  • Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa, kuivalla vatkaimella, kovaksi vaahdoksi.(Tiedät että vaahto on tarpeeksi kovaa kun käännät kulhon ylösalaisin, jos vaahto ei tipu, se on valmista!)
  • Lisää juustoseokseen ensin vatkattu kerma ja lopuksi valkuaisvaahto kevyesti sekoittaen.
  • Kaada seos vuokaan ja jätä hyytymään tunniksi pakastimeen tai anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa.
 Entinen naapurini toi kyseisen ohjeen miulle töistään ja pyysi kokeilemaan, ja hyväähän siitä tuli. Makeaa, mutta hyvää. Ja maistui vaihteeksi taas muillekin kuin miulle itselleni, kakku meinaan hävisi jääkaapista parissa päivässä.. :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Omena-kanelirahkatorttu

Tähän ohjeeseen liivate ei varmaan olis ollut pahitteeksi, mutta enpä laittanut kun olin laiska, pysy se koossa ilman liivatettakin! :D

Pohja:
200g Digestive keksejä
100g voita

Täyte:
2dl Kuohukermaa
2prk Rainbow Omena-kanelirahkaa

Koristelu:
Jauhettua kanelia

-Sulata voita hieman, sillä tavalla että se vähän pehmenee. Murskaa keksit pieneksi murskaksi ja sekoita keksit ja voi yhteen.
- Ota vuoka (mieluiten irtopohja-vuoka) ja laita pohjalle leivinpaperi. Aseta voi-keksi seos vuoan pohjalle ja painele reunoja myöden.
-Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahkat sekaan, sekoita hyvin. kaada seos pohjan päälle ja tasoittele nätiksi.
- Sirottele kanelia tortun päälle ja laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.

Tacosalaatti &Tonnikala-kolmioleivät

 TACOSLAATTI:
Pieni jäävuorisalaatti
1 pieni sipuli
1 Tomaatti
Pieni pätkä kurkkua
200-400g Jauhelihaa tai kanaa
Pieni pala juustoa
Taco sipsejä

Pilko kulhoon jäävuorisalaattia, sipuli, tomaatti ja kurkku. Paista joukkoon jauhelihaa tai kanasuikaleita. Lisää juustokuutioita ja murskattuja tacosipsejä. NAMII! <3

TONNIKALA-KOLMIOLEIVÄT:

14 Graham-paahtoleipää
1tlk Tonnikalaa
200g Tuorejuustoa, esim. Aurinkokuivattu tomaatti
3rkl Hienonnettua ruohosipulia
Ripaus mustapippuria
...Toi aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuusto, sopii tämmösenkin ihmisen suuhun mikä ei voi sietää aurinkokuivattuja tomaatteja yhtään!.. ;)

Valuta tonnikalasta neste. Laita tonnikala kulhoon ja sekoita haarukalla joukkoon tuorejuusto. Mausta ruohosipulilla ja pippurilla. Sivele puolelle leipäviipaleista paksulti tonnikalatahnaa. Paina päälle toinen leipäviipale ja leikkaa täytetyt leivät kulmittain kahdeksi kolmioksi.

Sopii yllättävän hyvin mauiltaan yhteen kummatkin pöperöt, vaikka suuresti sitä epäilinkin! :)

Tomaatti-metukkakupit

Tämmösiä tuli yks ilta värkkäiltyä kaikista jämistä mitä pyöri jääkaapissa,  kun ei muutakaan tekemistä ollut.  :) Jotain ne ehkä jäi kaipaamaan, mutta en oo vielä keksinyt että mitä. :D
Tomaatti-metukkakuppeja tein 4 kpl, eli ohjeen aineet jaetaan 4 osaan. :)

12viipaletta Meetvurstia
12kpl Kirsikkatomaatteja
1pieni prk Tomaattipyrettä
n.4rkl Ruokakermaa
Aurajuustoa maun mukaan
4viipaletta cheddar-juustoa

Suikaloi meetvursti ja halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita 4 pienessä uunikipossa ruokakerma ja tomaattipyre. Sekoita sekaan meetvurstit, kirsikkatomaatit ja aurajuusto. Paloittele cheddar-juusto päälle ja n. 150-175 asteiseen uuniin. Kupit on valmiit sitten kun juusto on sulanut ja saanut pikkasen väriä pintaan.
JA suosittelen antaa jäähtyä hetken ennen kun lappaa suuhun, itellä meinaan oli niin kova kiire maistaa että suuhan siinä palo. :D

Lämpimät Auraleivät

Miulle ja äitille nää meni hyvin iltapalana, mutta kyllähän niitä voi muulloinkin syyä! :) Ei ne nyt järin hyvännäkösiä ollut mutta maku oli kyllä ihan kiva. Ens kerralla vaan tulee juustoraastettakin päälle, jos se vaikka sitois noi jauhelihat paremmin leivän päälle ettei ne tippuile kokoaika. :) Ite tein isomman satsin kerralla ja graham paahtoleipään, enkä vuokaleipään. :)

100-150g Aurajuustoa
300-400g Jauhelihaa
4kpl Graham-vuokaleipää
4 Ananasrengasta
(4 Luumua + persiljaa)

Ruskista jauheliha. Ota leivät ja laita aurajuusto niiden päälle. Sitten jauheliha ja aseta sitten ananasrenkaat leipien päälle. Halutessasi luumut. Laita leivät uunipellille ja laita 175-asteiseen uuniin, noin 5-10min. Koristele halutessasi persilljalla.