maanantai 29. syyskuuta 2014

Bataatti

Oletko maistanut?
Etelä-Amerikasta kotoisin olevaa bataattia käytetään perunan ja lantun tavoin. Sukulaisia kasvit eivät ole, vaan bataatti on sukua meidänkin puutarhoissa hyvin menestyvälle koristekasvi päivänsinelle. Bataatin mukula on pitkänomainen ja se maistuu makealle.

Kuva: Google

Bataatin alukuperäalueena pidetään Etelä- ja Keski-Amerikkaa. Kolumbus toi bataatin Eurooppaan, josta se on levinnyt kaikille trooppisille alueille. Nykyisin bataattia viljellään Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa sekä jonkin verran Välimeren maissa. Kasvi on versoiltaan köynnöstävä ja mukulat ovat suippoja, usein tavallista perunaa suurempia. Bataatin paino vaihtelee muutamasta sadasta grammasta 2-3 kiloon.
Bataatin kuori voi olla vaalea, vaaleanpunainen, punaisenruskea tai tumman punainen. Malto on valkea, kellertävä tai oranssin punainen ja maultaan jauhoisen makeahko. Kasvi tarvitsee lämmön lisäksi paljon kosteutta ja siksi Ranskaa pohjoisemmassa bataatti ei menesty.

Käyttö:
Bataattia käytetään ruuanvalmistuksessa perunan tai lantun tapaan. Se kypsyy kuitenkin näitä nopeammin. Bataatin voi keittää vedessä, kypsentää uunissa perunan tapaan tai grillata viipaleina. Soseutettua bataattia voi käyttää perunasoseen tapaan, laatikkoruuissa tai sosekeitoissa. Bataatti sopii myös suolaisiin piiraisiin ja pilkottuina muiden vihannesten kanssa patoihin.

Ravintoarvo ja säilytys:
Bataatin tärkkelyspitoisuus on suurempi kuin perunan, mutta proteiinipitoisuus vähän alhaisempi. Energiaa saa 100g:sta bataattia 84kcal. Bataatissa on runsaasti A-vitamiinia esiastetta beetakaroteenia, sekä jonkin verran C- ja E-vitamiineja. Bataatti ei kestä alle +10-asteen lämpötilaa, vaan säilyy parhaiten +12 - +16-asteessa.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 9/06 -lehti.

2 kommenttia:

  1. Meillä ei oo kyllä ikinä tainnu olla bataattia vielä? :o pitäisiköhän viikonloppuna ostaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ! Bataatti on aivan ihanaa ! :) peruna-bataattimuusi, parhautta <3

      Poista