perjantai 24. lokakuuta 2014

Etikka On Keittiön Moniottelija

Etikka tarkoittaa alun perin hapanta viiniä (ranskaksi vin aigre). Aikaisemmin etikka valmistettiin jättämällä alkoholipitoinen neste (viini tai olut) avoimeen astiaan, kunnes se muuttui etikaksi. Käymismenetelmällä valmistettujen etikoiden nimi määräytyy sen mukaan, mistä aineesta etikka on valmistettu, esimerkiksi valko- tai punaviinietikka. Väkiviinaetikka on Suomessa käytetyistä etikoista perinteisin. Se valmistetaan käyttämällä ja tislaamalla ohra ensin väkiviinaksi. Luonnollisen käymisprosessin  seurauksena etikkahappobakteerit muuttavat väkiviinan etikaksi.

Kuva: Google.

Etikan kyydissä maailman ympäri
Etikoita valmistetaan eri puolilla maailmaa. Etikoiden raaka-aineita ovat viinirypäleet, omenat, riisi ja erilaiset viljat.

Viinietikat.
Viinietikoita on valmistettu viinirypäleitä tuottavissa maissa jo pitkään. Tavallisten valko- ja punaviinietikoiden lisäksi etikoita voidaan valmistaa tietyistä rypälelajikkeista tai esimerkiksi sherrystä.
Balsamiviinietikka.
Suomalaisillekin tutuksi tullut tumma ja makeahko balsamiviinietikka on kotoisin Italiasta. Perinteistä ja aitoa balsamiviinietikkaa, Aceto Balsamico tradizionalea, valmistetaan ainoastaan Italian Modenan alueella. Balsamiviinietikoissa on paljon eroja. Tumma balsamiviinietikka sopii loistavasti salaatteihin ja mansikoille. Vaalea balsamiviinietikka valmistetaan sekoittamalla valkoviinietikkaa ja kokoonkeitettyä rypäletiivistettä.
Omenaviinietikka.
Omenamehusta valmistetaan omenaviiniä ja siideriä, joista saadaan viinietikkaa tai siideriviinietikkaa.
Riisiviinietikka.
Aasiassa riisistä valmistetaan valkoista, punaista, ruskeaa ja mustaa riisietikkaa. Riisietikat ovat yleensä miedomman makuisia kuin eurooppalaiset viinietikat.

Puhdasta jälkeä etikalla
Väkiviinaetikka on turvallinen ja ekologinen yleispuhdistusaine. Happamana etikka voi syövyttää huokoisia pintoja, joten älä käytä etikkaa alumiinin, marmorin tai muun kalkkikiven tai vanhan emalin puhdistamiseen.
Poista tahrat etikkaan kastetulla pyyhkeellä, esimerkiksi kuulakärkikynän jäljet puupinnoilta. Poista kalkkijäämät pesukoneesta kaatamalla koneeseen 4 litraa etikka-vettä (1osa väkiviinaetikkaa ja 2 osaa vettä) ja käynnistämällä valkopesuohjelma.
Kahvinkeittimen puhdistus sujuu kaatamalla vesisäiliöön 5dl väkiviinaetikkaa ja 5dl vettä. Käynnistä keitin ja sammuta virta, kun puolet etikkavedestä on valunut läpi. Odota puoli tuntia ja käynnistä keitin uudelleen. Huuhtele keitin tämän jälkeen keittämällä kaksi säiliöllistä vettä.
Pinttyneet teräskattilat puhdistuvat kun keität niissä 2 osaa väkiviinaetikkaa ja 1 osaa vettä. Lisää 1tl suolaa ja anna seistä yön yli. Sameat juomalasit kirkastuvat etikkavedellä.

Etikka säilöö
Etikan säilyvyyttä lisäävä teho perustuu happamuuden lisäämiseen, eli pH-arvon alentamiseen.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 9.11 -lehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti