torstai 23. lokakuuta 2014

Oletko Maistanut Parsaa ?

Kuva: Google.

Liljakasveihin kuuluva parsa on kevään sesonkiherkku, jota myydään valkoisena ja vihreänä. Sen maku on mieto ja hienostunut. Parsa sopii herkutteluun, ja sen valmistaminen ei ole vaikeaa.

Mihin parsaa käytetään?
Parsa on herkullisinta yksinkertaisesti valmistettuna: keitettynä ja vähällä voisulalla tai oliiviöljyllä mehevöitettynä. Kastikkeeksi sopivat myös kermaviili- tai juustokastike, hollandeise- tai valkoviinikastike. Parsa maistuu erinomaiselta myös salaateissa, piiraissa, munakkaan täytteissä, keitoissa ja risotoissa. Vihreä parsa sopii myös grillaukseen ja wokkiruokiin. Parsaa voi tarjoilla myös ruuan lisäkkeenä gratinoituna.

Vihreää ja valkoista parsaa
Parsan väri johtuu auringonvalon määrästä. Vihreä parsa kasvaa vapaasti maanpinnalla, valkoinen parsa mullan alla peitettynä. Vihreä parsa korjataan juuri ennen nuppujen aukeamista, jolloin sen maku on parhaimmillaan. Valkoinen parsa mullataan sen aloittaemma kasvun keväällä. Silloin sen varret pysyvät pehmeinä eivätkä saa väriä. Versot korjataan leikkaamalla ne juuri kun kärjet ovat kasvaneet mullan pintaan. Vaalea parsa on maultaan miedompi kuin vihreä. Parsan kasvattaminen vaatii pitkäjännitteisyyttä, sillä kasvatus siemenestä satoon kestää vähintään 3-4 vuotta.

Parsan ravintoarvo
Parsa on erinomainen foolihapon lähde, ja muutamasta varresta saa yli puolet päivän tarpeesta. Parsasta saa myös K- ja C-vitamiinia, kaliumia sekä kuituja. Sadassa grammassa parsaa on vain 12 kaloria. Vihreä parsa on ravintoarvoltaan parempi kuin valkoinen.

Parsan valinta & säilytys
Osta tuoretta parsaa, joka on kiinteää, suoravartista ja tukevaa. Tuoreen parsan nuppu on umpinainen ja tiivis. Parsaa ei kannata varastoida pitkään. Kotona parsa säilyy parhaiten jääkaapissa valolta suojattuna kosteaan talouspaperiin tai pyyhkeeseen käärittynä. Käytä parsa parin päivän sisällä ostohetkestä.

Parsan keittäminen:

1. Varaa tuoretta parsaa 4-5 vartta henkeä kohden. Huuhtele parsat huolellisesti. Poista tyvestä kova, puumainen osa joko veitsellä leikaten tai napsauttamalla parsa sormin poikki.
2. Kuori parsan pintakerros pois perunankuorimaveitsellä. Älä kuitenkaan kuori nuppuja. Vihreää parsaa ei ole välttämätöntä kuoria, vain jos varsi tuntuu tuviosasta puumaiselta ja kuori paksulta.
3. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä isossa kattilassa. Lisää parsa kiehuvaan veteen. Keitä ohutta vihreää ja valkoista parsaa noin 8 minuuttia. Paksuimpia valkoisia keitetään noin 12 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tuvestä tikulla tai haarukalla. Vihreä parsa kypsyy valkoista hieman nopeammin. Valuta parsat hyvin esimerkiksi talouspyyhkeen päällä. Tarjoile heti.

Tieto peräisin: Yhteishyvä Ruoka 5/06 -lehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti