maanantai 25. elokuuta 2014

Sitruunarahkapitko

Uuniin menossa. Tehtiin näiden ensimmäisten pitkojen reunat eri tavalla kuin ohjeessa, mutta pävityksen lopussa näkyy YRITYS ohjeen mukaan tehdystä reunasta. Aina ei voi onnistua. :D

2 pitkoa.

2½dl Maitoa
25g Hiivaa
1dl Sokeria
½tl Suolaa
2tl Kardemummaa
7-8dl Vehnäjauhoja
100g Margariinia

Voiteluun:
1 Kananmuna

Täyte:
1prk(250g) Sitruunarahkaa

Pinnalle:
½dl Raesokeria

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Lisää sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita tasaiseksi.
Alusta loput jauhot ja pehmeä margariini taikinaan.
Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
Jaa taikina kahteen osaan.
Kauli palat suorakaiteen muotoisiksi noin 25x35cm:n kokoiseksi levyksi.
Nosta ensin yksi levy kaulimen avulla leivinpaperoidulle uunipellille.
Levitä levyn keskelle noin 8cm:n leveydelle rahkaa.
Leikkaa taikina pyörällä reunat noin 2,5cm:n levyiseksi suikaleeksi.
Asettele suikaleet rahka täytteen päälle niin, että täytettä jää keskelle näkyviin.
Tee samoin toinen pitko.
Anna pitkojen kohota 20 minuuttia.
Voitele taikinat munalla ja ripottele päälle raesokeria.
Paista pitkoja 200-asteessa uunin keskitasolla 15-18 minuuttia.


Edessä oleva pitko tehty vaniljarahkalla ja takana oleva valkosuklaa-limerahkalla, taaemmassa myös ohjeen mukaan yritetty tehdä reuna, ei onnistunut tällä kertaa.. :/
Omasta mielestä paras rahkatäyte oli vanilja, puolisoni mielestä sitruuna ja äitini mielestä valkosuklaa-lime. :)

Ohje: Yhteishyvä Ruoka 4.12 -lehti.

2 kommenttia:

  1. Oli varmasti todella todella hyvää. :D Mä meinaan rakastan kaikkia rahkapitkoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ! Vanilja oli mun mielestä kyllä paras, mutta mä oon niin hullu vaniljan kanssa muutenkin, oli se sitten leivonnassa vanilja tai vaikka hajuvesissä, niin vanilja on parasta <3 :D

      Poista